IRC-Galleria

Lauantaina istuessani kaverini kansanauton takapenkillä ihmettelin omaa olotilaani.
Olin nukkunut pitkään. Ei siis pitäisi väsyttää. Nälkääkin olin jo ehtinyt siirtää, joten ravinnon puute ei myöskään pitäisi vaivata. Silti oloni oli surkea. Kärsin erinäisistä vaivoista.
Eriasteiset vapinat, univaikeudet, painajaiset, lämpövaihtelut, hikoilu, levottomuus, jännitys, pelkotilat, mielialamuutokset, ärtyneisyys, keskittymiskyvyn puute, kiinnostuksen vähentyminen aiemmin tärkeisiin asioihin, mustasukkaisuus, masentuneisuus, kielteisen ajattelun lisääntyminen, voimakas moraalinen krapula, ahdistus ja pelkotilat (esim. muiden ihmisten tapaamisesta) , jotka tasoltaan lähentelevät psyykkistä häiriötä, olivat nyt tosiasioita.
Pahimmillaan esiintyi näkö- ja kuuloharhoja sekä sekavuutta.
(ja kyllä! Kaikki tämä kansanauton takapenkillä)

Monet teistä katsovat nyt näyttöä, tyhmä ilme kasvoillaan!
-"Eihän tossa ole mitään eroa ton jätkän normaaliin käyttäytymiseen?"

VÄÄRIN! Tarkimmat teistä huomasivat varmasti sanat JÄNNITYS ja PELKOTILAT!
Kaikki muu täsmää kyllä aikaisempaankin käytökseeni, mutta nuo kaksi tunnetta ovat minulle uusia.
Mikä minua vaivaa?

Pysähdyimme Huoltoaseman pihaan ja yritän avata kansanauton takaovea hikisin, tärisevin käsin.
Kävellessäni autolta huoltoasemalle tunnen kuinka kentällä autoaan tankkaavan keski-ikäisen miehen kurimuksen katse porautuu syyttävästi niskaani. Jalat tuntuvat lyijynraskailta kun yritän raahautua kohti tuota ihmisgiljotiiniä joka automaattiovenakin tunnetaan. Selvittyäni täpärästi giljotiinistä jatkan matkaani sisälle ja ahdistun jo valmiiksi. Joudun väistämättä kohtaamaan ihmisistä pelottavimman, Kassahenkilön. Olennon joka odottaa minun saapuvan luokseen, kuin krokotiili joka vaanii saalistaan, jotta voi mielessään nauraa minulle ja tuomita minut sen perusteella, mitä olen ostanut. Kassahenkilön päästessä kahvitauolle hän vertailee "saaliitaan" muiden kaltaistensa kanssa ja näistä surkeimmille sitten nauretaan porukalla.

Pelaankin siis varman päälle ja ostan kaksi battery-tölkkiä. Katson lattiaan ja murahdan epämääräisesti kassahenkilön, tuon ilkeyden perikuvan, kysyessä: -"tuleeko muuta?"
Maksan ostokseni ja kiirehdin ulos.
Ulkona mulkoilen hätääntyneenä ympärilleni ja avaan toisen battery-tölkeistäni. Voimakas sihaus pääsee ilmoille ja alan ryystää purkista valuvaa nektaria kiduksiini.

Havahdun siihen kun alumiini tölkki on muutamaa sekunttia myöhemmin tyhjä.
Puristan tölkin miehisesti kädessäni ruttuun ja huokaan syvään.
Avaan silmäni ja ihmettelen kuinka sää on parantunut näin pikaisesti?
Kaikki pilvet ovat väistyneet ja äskön mustana kylmyyttä hohkannut aurinkokin
lämmittää nyt kasvojani kirkkaankeltaisin sävyin.
Elämä on sanalla sanoen ihanaa!
Katson polttoaine kentälle ja tuo autoaan tankannut mies on vanha tuttuni. Heilutan hänelle iloisesti samalla kun kävelen takaisin sisälle ostamaan äsken unohtamaani purukumia.
Tervehdin kassahenkilöä iloisesti astuessani sisään. Suoritettuani ostokset kiitän kohteliaimmin ja toivotan hyvää päivän jatkoa. Nousen kansanauton takapenkille ja sielläkin on jotenkin valoisampaa ja lämpimämpää. Juon toisen batteryn. Päivä eikun paranee.
Loppupäivän aikana juon vielä neljä (4) tölkkiä lisää tuota ihanaa elämän nektaria höystettynä "muutamilla" kupillisilla kahvia.
ja kaikki tämä ihan vaan se takia että saan sen päivittäisen vähimmäismäärän täytettyä.
Jotenkin sitä tuntee olonsa taas pysäyttämättömäksi, yliviritetyksi Duracell-pupuksi.

Taaskaan en kerkeä nukkumaan...