IRC-Galleria

Tänään tuli TAAS töissä syötyä, sanotaanko,, ei niin terveellisesti...
Loimaalla paikallinen pizzeria toimi näyttämönä kun taas tuli todistettua että ihmismieli, tässä tapauksessa omani, on vaan niin kovin heikko. Tilasin itselleni aurajuustorullakebabin.

Syötyäni koko sen valtavan rullan, tunsin heti kuinka omatuntoni soimasi minua siitä, että tuli syöyä niin epäterveellisesti. Muutenkin on ruokailut menneet töissä viimeaikoina päin perskannikoita. Sillon kun ei tule syötyä jotain epäterveellistä, tulee syötyä milloin sattuu ja siitäkös kroppa tykkää...

Kotiinpäästyäni omatuntoni suorastaan huusi minulle. En ollut käynyt taas vähään aikaan salilla. Saatika tehnyt juuri muutakaan urheilullista vapaa aikanani. Syitä on monia mutta, ne tuntuvat nyt vain huonoilta tekosyiltä.Katsaus treenipäiväkirjaani ja omatuntoni alkaa kääriä hihojaan läpsiäkseen minua poskille. En tosiaan ole tehnyt vähään aikaan mitään mainittavaa urheilusuoritusta.

Päätän siis tänään tehdä jotain. Mietin päivällä syömääni ateriaa ja sen ravintoarvoja. Ei terve. Noh, onneksi minulla on kaapissa lisäravinteita vaikka muille jakaa joten kaappi auki ja silmäys tarjontaan... Tossahan on avattu pussi heraproteiiniä ja tossa pussi DEXTROA.

Sopivassa suhteessa molempia veteen sekoitettuna ja päivän ravintoarvot olivat ainakin hieman parantuneet... Juuri kun olin kumoamassa juomaa kurkkuuni huomasin jotain sekoittimen pohjalla... Se oli jotain pientä ja punertavaa. Otin lusikan ja kaivoin sekoittimeni pohjalta madon!

Se ei ollut kuin 5mm pitkä ja paksuudeltaan lyijytäytekynän lyijyn kokoinen. Siis pieni mato juomassani! Mitäs vidua? Tarkistus pusseihin ei ensin paljastanut mitään erikoista mutta pienen sekoittelun jälkeen avattu HERA pussi osottautui madon lähteeksi sillä sielä näytti olevan toinenkin. Hitaasti varisutin pussin sisällön tiskialtaaseeni ja sain laskettua kaikkiaan 8kpl matoja sieltä. Olin aavistuksen ihmeissäni. Ei se pussi nimittäin NIIN kauaa sielä kaapissa ole vanhentunut...

Kaadoin kuitenkin kaikki loputkin avoimet pussit tyhjiksi mutta mistään muusta ei matoja tai mitään muutakaan sinne kuulumatonta löytynyt... Omituista! Mutta salille menoani se ei estänyt!

FUCK THE MICROSCOPIC ANIMALS! X)

Maksaisitko sinä tästä putkikasasta 515e?
MINÄ MAKSOIN!

Maksan juuri ostoksiani Keimolan Nesteen kassalla kun pyhelimeni alkaa soimaan.

Outo numero näytöllä saa aikaan sen että vastaan koko nimelläni.
Miesääni puhelimessa kysyy että omistanko minä tumman coupe mersun joka seisoo keimolan parkkipaikalla?
Vastattuani myöntävästi miesääni puhelimessa kysyy että missähän minä itse mahdan sijaita. Vastattuani että sisällä huoltamolla mies kysyy että voinkohan tulla ulos koska hänen naisensa oli peruuttanut autoni keulaan...

Kävellessäni ulos kiroilen itsekseni ettei tämä jumalauta voi olla totta! Mieleeni nousee kohta eräästä laulusta jossa lauletaan "vituttaa niin ettei veri kierrä".

Lähestyessäni autoa nään pariskunnan seisovan autoni edessä ja tutkivan auton keulaa! Työskentelen hartiavoimin että saan peitettyä kaiken se vitutuksen jota nyt tunnen. Kun saavun autoni eteen huomaan että auto on vain hipaissut omaani. Otan etusormeni ja hieron naarmuuntunutta kohtaa. Toisesta autosta irronnut maali irtoaa puskuristani helposti. Kun olen saanut kaiken autooni kuulumattoman maalin irti puskurista jäljellä on vain yksi naarmu joka on noin 2cm pitkä. Sitä ei edes huomaa jos ei osaa katsoa ja silloinkin pitää katsoa tarkkaan. Nousen ylös ja huomaan että nainen on kyynel silmässä ja yrittää sanoa jotain. Lopulta saan selvää itkuisen äänen saattelemana sanan Anteeksi.

Teen kaikkeni että saan huulilleni edes pienen hymyn ja sanon.
-Eihän näille voi mitään. Sattuuhan näitä. Mitenkäs teidän auto?
Kävelemme heidän auton taakse ja huomaan täysin tuhoutuneen takapuskurin. Heidän autonsa ei ollut selvinnyt ihan niin pienillä vaurioilla.

Vaihdamme kuitenkin yhteystiedot ja muutkin tiedot, siltä varalta että päivänvalo tuo esiin jotain mitä ei pimeässä, huoltamon valossa näkynyt.

Matka jatkuu kohti keskimmäisen Siskoni syntymäpäiviä. Vituttaa mutta olisi siinä voinut käydä huonomminkin. Karavaanit kulkee ja koirat haukkuu. Jos jäisin aina suremaan jokaista vastoinkäymistä jonka elämä eteeni heittää, olisin luhistunut jo ajat sitten.
Rapatessa roiskuu ja se kuuluu elämään.


PERKELE!

Tänään oli päivä jolloin joillakin oli kylmä ja taivaalta satanut räntä hatutti.
Myös kertojanne koki rajuja vitutuksen puuskia kun RÄNTÄÄ tosiaan SATOI JA KAIKKIA tosiaan VITUTT!!!

Sitten yllättäen jostain tuli ajatuksiini pelkkää positiivisuutta. Painelin pitkin työmaata, naama täynnä hampaita, hymyillen. Vaakasuoraa naamani satanut räntäkään ei saanut hymyäni laskemaan. (kyseinen mielentila ei ollut hankittu päihteillä eikä millään muullakaan sen kaltaiseksi luokitellulla aineella)

Edes kahvi tunnilla soitetut puhelut huonoine uutisineen eivät masentaneet minua. Ensimmäisessä puhelussa kerrottiin että pyörä jonka internetin myynti palstalta olin pongannut ja josta olin valmis maksamaan vaaditun määrään euro merkkisiä rahoja, oli myyty juuri nenäni edestä...
Muissa soittamissani puheluissa kävi sitten selväksi ettei ryhmämme tarvitsemaa, kauan ja hartaasti etsittyä kerhotilaa/tallia tunnu löytyvän Timpuktun ja Suomen väliseltä alueelta yhtäkään.
Mutta jotenkin en jaksanut siitä vittuuntua. En tänään.

Nyt kun viimein päätin 05.00 alkaneen työpäiväni minua hymyilyttää vieläkin... (Nyt alan melkein epäilemään olotilan aiheuttajaksi sitä sienisalaatti jota söin ruokatunnilla. No en sittenkään. )

Tänään oli vain hyvä päivä ja totuuden nimessä on myönnettävä. sellaista olen toivonut ja odottanut piristämään näitä syksyn/alkutalven synkkiä, kaamoksen täytteisiä päiviä....

Tänäkin aamuna heräsin herätyskellon pirinään 04.45. Oli aika lähteä töihin.

Autotallille kävellessäni huomasin ilman kirpeyden. Autoni nytkähdettyä liikkeelle lämpötilamittarini alkoi hiljalleen kivuta kohti hurjia pakkaslukemia. En ottanut kuitenkaan todesta kyseistä mittaria. Olihan auto seissyt tallissa jossa lämpötila oli ulkoilmaa lämpimämpi.

Hallilta Sotaratsu (lue työauto) alle ja maantietä valloittamaan. Harmikseni huomasin että polttoaine mittarin neula sojoitti kohti punarajaa ja oranssi varoitus valo hohkasi valaisten auton koko sisustan. Minun oli siis ajettava polttoaineen jakelupisteen kautta.

Matkalla sinne huomasin erään rakennuksen katolla ison lämpötilamittarin. Se näytti -13 astetta! Ei voi olla. PAKKANEN, tuo saatanallinen voima joka muodostaa yhdessä lumen kanssa vahvan liiton joka taas estää meitä motoristeja ajamasta ympäri vuoden, oli ottanut taas otteensa suomen maasta ja sen ihmisistä. Kuin koira luutaan, se jyrsii ihmisen luita ja ytimiä.

Työmaalla mietin pihamaalla värjötellessäni että näinkö on ajokauteni päättynyt? Ei voi olla. Ei vielä. Kului tunti ja kului toinen. En enää tuntenut oikean jalan varpaita puhumattakaan sormistani, jotka tuntuivat jo irronneen kämmenistäni. Hetken kiroiltuani kaivoin kohmeisilla kämmenilläni puhelimen taskustani. Olenhan nähnyt osani SAMURAI elokuvista, joten tiedän millon suuren taistelian on luovutettava, voittaakseen jälleen. Soitto vakuutusyhtiöön. Selostukseni siitä kuinka villahousut ja villapaita tuntuivat näillä keleillä jotenkin riittämättömiltä sai vakuutusyhtiön virkailian tajuamaan että oli taas se aika vuodesta...
-"pyöränne on tästä päivästä alkaen seisonnassa."

Kiitos ja anteeksi.
16 takarengasta, monta mahtavaa kokemusta, joitain vähemmän mahtavia kokemuksia ja monta uutta ystävää mahtui tähänkin kesään.
Nyt on aika siirtyä talveksi unenriistolaboratoorioon (lue talliin) ja alkaa toteuttaa pyörään niitä ideoita joita kesän aikana on kerhon poikien "mietintä illoissa" (lue ryypätessä) syntynyt.

Talven voimat olivat siis saaneet vallan mutta vain toistaiseksi... Keväällä kun aurinko polttaa ensimmäisen reikänsä valkeaan maata peittävään harsoon, joka myös lumena tunnetaan, on tämä taistelia jo sulattanut ensimmäisen takarenkaansa juuri tuohon kyseiseen kohtaan samalla huutaen villin iloisesti!

Tänään kävin sjubelexit :in kanssa sitten ostamassa uuden jarrukahvan ja uuden kytkin kahvan, joka oli sekin vääntynyt eilisessä rytäkässä.
Yhteensä vain vajaat 60e Hondan alkuperäis osista! Olin pyörtyä kun varaosamyyjä katsoi koneeltaan kahvojen hinnat. Oli varautunut siihen että kahvat maksavat vähintään sen 150e kappale. Mutta hyvä näin. Uusi jarrukahvapakkaus jopa sisälsi uuden säätöpalikan. Mikä oli mahtavaa sillä vanhaa olikin koko aamu kuumeisesti hallin pihasta etsitty. Ja joka sittemmin löytyi viereisen rautakaupan parkkipaikalta. Pitkälle oli sekin sinkoutunut.
Uudet peilit olisivatkin sitten maksaneet jo 70e kappale! Ne saivat toistaiseksi jäädä liikkeen hyllyyn korkean hinnan ja sen seikan takia että olin jo ehtinyt suunnitella niiden poistoa High Chair temppujen helpottamiseksi. Ja ilman peilejä ajaminenhan on taas niin AMERIIKKAA!

Nyt kun vielä saisi miehen yhtä helposti kuntoon.
Yön aikana heräsin joka kerta kun unissani käännyin. Vereslihalla oleva selkäni kun ei tuntunut hyväksyvän lakanoideni hellää hyväilyä vaan mielsi sen lähinnä lasinsiruissa pyörimiseksi.
Aamulla kun heräsin muistutti pääni siitä kuinka ensikerralla ei ehkä tarvitsisi kaiken olla ihan NIIN ameriikkaa ja kypärän voisi pitää päässä temppujen ajan. Päänsärky nimittäin oli valtava!
Myöskään niskani ei ollut katsonut hyvällä pääedellä suoritettua syksymistäni asfaltti päällysteeseen ja ei näin ollen suostunut kääntymään suuntaan eikä toiseen.
Oikea pohkeeni osoitti pistävää kipua heti kun sille laittoi painoa ja oikealla kädellä en pystynyt puristamaan edes kahvikuppia niin että se olisi pysynyt kädessäni.
Muuten kaikki tuntui olevan kyllä kunnossa!
Tästä on hyvä jatkaa...

Stunt riding. On se vaan hienoa hommaa...
Lajiin kuulu niin hienoja hetkiä, onnistumisten ja oivallusten kautta kuin niitä huonoja ja ikäviäkin. Tänään oli sellainen päivä että sain maistaa vähän molempia. Hyvää ja pahaa.

Pienen ajolenkin jälkeen hallin pihalle ja portti perässä kiinni. Kypärä tietysti pois päästä... Sehän oon niin sitä ameriikkaa. Niinkuin kaverit mulle aina kettuilee...

Noh jokatapauksessa. Settiä läpi ja kun perus setit, endot, donitsit, keulat, oli vedetty oli "surffaamisen" vuoro. Eli vuorossa oli temppu nimeltä Christ Air. (joka muuten on tuttu B-Magin viime numerosta) Eli ensin nousin penkille seisomaan suorille jaloille. Sen jälkeen levitin käteni sivuille ja siinä se oli, Christ Air.

Sitten oli ajatuksena tehdä sama tankin päällä seisten. Kiihdytys ja tankille seisomaan. Käsien levitys ja siinä se oli, Christ Air tankilla seisten.
Samassa stonga eli ohjaustanko kieltäytyi jatkoyhteistyöstä kuljettajan kanssa ja kääntyi poikittain jostain käsittämättömästä syystä. Osuiko eturengas kenties tiellä mahdollisesti loikoileeseen kiveen vai mikä aiheutti etupyörän linkuttumisen mutta niin vain tämän miehen lentorata otti erisuunnan kuin pyörä.
Pää edellä asfalttiin ja siitä edelleen asfaltilla selalläni liukuen näin kuinka pyöräni heittelehti puolelta puolelle ennenkuin se törmäsi ja pysähtyi pihaa ympäröivään aitaan ja kaatui kyljelleen. Pyörä selvisi todella pienillä vaurioilla kun vain jarrukahva ja peilien jalat menivät poikki.

Mies sen sijaan sai henkisen kolauksen lisäksi vekin päähänsä ja saatanan ison kuhmun. Selkään tulikin sitten hieman enemmän asfaltti ihottumaa. Tosin, Sehän vain lisää katu-uskottavuutta.

JA TAAS OLI NIIN AMERIIKKAA NIIN AMERIIKKAA!!!!

Ajokauden kääntyessä ehtoopuolelle ja yöpakkasten kiristyessä muutama paatunutkin katupommittaja on luovuttanut ja siirtänyt pyöränsä talviteloille.

Itsehän en moiseen vielä alennu. Villahousut ajohousujen alle ja taas mennään. Candyass- vilukissat ajelkoon sitten taas keväällä kunhan elohopea mittarissa kohoaa taas yli 20asteen.

Jokatapauksessa. Lauantai 20.10.2007 oli se päivä kun Infinity Ridersien poij-jaat ampaisivat Tallinnan risteilylle. Laivaan saavuttuamme alkoi hytteihin tutustuminen. Oma A-luokan, miljoona hyttini paljasti itsensä minulle kun työnsin oven auki. Oikealla poreamme ja sen takana sauna osasto. Ahh. Ihanan kallista.

Ensimmäisenä tietysti lämmittämään saunaa.
Sytykkeenä käytettiin tietysti 500euron seteli nippuja kun ei sopivampaa sytykettä siihen hätään löytynyt. Vaikka kyseessä olikin sähkösauna saimme saunan lämpiämään yllätävän helposti näillä eväillä. Saunan jälkeen poreammeeseen lillumaan.

Tämän jälkeen alkoi armoton laittautuminen. Miehet juoksivat ympäriinsä etsien hameitansa ja kadonneita meikkejänsä. Lopulta kaiken löydyttyä, saimme itsemme edustus kuntoon.Olimme siis valmiina ottamaan laivan haltuun aina tanssilattiasta konehuoneeseen. Aikamme ympäröivää ihmismassaa tutkailtuamme huomasimme että paikalla oli vain joutavia jetsoneja, nurkat täynnä ja väärällänsä. Muutamat musiikkikanavalta opitut, uusimmat ja kuumimmat tanssiliikkeet, takasivat varman näkyvyyden ja huomion. Siksipä tanssilattian haltuun ottaminen ei tuottanut isompia ongelmia.

Risteily sujui muutenkin todella rauhallisesti. Ainoa kahakka syntyi omien parissa kun "Koju" nappasi leikkimieliseti käteni jonkin asteiseen lukko-otteeseen. No minähän en sellaisista perusta vaan kaadoin "KOJUn" maahan ja lähdin itse kohti yökerhon ovea. Samassa "ISO-Jussi" ja "Elomo" hyökkäsivät KOJUn päälle ja alkoivat napautella tätä rytmikkäästi roskiksella päähän.... Pojat on poikia.

Bussimatkalla takaisin ainoa tunnekohua nostattanut tapaus oli kun ohi ajaneesta bussista joku liimatukkainen pilleri-ville näytti ryhmällemme keskisormea ja tätähän ei humalainen motoristi ryhmä hyvällä katso! Aikamme kuskia painiostettiin seuraamaan tuota autoa mutta ei auttanut. Liimatukkainen Pilleri-Ville oli selvinnyt... Toistaiseksi...

Lopuksi.
Kaksi sanaa osallistuneille.
Kiitos ja Anteeksi.

Luin tuossa erästä lehteä ja siinä oli hämmentäviä ja muutenkin ajatuksia herättäviä faktoja.
Kirjasin niistä muutamia tänne ylös. Ne mitkä katsoin parhaiksi ja pistimpä kommentit vielä perään.

Jos huudat kahdeksan vuotta, seitsämän kuukautta ja kuusi päivää, olet kehittänyt niin paljon lämpöenergiaa, että sillä lämpenisi yksi kahvikupillinen. (Ei taida kannattaa.)

Jos pieret jatkuvasti kuusi vuotta ja yhdeksän kuukautta, olet kehittänyt energiaa yhden atomipommin verran. (Kuulostaa vähän paremmalta)

Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. (Kukahan sen on mitannut ja miksi?)

Pään lyöminen seinään kuluttaa noin 150 kaloria tunnissa. (Aika vaikea unohtaa tuota sikajuttua, vai mitä?)

Ihmiset ja delfiinit ovat ainoat eläimet, jotka harrastavat seksiä huvin vuoksi. (Siksiköhän Flipper hymyilee koko ajan? Ja minkähän takia siat eivät kuulu tähän joukkoon?)

Ihmiset pelkäävät yleensä enemmän hämähäkkejä kuin kuolemaa. (Onko noin?)

Kehon vahvin lihas on kieli. (niinhän ne väittää)

Krokotiilit eivät voi työntää kieltään ulos suusta. (Hah! Oppivathan olemaan)

Oikeakätisten sanotaan elävän keskimäärin yhdeksän vuotta kauemmin kuin vasenkätisten. (Terveisiä vasen kätisille kavereilleni.)

Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää 30 kertaa oman painonsa ja se kaatuu aina oikealle kyljelleen, jos se huumataan. (juotuaan montako pientä pulloa ja mitä? Onko meidän veronmaksajien rahoja käytetty tämän tutkimiseen?)

Jääkarhut ovat vasenkätisiä. (Kaikkiko? ja jos niitä on oikean kätisiä niin nehän silloin elävät muita yhdeksän vuotta pidempään, eikö?)

Kissakalalla on 27 000 makunystyrää. (Kuka olisi arvannut että merenpohjassa on niin paljon maisteltavaa!)

Torakka elää yhdeksän päivää ilman päätä, kunnes se lopulta kuolee nälkään. (YÖK! Kukahan sairas ihminen senkin on ottanut selville?)

Rukoiliasirkkakoiras ei voi paritella, jos sen pää on kiinni vartalossa. Naaras tempaisee muitta mutkitta sen pään irti, kun on aika pitää vähän hauskaa. (Tuttu juttu)

Jotkut leijonat parittelevat viisikymmentäkin kertaa päivässä. (haluan kuitenkin olla seuraavassa elämässä sika. Laatu voittaa määrän.)

Strutsin silmä on suurempi kuin sen aivot. (Olen kyllä tavannut monta sellaista ihmistäkin.)

Meritähdellä ei ole aivoja. (Sellaisiakin ihmisiä olen tavannut)

Kun joku arsyttään sinua, ajattele, että tarvitset 42 lihasta saadaksesi kasvoillesi huolestuneen ilmeen, MUTTA vai neljä lihasta ojentaaksesi käsivartesi ja tintataksesi urpoa päin näköä. (HAA! Säästin tämän viimeiseksi. Mulle ei vittuilla) x)

On sumuinen ja sateinen aamu. Kellon viisarit näyttävät puoli kuusi kun "paloauton" oven voimakas metallinen rämäys toimii lähtölaukauksena ja alan peruuttamaan "paloautoa" ulos tallista.

Viereeni istahtanut, Ratamies, Tana katsoo minua yhtä epäluuloisena kun minä häntä. Sitten molempien epäluuloiset katseet kääntyvät epäluulon aiheuttajaan, "paloautoon".
"Paloauto" sana on korostettu tässä tarua ihmeellisemmässä tosi kertomuksessa lainausmerkein syystä että...
"Paloauto" ei ole pelkkä paloauto vaan kauan ja hartaasti palvellut -74 vuosimallin Scania 110 s (S= SUPER)
HELVETINKONE joka mennä puksuttaa eteenpäin kuin höyryjuna, hitaasti mutta ei niin varmasti. Kolme akselisen hirviön valtavaan säiliöön mahtuu 14 000 litraa nestettä. Tässä tapauksessa vettä. Helvetinkonetta käytetään korkeasta iästään huolimatta säälimättä mm. Ratarumpujen huuhteluun, työtovereiden kasteluun ynnämuuhun hyödylliseen ja välttämättömään.

Olimme taittaneet muutamia kilometrejä hirvistä ja peuroista pahamaineiseksi noussutta kantatie 54 Forssan suuntaan kun Scania, tuo kaikkia luonnon- ja fysiikan lakeja kumoava Helvetinkone teki meille selväksi ettei se päästäisi meitä helpolla, tälläkään kertaa...
Ensimmäisenä häiritseväksi tekijäksi nousi kevyt palaneen öljyn haju, joka kuitenkin hävisi nopeasti. Saattoi huolto sediltä vähän roiskua öljyn vaihdon yhteydessä... Toisena esille noussut häiriötekiä oli näkyvyys. Tai oikeastaan sen puute. Lämmitin huusi armoa kolmos asennossa ja puhaltimen laakerit vikisivät samassa tahdissa. Näppäränä poikana Tana löysi lattialta palan käsipaperia jolla sitten saimme höyrystyneet helvetinkoneen komentokeskuksen ikkunat auki hetkellisesti. Ainoa keino ikkunoiden huurtumisen estämiseksi oli pitää sivuikkunoita rakosellaan. Onneksi olimme kuitenkin varustautuneet hyvin ikkunoista sisään tunkeutuvaa kylmyyttä vastaan. Olihan minulla päälläni yksi kokonainen t-paita...
Lasien pysyessä nyt auki oli helpompi keskittyä munat huurussa ajamiseen.
seuraavaksi huomasimme että Helevetinkoneen ajovaloteho oli kertakaikkisen heikko. Koska en juuri huomannut eroa normaalien ajovalojen ja pitkien välillä. Eikä huomannut kyllä kukaan muukaan joten ajoimme koko loppumatkan pitkät päällä.

Perille päästyämme meiltä kyseltiin kaikenlaisia, minussa ja tanassa hieman hämmennystä aiheuttaneita, kysymyksiä. Kuten: "kerkesittekö väistään sitä alle jääneen peuran raatoa siinä Karhulan risteyksessä? No entäpä näittekö ne hirvet täällä Humppilan päässä?"
Katselimme Tanan kanssa toisiamme hölmistyneinä... -"mistähän toi puhuu. Ei me mitää nähty...." Hetken hiljaisuus valtasi mielemme... Mietin ja rauhoittelin itseäni vakuuttelemalla itselleni että jätkät oli varmaan tullu eri reittiä. Vaikka tiesin että he ajoivat aivan edessämme koko matkan...

No opimme siis sen ettei kannata pelätä sitä mitä ei näe. Huomena starttaamme samaan aikaan, samaan paikkaan, samaa reittiä. Tällä kertaa tosin pakettiautolla joka on tältä vuosisadalta. Ja siinä on vähäisen paremmat valot, lämmityslaite ja puhallin eikä muutenkaan tarvitse jännittää niin paljon sitä perille pääsyä.