IRC-Galleria

Luokkakokous.
Tapahtuma johon varmasti jokainen meistä menisi ristiriitaisin tuntein. Tapahtuma jossa tapaat ihmisiä, vanhoja kavereitasi ja myös niitä ihmisiä, joiden kanssa et, syystä tai toisesta, tullut niin hyvin toimeen. Vuosien varrella olet ehkä ollut yhteydessä osaan heistä. Osa on saattanut kävellä vastaan kadulla, muttei kumpikaan ole sanonut sanakaan, koska kumpikaan ei ole täysin varma muistaako toinen ja olikohan hän sittenkään se joksi häntä luulit? Sitten on vielä se osa, joista et ole kuullut tai nähnyt, sen jälkeen kun koulun päätyttyä tienne ovat erkaantuneet.

Lauantaina 20.09.2008 jää historiaan päivänä jolloin minun oli palattava menneeseen.
Aina niinkin kauas kuin ala-asteen neljännelle luokalle! Oli tullut luokkakokouksen aika.
Pienten alkuhankaluuksien saattelemana, (autosta meni rengas) saavuin pelipaikalle tavoilleni uskollisena, myöhässä... Tällä kertaa tosin, en ollu edes viimeinen, joten näyttävä sisääntuloni ei ollutkaan ihan niin näyttävä.
Muutama Olut myöhemmin alkoi vanha jengi olla koossa. Ainakin niiltä osin ketkä nyt olivat paikalle päässeet ja vaivaantuneet. Katselin ympärilleni ja totesin ettei täällä kovin montaa outoa naamaa näkynyt... Muutamien henkilöiden kohdalla jouduin tosissani kaivelemaan muistini syövereitä, että osasin yhdistää kyseisen ihmisen vanhaan luokkakuvaan, mutta muuten "kuka kuvassa"- tehtävä alkoi olla selvä. (Toisin kuin allekirjoittanut)
Vielä muutama olut ja lisää itsensä kehumista ennen kuin virallinen esittelykierros alkoi.
Kun siinä sitten kuuntelin toinen toistaan hienompia tarinoita siitä, mitä kukin tekee nykyään, alkoi mielessäni soimaan Anssi Kelan - 1972.
Esittelykierroksen päätyttyä sain huomata kaikkien yhteiskuntamme osa-alueiden olevan edustettuina. Kaksi mieleenpainuvinta mainitakseni ensimmäisenä mieleen tulee nainen, vanha luokkatoverini, joka otti luulot pois kaikilta ilmoittamalla heti kärkeen olleensa jo neljä vuotta työtön ja ylpeä siitä. Toinen kommentti, joka sai allekirjoittaneen karun naaman vääntymään hetkeksi virnistykseksi tunnistettavaan tilaan, oli miehen, vanha luokkatoverini, joka metallialan miehenä ilmoitti ammatikseen Teräsmies... Luonnollisesti.
Edes se mies, jolla silloin koulu aikoina tuntui olevan tarve olla minua parempi, edes älyllisellä puolella (mihin nyt ei edes kauheasti vaadita), ei ollut mikään ydinfyysikkö hänkään. Ihan tavallinen jamppa hänkin. Nykyään melkeinpä mukava sellainen.
Mielessä meillä kaikilla varmasti kävi myös se ihminen, vanha luokkalaisemme, joka poistui oman kätensä kautta keskuudestamme joitakin vuosia sitten.
Pidettyämme hänen muistolleen hiljaisen hetken, jatkoimme vuosien kiinni kirimistä tarinoidemme saattelemana. Olut virtasi ja karaoke laitteisto huusi kilpaa laulajien (lue:huutajien) kanssa. Illasta oli kehkeytymässä kaikinpuolin mainio, kunnes... Alkoholin nauttiminen oli edennyt niin pitkällä, että oli avautumisen aika. Olin varautunut siihen, että joku mies tulee tilittämään jostain, miten vitutti sillon kun kerrankin liikuntatunnilla, tms. Mutta ei. Seuraavaan en ollut varautunut.

Neiti X (nimi muutettu) tuli luokseni ja alkoi kertoa tarinaa siitä kerrasta kun olimme ala-asteella, niin sanotussa yökoulussa. Yökoulun punainen lanka oli se, että koulun jälkeen koululle jäätiin luokan kesken yöksi ja siellä sitten pelattiin erilaisia pelejä, syötiin karkkia ja kaikilla oli kivaa. Tai ainakin piti olla...
Yökoulussa tuli ennen pitkää aika, kun kaikki lautapelit oli koettu, sählyäkin oli pelattu liikuntasalin lattia puhki ja oli hieman tylsää. No opettaja veti ässän hihasta ja ehdotti peliksi pullonpyöritystä.
Hyvä idea. Pullo pyöri ja kaiken maailman, kuka tykkää kenestä - totuudet ja mene istumaan sen viereen - tehtävät oli nähty. Sitten Pullon kaula pysähtyi Neiti X:n kohdalle ja hänelle langetettiin tehtävä pussata allekirjoittanutta. Nooh, sehän nyt ei tietenkään sopinut pahanpojan imagolleni, että tyttöbakteereja leviäisi komeisiin kasvoihini, joten otin jalat alleni ja niin sitä juostiin pitkin poikin koulun käytäviä, Neiti X perässäni.
Tuolloin jo lihaksikkaat ja kimmoisat reiteni tarjosivat ylivoimaisen vastuksen Neiti X:n 40cm lyhyemmille jaloille ja viisasti hän päätti luovuttaa. Osaltani pullonpyöritys sai nyt jäädä ja meninkin pelaamaan jotain tylsää lautapeliä johonkin nurkkaan, josta oli hyvät pakoreitit koulun leveille käytäville. Hassultahan tuo kaikki nyt tuntuu, mutta vielä hassumpaa oli nyt luokkakokouksessa kuulla, että tästä seurasi Neiti X:lle neljän vuoden terapia. Neiti X kun oli ollut toivottoman ihastunut silloin minuun.
Pyytelin nöyränä anteeksi, vaikken tiennyt miksi. Tein silloin niin kuin kaikki ikäiseni pojat. Kiusaannuin kun jouduin yllättävään tilanteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Niin kai teen vieläkin, mutta se ilmenee nyt eri lailla... Vaan eipä se paljoa nyt lohduttanut. Ketään.

Aikani siinä vielä kuuntelin tuota kaikkea... Pyytelin anteeksi ja yritin kiemurella itseäni ulos keskustelusta. Olo oli melko ahdistava. Lopulta onnistuin lähtemään keskustelusta nolaamatta itseäni sen enempää kuin Neiti X:kään. Menin laulamaan karaokea ja luulinkin selvinneeni jo selville vesille, kunnes Neiti X päätti ottaa karaoken haltuun. Neiti X alkoi laulamaan dvd:ltä valitsemiaan biisejä, katsoen aina minuun, kun hän halusin omistaa jonki kohdan laulusta minulle. Taas ahdisti. Onneksi koko ryhmä tekikin juuri lähtöä paikalliseen ravitsemisalan liikkeeseen, joten taas pääsin tilanteesta ilman sen suurempaa draamaa. Paikallisessa jatkui kuitenkin saman suuntainen toiminta, joten oli aika tilata taksi alle ja suunnata kotiin.

Kiva oli kuitenkin, kaikesta huolimatta nähdä vanhoja kavereita ja ISO kiitos järjestäjille!
Kiitos ja anteeksi myös Neiti X. Yksi pyyntö tosin olisi: let the bygones be bygones!