Lupasin odottaa. Ja niin aion myös tehdä. Onko se viisasta? Tuskin.
Olen muistanut hengittää,joten olen edelleen elossa. Influenssa iski ja silmätulehdus yritti sumentaa näkökenttäni. Onnistuen vain hetkellisesti. Mutta minullapa on edelleen elämäni ja visuaalinen kykyni havannoida jopa SINUA.
Olen ollut hämilläni. Odottaminen. Hmmm... Koskaan ei ole liian myöhöistä odottaa? Kuinka paljon on tarpeeksi? Mikä riittää? Sallinko mahdottoman? Tuokaa mulle uusi lasipallo, vanha on rikki. Tosin ei se milloinkaan osannut mua neuvoakaan. Näissä liekehtivissä kysymyksissä. Niissä, joita kysyn, silläkin uhalla, että en ehkä olisikaan halunnut kuulla vastausta. Mutta minkä sitä itselleen voi.
Mulla on aikaa. Annan sitä jos sen ansaitsee. Muuten viihdyn yksin. Diipadaapaa...ei kiitos.
Taidan sittenkin ikävöidä. Paljon.
Uusia ystäviä. Mielenkiintoisia ihmisiä. Niistä pitää osata olla kiitollinen. Kiitos.