IRC-Galleria

On sumuinen ja sateinen aamu. Kellon viisarit näyttävät puoli kuusi kun "paloauton" oven voimakas metallinen rämäys toimii lähtölaukauksena ja alan peruuttamaan "paloautoa" ulos tallista.

Viereeni istahtanut, Ratamies, Tana katsoo minua yhtä epäluuloisena kun minä häntä. Sitten molempien epäluuloiset katseet kääntyvät epäluulon aiheuttajaan, "paloautoon".
"Paloauto" sana on korostettu tässä tarua ihmeellisemmässä tosi kertomuksessa lainausmerkein syystä että...
"Paloauto" ei ole pelkkä paloauto vaan kauan ja hartaasti palvellut -74 vuosimallin Scania 110 s (S= SUPER)
HELVETINKONE joka mennä puksuttaa eteenpäin kuin höyryjuna, hitaasti mutta ei niin varmasti. Kolme akselisen hirviön valtavaan säiliöön mahtuu 14 000 litraa nestettä. Tässä tapauksessa vettä. Helvetinkonetta käytetään korkeasta iästään huolimatta säälimättä mm. Ratarumpujen huuhteluun, työtovereiden kasteluun ynnämuuhun hyödylliseen ja välttämättömään.

Olimme taittaneet muutamia kilometrejä hirvistä ja peuroista pahamaineiseksi noussutta kantatie 54 Forssan suuntaan kun Scania, tuo kaikkia luonnon- ja fysiikan lakeja kumoava Helvetinkone teki meille selväksi ettei se päästäisi meitä helpolla, tälläkään kertaa...
Ensimmäisenä häiritseväksi tekijäksi nousi kevyt palaneen öljyn haju, joka kuitenkin hävisi nopeasti. Saattoi huolto sediltä vähän roiskua öljyn vaihdon yhteydessä... Toisena esille noussut häiriötekiä oli näkyvyys. Tai oikeastaan sen puute. Lämmitin huusi armoa kolmos asennossa ja puhaltimen laakerit vikisivät samassa tahdissa. Näppäränä poikana Tana löysi lattialta palan käsipaperia jolla sitten saimme höyrystyneet helvetinkoneen komentokeskuksen ikkunat auki hetkellisesti. Ainoa keino ikkunoiden huurtumisen estämiseksi oli pitää sivuikkunoita rakosellaan. Onneksi olimme kuitenkin varustautuneet hyvin ikkunoista sisään tunkeutuvaa kylmyyttä vastaan. Olihan minulla päälläni yksi kokonainen t-paita...
Lasien pysyessä nyt auki oli helpompi keskittyä munat huurussa ajamiseen.
seuraavaksi huomasimme että Helevetinkoneen ajovaloteho oli kertakaikkisen heikko. Koska en juuri huomannut eroa normaalien ajovalojen ja pitkien välillä. Eikä huomannut kyllä kukaan muukaan joten ajoimme koko loppumatkan pitkät päällä.

Perille päästyämme meiltä kyseltiin kaikenlaisia, minussa ja tanassa hieman hämmennystä aiheuttaneita, kysymyksiä. Kuten: "kerkesittekö väistään sitä alle jääneen peuran raatoa siinä Karhulan risteyksessä? No entäpä näittekö ne hirvet täällä Humppilan päässä?"
Katselimme Tanan kanssa toisiamme hölmistyneinä... -"mistähän toi puhuu. Ei me mitää nähty...." Hetken hiljaisuus valtasi mielemme... Mietin ja rauhoittelin itseäni vakuuttelemalla itselleni että jätkät oli varmaan tullu eri reittiä. Vaikka tiesin että he ajoivat aivan edessämme koko matkan...

No opimme siis sen ettei kannata pelätä sitä mitä ei näe. Huomena starttaamme samaan aikaan, samaan paikkaan, samaa reittiä. Tällä kertaa tosin pakettiautolla joka on tältä vuosisadalta. Ja siinä on vähäisen paremmat valot, lämmityslaite ja puhallin eikä muutenkaan tarvitse jännittää niin paljon sitä perille pääsyä.

Tänään oli taas se päivä kun eräs takarenkaani oli jälleen tullut käyttökaarensa päähän.
Vanha alta pois ja uutta tilalle.
Kello oli noin 19.00 kun uusi kumi oli alla ja pyörä kiilsi kuin hullun silmät pesun jäljiltä.
Ajoin hallin pihan päähän ja vedin portin kiinni. Pitihän uuta kumia "hieman lämmittää".

Kello oli noin 20.30 kun altani kuului valtava pamaus! Kytkin pohjaan ja katse takarenkaaseen. Sehän räjähti! Katsoin hallin pihaa ja totesin tehneeni hallin asfaltti pihaan kumi pinnoitteen.
Tuli sitten "lämmitettyä" tuota rengasta muutama viiva ja ympyrä liikaa.
Työnsin pyörän takaisin halliin ja irroitin takapyörän huomista varten jotta voisin pyöräyttää alle uuden kumin heti kun vaan töistä kotiudun.
Jospa sitä nyt malttaisi poistua jopa yleisille teille ennenkuin takarengas on taas entinen.

Jos jotain positiivistä sanotaan niin mainittava on että donitsin pyöritys rupesi onnistumaan suhteellisella vauhdilla... x)

Kyllästyttäni tuohon vanhaan helevetin koneeseeni eli hyvin ja hyvin huonosti palvelleeseen puhelimeeni, joka kaatui aika ajoin niin pahasti että se vaati puolen tunnin kiroilun, puhelimen sammuttamisen ja akun irroittamisen vähintään sen kuusi kertaa, marssin puhelinkauppaan ja ostin itselleni puhelimen. Nyt sitä yritettä saada jotain selkoa näistä tuhansista valikoista. Jotain olen jo kuitenkin oppinut. Kiitos vaan naapuri, suojaamattomasta WLAN-verkosta. x)

Päivä on muutenkin mennyt ihan komeasti.
Sisko muutti Helsinkiin ja muuttopuuhissa menikin tämä päivä mukavasti.
Matkalla sinne sain vielä ilahduttavan puhelun ystävältäni Tanalta (pyhinä KUUMA-TANA) joka kertoi että tallisiivouksen yhteydessä esille nousseessa keskustelussa oli keskusteltu vakavahenkiseen sävyyn nurkissa osina levänneestä vanhasta "katemoposta" jota yritin mieheltä jokunen vuosi sitten ostaa.
Ilmeistä on että painava oli vastapuolen sana tässä keskustelussa koska Tana ilmoitti olevansa halukas myymään vanhan uskollisen palveliansa (Siis sen moponsa) josta ei aikaisemmin ollut valmis luopumaan vaikka lisäsin nollia tarjoukseni perään kuin ratamiehen palkanlaskia ja uhkailinkin vielä päälle. Nyt kuitenkin oli ääni kellossa muuttunut ja hyvä niin. Jospa sitä huomenissa kävisin sen sieltä korjaamassa itselleni... Olisipa sitten taas talveksi hommia "unenriistolaboratooriossani" = tallissa...

RATAMIES.
Tuo ulkopuolisen silmissä hieman hullun oloinen hilpeä veikko joka saa ihmiset ympärillään hyväntuulisiksi. Joka tekee töitä kieli vyön alla, Urakalla, tuntipalkalla.
Monet eivät ymmärrä miksi ratamies viihtyy töissä mutta se on jotain sellaista jota ei voi kuvailla. Se pitää kokea! Suotta ei heimolaisteni, työkavereideni soittoäänenä puhelimestani löydy Klamydian biisi: HULLUJEN KUNINGAS

Viikonloppu takana. Mies on vielä pystyssä ja hengittää.
Tosin raskaasti ja syvään. Kroppa liikkuu jo lihasmuistin varassa. Sen verran miestä WÄSYTTÄÄ!
Tai ei voi sanoa että mies on väsynyt. Kroppa jaksaisi vielä, naama vaan on väsynyt!

JA EN! EN OLE OLLUT VIIHTEELLÄ!!! VAAN TÖISSÄ!!! Töissä ISOLLA T:llä.
Ette kuitenkaan uskoisi jos kertoisin jotain tunti määriä! Eikä tuollaiset tuntimäärät ole kai aivan kaikkien pykälien mukaisiakaan! Joten riittää kun kerron että tuntimäärä oli MITTAVA! Silti, sekunttiakaan en vaihtaisi! Kivaa oli, niinkuin meillä töissä aina!
Olenkohan ahne vai ahkera? Varmasti molempia!
Kohta köllähdän valtavaan sänkyyni ja vaivun unimaan vietäväksi! Olen sen ansainnut!

Kiitos.

Tulen suihkusta ja kuivaan itseni.
Dikiboxittomasta kuvan välittemästäni tulee jotain mikä saa silmäni ja ajatukseni uppoutumaan tuohon värien sekamelskaan muutamaksi minuutiksi.

Keskittymistäni häiritsee ainoastaan se että olen kuulevinani postiluukun kolinaa ovelta. Käännyn kolinan suuntaan ja tiputan samalla pyyhkeen, jolla kuivasin juuri hiuksiani, tuolille.
Tarkkaan aistejani ja toden totta. Joku näperöi postiluukkuani. Mitäs widua? Enempää ajattelematta avaan välioven ja riuhtaisen ulko-oven auki.

Oven takana seisoo kaksi 25-30vuotiasta naista. Molemmat heistä seisovat lähes yhtä hämmästyneinä kun minä . Yhtenä erona kuitenkin se että minun suuni ei ammota avoimena!

Kysyn tiukasta! -"NIIN!???"
Samassa tajuan että seison oveni suulla, täysin alastomana!
Naiset eivät sano sanaakaan vaan tuijottavat edelleen suu auki. Toistan kysymykseni.
-"NIIN?!" Ikäänkuin tilanteessa ei olisi mitn outoa. Mitäpä sillä enää on merkitystä. Hehän olivat jo nähneet kaiken. Vieläkään en saa muuta vastausta kun suuret hölmistyneen näköiset silmät ja niiden alapuolella auki ammottavat suut. Totean ääneen -"JAA! Ei sitte!" ja vedän oven perässani kiinni. Oven pamahtaessa kiinni puna leviää poskilleni. Mitäköhän hittoa sitä just tapahtu. Kiirehdin pukemaan päälle mutta samassa kuulen kuinka rappukäytävän ovi aukeaa. Juoksen ikkunaan katsomaan ja nään kuinka kyseiset naiset kävelevät poispäin, kohti talon takana olevaa parkkipaikkaa. PERHANA! Nyt en koskaan saa tietää keitä he olivat, mitä he halusivat ja miksi he eivät soittaneet ovikelloani...

MUTTA oppivathan olemaan! X)

Onko mitään tyhmempää?

Seison kaatosateessa, läpimärkänä ja KASTELEN SEPELIÄ !!?!
Noh, saman rahan tästä saa. Joten jos joku tilaa minut paloautolla kastelemaan sepeliä, ettei se pölise, vaikka sataa kaatamalla. Niin minä poikahan se seison letkukädessä vettä suihkuttaen vaikka taivaalta tulisi"ämmiä äkeet selässä"...

"EI SE JANNE TYHMÄ OLE VAIKKA SE SATEESSA SEISOO..."

On maanantai aamu.
Päivämäärä: 13.08.07
Kellon osoittaessa noin 08.37 ja puoli.

Todellisuus lyö isolla nuijallaan takaraivooni kuin vihainen ratamies lapiolla. Viikonloppuna ku pitäisi lähteä ajamaan Turunsaaristoon ja se yksi ainoa komponentti pyörästä joka ei juurikaan rasitu (jokainen päätelköön itse miksi), eli etupyörä, pitäisi korvata uudella. Vaikka kyllähän se vanhakin hyvin on palvellut... Siitäkun vaan on tullut hieman sileä. Toisaalta, sehän luokitellaan silloin slicksiksi ja niillähän ne isotpojatkin ajaa tuolla televisiossa. Kuitenkin, selityksen kelpaamattomuus paikalliselle lainvalvojalle ja se tosi seikka että syksy ja sen mukanaan tuomat sateet ja kylmä ilma liukastavat maamme päällystetiestöä, saivat aikaan sen, että tilasin paikallisesta rengasliikkeestä uuden taka- ja eturenkaan. Eturengas laitettaisiin heti alle ja takarengas vaihdetaan sitten kun kudokset paljastavat itsensä kumikerroksen alta. Tuosta alla pyörivässä, sulamisreaktioita toisinaan osoittavassa, rahallisesti arvokkaassa mustassa donitsissa jolla voi piirrellä jänniä kuvia asfalttiin ja jota tiukkapipomotoristit kutsuvat takarenkaaksi.


Perjantai 17.08.07
Herätyskellon helvetillinen pirinä estaa minua jatkamasta hyvin alkanutta matkaani unimaassa ja tempaa minut karuun ja kylmään todellisuuteen. Tajuan että uudesta renkaasta ei ole kuulunut mitään. Näinköhän tuota rinkulaa saadaan viikonlopuksi alle ja näinköhän jää reissu minulta väliin. noh en vaivu epätoivoon aivan vielä. Vaikka lähellä se on.
Klo. 10.00 puhelimeni soi ja sieltä kerrotaan renkaani saapuneen. huoh!
Soitto reissun organisaattorille että mukana ollaan.

Lauantai 18.08.07.
Kello noin 05.51

Saan nuutuneen itseni ylös sängystä ja riennän pakkaamaan tavaroita, hampaita samalla pesten. Reppuun sujahtaa sadeasu, toiset ajohousut, toiset ajokengät ja kirkas visiiri pimeän varalle. Tässä vaiheessa ovat molemmat silmäni jo auenneet ja voin helpotuksekseni havaita ettei se olekkaan wc-harja jolla hammas pyykkiäni suoritin. Vaan makuaistejani kutkutellut maku taitaa johtua eilis iltana syömästäni punasipulista.
Sitten pyörä tallista ja maltillinen ajo karavaanille.
(paikallinen huoltamo johon motoristit ja toki muukin kansa kerääntyy parveilemaan ja puhumaan p[ot]askaa)
Tässä vaiheessa klo oli noin 06.32
Tästä viisi (5) henkinen ryhmämme lähti ajamaan 54 tietä Forssan suuntaa . Eräs kerhomme pommittajista liittyi letkaan ennen Loppea ja nyt meitä oli siis kuusi. (6)
Alunperin letka piti olla paaaaaljon pidempi mutta jostain syystä lauantai aamuna 06.30 suoritettu lähtö ei ollut kaikille se houkuttelevin. Hauskaa sinänsä, että juuri ne kaverit ketkä mainostivat suureen ääneen reissun loistavuutta ja sitä kuinka he lähtevät vaikka mikä olisi, jäivät ensimmäisinä pois reissusta... Noh, ymmärrystä heille sillä Jos pommittaja juo, SE JUO KUNNOLLA ja se yleensä näkyy seuraavana aamuna...

Matkalla kohti Saloa kohtasimme laittomia suoria. Laittomia sikäli ettei kukaan tästä porukasta voi olla matkustamasta takapyörällä tai kokeilla pyörän mittariin saatavaa lukemaa. Aakeeta laakeeta ja useita kilometrejä pitkiä suoria. Näkyvyys joka suuntaan niin hyvä ettei edes lintu kilometrin päässä jää huomaamatta. Ainoastaan kohtalaisen kova sivutuuli hillitsi highspeed wheelien tekoa ja pakotti laskemaan keulan maahan kun nopeusmittarissa luki 200.

Salossa pysähdyimme tankkaamaan, juomaan kahvit ja morjenstamaan jotain ÄIJÄÄ jota minä en kyllä edes tuntenut. Mukavan oloinen ÄIJÄ, yhtä kaikki.
Samalla aukesi huoltamon vieressä oleva liike josta löytyy kaikkea moottoripyöristä ruohonleikkureihin. SINNE SIIS!
Sisällä kuljin hyllyjen välissä ajovarusteita katsellen kunnes. Perällä aukesi standi jossa kaikki pyörät, uudet ja käytetyt, siaitsivat. Katselin ensimmäisenä näkyvää uutta Honda CBR 1000RR:ää ja sen vieressä ollutta saman valmistajan CBR 600 RR:ää. Silmäkulmaani osui samassa jotain keltaista. Keltaista ja kaunista. Käännyin ja siinä se oli. 954 RR Honda CBR.
Olin rakastunut. Tuollaista olin katsellut jo pitkään. Tosin erivärisenä mutta, jotenkin tuon värin livenä näkeminen käännytti minut.
Lopulta ryhmä sai raahattua minut ulos liikkeestä pyöräni selkään ja matka voi jatkua.

Aikamme ajeltuamme saavuimme ensimmäiselle lossille joka veisi meidät ensimmäiselle saarelle joka sitten ajettaisiin "ympäri" maisemia katsellen, luontoa kuunnellen, saariston merituulesta nauttien (niinhän me aina) ja sitten seuraavalle lossille joka veisi meidät seuraavalle saarelle jne...

Elikkäs kyseessä on Saariston Rengastie ja jos idea ei selvinnyt kyseessä on siis tie joka kulkee saaresta toiseen. Välissä vain pitää suorittaa vesistön ylityksiä losseilla. Kulkuneuvoina reitillä näkee autoja, moottoripyöriä, polkupyöriä ja kaikkea muuta mitä voit nähdä ruuhkasuomen liikenteessä.

Lossilla matkustaminen oli ihan mielenkiintoinen kokemus pitkästä aikaa.
Olihan siitä kulunut jo "TOVI" kun olin viimeksi lossilla mennyt.
Ensimmäiseen saareen päästyämme yritimme löytää info-pisteestä lossien aikatauluja jottei ryhmällemme kävisi ohraisesti. Eli ettei kävisi niin että joutuisimme yöpymään jossain noista saarista sen takia että emme kerkeäisi viimeiseen lossiin.
Ensimmäiset saaret menivätkin varsin leppoisasti ajellessa muutaman matkamotoristin perässä. Muutaman lossin ja muutaman saaren jälkeen saavuimme jälleen jälleen eräälle lossille. Tämän lossin matka kestikin jo melkein 40min. Totesimme että nälkä alkoi jo vaivata retkikuntaamme ja sovittiin että seuraavalle saarelle päästyämme menemme syömään.
Onneksi eräs nuori lossivahti kuuli keskustelumme. Lossivahti joka ei tosin ymmärrä moottoripyöristä, koska alkoi keskustelun kanssamme kysymällä meiltä mitä tuo Honda tekee moottoripyörien joukossa? Viitaten allekirjoittaneen Hondaan joka oli Suzukien välissä. Kysyttyäni häneltä pilke silmäkulmassa että:
-mitäs helevetin rohkeuspillereitä sitä on aamulla tullu otettua?
Sain vastaukseksi naurua ja sen jälkeen hän sanoi kuulleensa keskustelumme ja sanoi ettei syömään pysähtyminen olisi ehkä viisasta koska yksi isompi lossi lopettaa reittikulkunsa jo klo.14.10. Sen jälkeen olevat lossit kulkevat kuulemma taas normaalisti iltaan asti eli kun olemme kulkeneet sen lossin lävitse sitten meillä olisi taas aikaa pysähtyä.
Tiedusteltuamme tätä omituisuutta nuorelta, moottoripyöristä ymmärtämätöntä lossivahtia, saimme vastaukseksi yksinkertaisesti sen että tuo yksi iso lossi siellä välissä on Merenkulkulaitoksen lossi ja nämä muut lossit olivat Destian, eli entisen Tieliikennelaitoksen.
-"niillä on ihan eri työ ajat. Niin ja se maksaakin... 5euroo pyörältä ja 2,5 euroo henkilöltä. Eli teijän pitää maksaa 7,5euroo per nuppi!"
Hieno homma.

Lossin Keulaportin auettua ja matkamotoristien ensin poistuttua kuivalle maalle, morjentus nuorelle lossivahdille (joka ei vieläkään ymmärrä moottoripyöristä), hanat auki ja keulapystyssä ulos lossista ja edelleen ohi matkamotoristien letkasta. Nyt on MUKA kiire. Joku "laukkupellesankari" (laukkupellesankari = yleensä motoristi isokuutioisella pyörällä jossa on kaikki mahdolliset heebelit ja palikat kuten vähintään 3kpl laukkuja, kahva lämppärit, gps-navigaattorit, jääkaappi-pakastin yhdistelmä, liesi, mikro, kahvinkeitin, dvd-soitin yms yms... Niin ja yleensä vielä täyttää veroilmoituksen puolestasi) yritti jollain sporttisella matkapyrällä lähteä perään... X)
No eihän se ihan mukana pysynyt. Tai kyllähän se perässä tavallaan pysy. Oltiinhan kuitenkin saarella. Perässähän se siis pysy. Tosin vähän kauempana.
Vedettin ns. "sporttista matkanopeutta" sellasta, valehtelematta, 2metriä leveetä serpenttiini tietä. Mutka mutkan perään, pitkä suora, hullu nyppylä jonka alta tie taittuu 160astetta jompaankumpaan suuntaan... Kyllä siinä vähän ihmetytti tiellä vallinnut 80km/h nopeusrajoitus kun painettiin kuitenkin pyörätietä kapeempaa ränniä ja koko ajan oli mahdollisuus että mutkassa pamahtaa joku vastaan. "Lievä" ylinopeutemme ei varmasti helpottanut asiaa mutta olisi se 80km/h:kin ollut kova nopeus sille tielle. Onneksi Muutamat autot jotka tulivat vastaan tulivat suorilla osuuksilla ja nekin ajoivat hyvin varovasti. paikallisia tuumin itsekseni. Reunassa ajettiin ja oikeesti HILJAA, kun auto tuli vastaan mutta silti oli ahdasta.
Ja tästä saisi vetää 80km/h?
Saavuimme jälleen yhdelle lossille ja ryhmämme ajoi kyytiin. Lossi liikkeelle ja kun lossi rantautui vastarannalle käänsimme katseet takaisin lossin lähtöpaikalle. Sieltä saapui juuri silloin tuo laukkupellesankari! Varmasti kirosi itsekseen. Too bad!
Etuportti auki ja sama ralli päälle.
Lossin metalli kanteen jäi mustaa raitaa kun ryhmä syöksyi matkaan. Samanlaista tietä, 80:pin rajotus ja korva maassa vedettiin kaikki mutkat.

Lopulta saavuimme sille ISOLLE lossille jonka siis omisti merenkulkulaitos. Tai saavuimme kyseisien lossin laituriin. Lossia ei vielä näkynyt. Katsoimme kelloa ja meillä oli noin 45min aikaa. Meillä siis oli ollut mukamas kiire. Noh, jätimme pyörät odotuskaistalle ja kävelimme viereiseen kahvioon. Kävellessämme mietimme että pitäisköhän sitä syödä nyt? Saavuimme sisään ja totesimme: EI TODELLAKAAN! Saaressa oltiin ja se näkyi kyllä hinnassa.
Ruisleipä kahdella meetwurstilla ja voilla + tosi pieni kahvi = 5,10e
Oikeiden ruoka annosten hintoja en kehtaa edes sanoa.
Joimme kuitenkin kahvit ja katselimme kun muut kulkuneuvot ja ihmiset alkoivat valua pelipaikalle. Jotkut katselivat hieman tuomitsevasti, ilmeisesti suivaantuneena ajotyylistämme tai sitten siitä etteivät he pysyneet perässä... x)
Lopulta iso lossi saapui ja kalusto pääsi siirtymään lossiin heti kun tuo aikaisemmin mainittu lossimaksu oli maksettu. Homma toimi hienosti, niinkuin aikaisemmilla losseillakin. Pyörät omaan jonoon ja ne päästettiin sitten ensimmäisenä ulos.

Ison lossin jälkeen tiestö muuttui, suoraan sanottuna todella paskaksi!
Kaksi seuraavaa saarta oli pituudeltaan noin 4,5km pitkiä ja tie oli aivan katasrofaalista.
En ymmärrä kuka känninen 5vuotias on päästetty tekemään asfaltti paikkauksia noille kahdelle viimeiselle saarelle? Kenen edun mukaista se on että tehdään asfaltissa ilmenneeseen reikään 20cm kakku ja jätetään siihen? Keskellä mutkaa oli niin hirveitä paikkauksia että pyörä oli lähes pysäytettävä ja "kiivettävä" tuon "kukkulan" yli.
Entäpä jotkut auto thyyning hörhöt jotka ajavat 35sarjalaisilla kumeilla tuohon samaan kohtaan rajoituksen mukaista nopeutta. Siinä on äkkiä 3000euroo solmussa tai jopa säpäleinä pitkin tietä. Puhumattakaan jostain matkamotorististä vaimoineen joka ajaa sallittua nopeutta tuollaiseen merkkaamattomaan "hyppyriin" keskellä mutkaa ja menettää ilmalennon seurauksena moottoripyöränsä hallinnan.
Kuvitteleppa hyväkuntoinen kantatie jossa vallitsee 80km/h rajoitus. Tie kääntyy jyrkästi oikealle ja keskellä mutkaa, ilman mitään merkkiä tai ennakko varoitusta, on korotettu suojatie. Korkeudeltaan 20-30cm. Sitä ollaan äkkiä Ypäjänkohdalla vielä nousussa!
Hienoa eikö vain?

Saavuimme viimeiselle lossille ja pyörät otettiin jälleen omaan jonoon niinkuin tähänkin asti. Matka sujui kohden nopeasti ja pian olimmekin jo mantereen puolella. Keulaportti auki ja ensimmäisenä ollut moottoripyörä nytkähti liikkeelle. Tällöin lossivahti juoksi pysäyttämään motoristin ja koko liikkeelle lähteneen pyöräletkan. Lossivahti näytti autoille että menkää vaan ja seisoi itse motoristien kaistan tukkeena. WTF??? Siinä sitä katseltiin kun joka ikinen henkilöauto, pakettiauto, asuntoauto, muutamat kuormautot ja jopa yksi Mehumaija(elikkäs kaivinkone missä on etulastaaja nokassa ja kaivuulaitteet takana. kulkee pyörillä) lähti ennen pyöriä.
Mulla meni niin vati!!!! Mä HUUSIN SILLE UKOLLE:
-"Jumalauta aijä! Eikö sulle pienenä ostettu mopoa vai mikä vittu sua vaivaa? Tajuutko sä mimmosia vaaratilanteita sä teet tolle tielle ku nää viiskymmentä moottoripyörää ohittaa seuraavan 5km aikan noi kaikki vehkeet?!???! Ei jumalauta nyt järki käteen äijä!!!"
Se katkera Lossivahti eu juuri korvaansa lotkauttanu. Lähti vaan käveleen pois.
Jäipäs hyvä maku tosta loppu päästä. 9km aivan paskaa tietä ja yks mulkku lossivahti.

Paluumatkalla pysähdyttiin jo sitten syömään. Vaikka ryhmä hajosikin Turussa, eräissä liikenne valoissa koska osa porukasta luuli että vastaan tullut poliisi ei jostain syystä olisi pitänyt liikennevaloihin takapyörä ilmassa saapuvista moottoripyöristä. Osa siis lähti valoista Heseen syömään ja osa kierteli ABC ketjun ravintolaan. Matkalle totesimme myös edellä menneestä autosta että niin sanottujen "kylmien poliisien" elikkäs kameratolppien sisään on viekas viranomainen laittanut vanhjojen oranssien salamavalojen (ja niiden väristen cd-levyjen) tilalle täysin kirkkaan salamavalon! Elikkäs se näyttää melkein samalta kuin sellainen tolppa jossa kameraa ei ole. Kyllä senkin tosin näkee kun tarkkaa vaan näköaistiaan eikä tuijota vain edellä menevän puskuria mutta on se vaikeampi havaita kun se vanha oranssi.

Kotimatka tultiinkin varsin "joutuisasti". Ainoa sykettä nostanut tapahtuma oli kun Forssan autokeitaan liikennevaloihin saavuttiin taas takapyörä taivaalla. Kaverini meinasi vetää endot pitkäksi ja syöksyä pakettiauton takatilaan, siinä kuitenkaan onnistumatta sillä hän väisti tyylikkäästi, takapyörä ilmassa, auton oikealle puolelle. Hän ohitti auton muutaman sentin päästä ja meni noin pyörän mitan ohitse auton takapuskurista. Katselin huvittuneena kaveriani kun hän perruutteli jaloilla potkimalla pyöräänsä viereeni, pois auton sivulta. Visiiri aukesi ja punaisesta naamsta kuului ääni:
-"Ei ollu ees lähellä! heh"
Loppumatkan suoritimmekin vain vähän mielipuolisia ohituksia ja ajelimme muutenkin paljon siistimmin kuin sinä päivänä muuten. Taisi miehistä olla mehut aika lopussa olihan kelloki jo melkein 21.

Loppujen lopuksi reissu oli hieno ja onnistunut. Vaikkakin osallistumis prosentti oli odotettua alhaisempi, tiestöt olivat kahden viimeisen saaren osalta aiwan mitä sattuu ja tuo mulkku lossivahti kaiken kruununa.
Sen opimme myös ettei tuota reissua kyllä kannata kovin montaa kertaa vuodessa tehdä.
Sen verran puuduttavia lossimatkat alun hienouden jälkeen olivat.
Muutamat vesistön ylitykset kun kestivät melkeinpä tunnin.

Joka saarelle jätettiin muutaman metrin verran mustaa raitaa muistoksi INFINITY RIDERSin vierailusta. Ja kyllä meidät varmasti muutama lossivahtikin on painanut mieleensä! x)

JOSPA SITÄ ENSIVUONNA KERKEISI KATSELEMAAN MAISEMIA MUUTAKIN KUN LOSSI MATKOILLA?

nii varmaan juu...

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoituksen. Töitä ja moottoripyöräilyä pääosin. (same old, same old.)

Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä asiana nousee mieleeni se että mentiin ja perustettiin moottoripyörä kerho nimeltä INFINITY RIDERS. Kerhon idea on tuoda kaikki seudun "vetomiehet" eli stunt riding henkisen kumpipäät saman katon alle. On se vaan hienoa huomata ettei ole yksin sen tosiasian kanssa että päässä sumenee kun kypärän vetää päähän. HIENOJA MIEHIÄ HIENOINE HARRASTUKSINEEN!!!

Oma b-iltakin saatiin järjestettyä tässä taannoin, myötämielisen kauppiaan ja erään autofiksaus liikkeen omistajan ansiosta. Paikallisen kauppaketjun parkkipaikka suljetiin ja video kamerat käynnistettiin samalla kun pyörät heräsivät henkin kuljettajien starttaillessa pyöriään. Noin kaksi tuntia siinä tallentui videolle toinen toistaan hienompia stuntteja/temppuja/kikkoja. Yleisöäkin oli lehtereille ahtautunut kiitettävästi vaikkei kuvauksista ollut pienintäkään mainosta levitetty. Puskaradio ja viidakkorummut kantavat kyllä yleensä viestin asiasta kiinnostuneiden ja heidän kaveriensa korviin ja tämä tuli jälleen todistetuksi.

aikaa kului, bensaa paloi ja takarenkaita suli (tämän kesän neljäs menossa) ennen kuin pääsimme tähän päivään. päivään jota ei pitäisi olla.

Lähdimme IR ukkojen kanssa joka torstaiseen pyörien kokoontumiseen Turengin laivarantaan/suvirantaan. (rakkaalla lapsella on monta nimeä) Kyseessä siis on pieni kahvio veden äärellä. Pienen kahvion piha on suuri ja sinne kokoontuu motoristejä ympäri suomen. kerhomme jäsenet ovat siellä käyneet muita motoristeja ja heidän pyöriään tutkailemassa aina kun säät tai työt sen vaan ovat sallineet, eikä tämä torstai mundostanut poikkeusta. pyörät parkkiin ja pyörimään omiensa pariin. Aikamme alueella pyörittyämme ja pyöriä ihmeteltyämme näimme kun eräs pyörä kuljettajineen kaatui ja tämä synnytti niin sanotun "domino efektin." vieri vieressä seisseitä pyöriä kaatui kun domino nappuloita ennen kuin joku ehti pysäyttämään seuraavaksi kaatuvan pyörän kaatumisen seuraava pyörää vasten. Katselimme tilannetta kauempaa kauhistuneina. "-oliks meijän vessat noilla kohin?" joku ehti kysyä samalla kun epätoivo valtasi ryhmämme miesten mieliä! "- EI S**TANA, JOS OLH NI MÄ TAPAN SEN!" kuului eräs kommentti. Lähdimme kävelemään kohti tapahtuma paikkaa ja kas.. siellähän se. minun pyöräni. nurin. pitkin pituttaan. toisen pyörän jaltappi katteisiin sisään työntyneenä. Nyt oli huumori pois!

-"KUKA, MITÄ JA MINKÄ TAKIA?!!! Huusin. Tällöin minua 30cm lyhempi motoristi vierestäni nosti vapisevaa kättään. Juuri kun olin avaamassa sanaista arkkuani koskien hänen ajotaitojaan huomasin pyöräni kaataneen motoristin olevan nainen. Hillitsin itseni nopeasti, suljin juuri aukeamaisillaan olleen arkkuni ja pysyttelin järjevänä ja asiallisena. Vaikka totuuden nimissä täytyy myöntää että kyllä vitutti! ja paljon.

asiaa ja moottoripyöristä koostuvaa kasaa selviteltyämme totesimme että kaikkiaan seitsämän (7) pyörää oli haverin johdosta kaatunut. näistä seitsämästä pyörästä kaksi oli meidän kerhon pyöriä. Onneksi kaikkien kerholaisten pyörät eivät olleet samassa linjassa kuin minun pyöräni. muuten olisi kerhomme ehjien pyörien keskiarvo romahtanut alakerrosta alemmaksi.

Vaikkakin. totuuden nimissä. ei se silloin, sinä hetkenä lohdottanut että muutamien kavereiden pyörät jäivät pystyyn... sori vaan.

Huomena soitto yhtiöön ja sitten vain odottamaan pyörän kunnostusta... onhao tätä kesää viel jäljellä... mielellänihän minä seisotan pyörää kesän kaunimpina päiuinä.. S**TANA!

Tänään Suomen Helsingissä, Pasilassa, naisten hysteerinen ihailu ja miehien kateudensekainen syvä kunnioitus täytti ilmakehää.
Ratamiehet työskentelivät ILMAN PAITAA!!
Palm-3 , [Peki] , Tana, minä ja eräs vanhempi herrasmies. Tämä viiden MIEHEN lannistumaton ryhmä työskenteli rintarinnan auringon paahtaessa atleettisia vartaloitamme.
Kymmenen ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi Tanan ihoa jo hieman punoittaa.
Ei siksi että hän joutui hätistelemään kymmeniä toinen toistaan kauniimpia naisia pois kimpustansa vaan siksi että "pihavalo" oli porottanut koko päivän hänen lakanaakin valkoisempaa ihoansa. Hetken siinä hänelle leukailtuani asiasta, tarjosin hänelle aurinkorasvaa ja jatkoin sitten vielä vittuilua.

Illalla, kun työt oli tehty ja ihailiat saatu eksytettyä Helsingin liikenneruuhkiin, pääsin kotiin, riisuin vaatteet ja painelin suihkuun. Avasin hanan ja annoin veden valua päälleni.
AIIIIII JUMANKAUTA!!!!! Olin säätänyt vedenlämpötilan todella kuumaksi.
Nopeasti käänsin hanan niin kylmälle kun sen sai ja uusi yritys...
AIIIIII AIIIA II!!!! KUUMAAAA!!!!
Olin juuri lähdössä soittamaan taloyhtiölle kun kokeilin vielä sormella veden lämpötilaa. Sehän oli suorastaan hyytävän kylmää.?.
Astuin takaisin suihkun alle ja taas... TULIKUUMA vesi valui pitkin hartioita! Nopea vilkaisu peiliin ja karmiva totuus valkeni minulle!. Olin tulipunainen!
Ei terve! Olin sitten polttanut itseni ja nimittäin huolella!!!
Pikaensiapuna välittömästi suihkun jälkeen purkki aftersunia selkään ja annetaan imeytyä. Paita päälle ja moottoripyörällä räppäämään...
AAAAHHHHH!!!!! Sitä tunnetta kun ajoviima tunkeutui t-paidan lävitse ja viilentää auringon polttaman selän! Sitä on vaikea kuvailla.

Nyt mietin kerronko pojille töissä tapahtuneesta ja kuuntelen kuinka monta vitsiä voi saada väristä punainen/vaaleanpunainen, vaiko pidän paitaa päälläni ja kuuntelen vittuilua siitä että olen päässyt yhdessä yössä niin huonoon kuntoon etten voi työskennellä ilman paitaa.....
Hmmmmm...

Oikeastaan... Löysin itselleni jotain mikä sopii minulle kuin nyrkki silmään.
Nimittäin monen satttuman summana löysin itseni paikallisesta vaatetusalan liikkeestä.
Sieltä löysin paidan. Paidan jossa lähes luki minun nimeni. Elikkäs löysin hyllystä paidan jossa on etupuolella iso taajama liikennemerkki. Merkin alanurkassa lukee "LOCAL HERO".

Kysymys teille jotka tuntevat minut: Voiko paita olla minulle enää yhtää enempää omistettu? Ei minustakaan! Paita kainaloon ja tiskille. Siinä ei hintaa kyselty eikä katseltu! Maksoi se sitten mitä hyvänsä. Kaikille sama hinta. "Köyhälle kallis. RATAMIEHELLE ei mitään." Nyt vaan odotan tilaisuutta päästä käyttämään sitä ja kulkemaan kylänraittia appelsiinit kainalossa, tuuli sieraimia kutitellen. MP3 soittimen soittaessa biisiä. MÄ OON NIIN LEIJA.