IRC-Galleria

Niin, nyt on melkein varmaan jo kolme viikkoa kulunut edellisestä merkinnasta ja siinä ajassa on Mpigin aika päättynyt, oltu lomalla Mombasassa ja viikko töissä täällä Kampalassa.

Mpigin viimeisen viikon kohokohta oli tietysti suuri ruokapäivän juhla Kibuukan koululla. Ne olikin oikein perinteiset afrikkalaiset juhlat, kuten nopeasti huomasimme. Olimme paikan päällä, uusissa juhlavaatteissamme klo 9 ja juhlan piti alkaa klo 10. No, klo 10 pojat rupesi vetelemään piuhoja ympäriinsä ja laittamaan äänentoisto laitteita kuntoon. Viimein klo 11 juhlat aloitettiin ja ohjelmaa sitten riittikin, puheita pidettiin vaikka kuinka monta ja kaikki toisti samaa asiaa. Ohjelmaan oli laitettu puheiden pitäjille aikaa 3-10 min, mutta puheet kestivät järjestäen melkein 20 min. Juhla oli arvioitu loppuvaksi klo 13, jolloin vieraat pääsisivät lounaalle, mutta koska puheita riitti, saimme istua yhden vesipullon voimalla klo 17 asti edustamassa Suomea. Lasten tanssi- ja näytelmäesitykset onneksi pelastivat jonkin verran mzungujen päivää ja saivat valkoiset tädit välillä vähän itkemäänkin, niin liikuttavia esityksiä oli.

Samana iltana pidimme vielä lättykestit majatalon henkilökunnalle kiitokseksi meidän palvelemisesta ja kyllä ne lätyt vain maistuivat afrikkalaisillekin. Keskiviikkona sitten pidettiin aamupäivästä arviointikeskustelu Mpigi ajasta, jonka jälkeen päästiinkin lähtemään Kampalaan, hieman haikeina, mutta valmiina uusin koitoksiin. Torstaina oli pari opintokäyntiä liikuntavammaisten- ja kehitysvammaisten lasten kouluilla. Käynnit yllättivät positiivisesti, koska ennakkoluuloisesti pelkäsin, että lapset olisivat olleet surkeassa hoidossa näissä sisäoppilaitoksissa. Lapset oli hyvävointisen näköisiä ja iloisia, joten odotan innolla harjoittelujaksoani liikuntavammaisten lasten koululla.

Perjantaina lähdettiinkin sitten bussilla kohti Keniaa ja Mombasaa. Minun tuurillani sain jonkun ihmepöpön lähtöaamuna ja kuume nousi, joten 14 tunnin bussimatka Nairobiin meni lääkkeiden voimalla. Matka olikin aikamoinen mennen tullen, suunniteltuja pysähdyksiä oli tosi harvassa, puskapissalle onneksi pääsi pyytämällä (savannikasvillisuudessa ongelmana oli vain puskien vähyys). Tie oli niin kuoppainen, että sitä ei voi suomalainen uskoakaan, eikä ikkunoita saanut kiinni kunnolla, joten yöllä oli aika pirun kylmä.

Rajan ylitys onneksi sujui hyvin, joka vähän jännitti, nämä viranomaiset täällä kun ovat aika mielivaltaisia teoissaan. Nairobiin saavuttiin n. klo 03 yöllä ja bussiaseman kahvilassa nuokuttiin klo 8 aamulla, jolloin lähti bussi Mombasaan. Perille Diani Marine Villageen saavuttiin joskus viiden jälkeen iltapäivällä. Perillä meitä odoteltiin kookospähkinöiden kanssa, joiden sisältö kumottiin alkumaljana. Hotelli oli juuri sitä mitä odotimme, kauniisti safarimalliin sisustettu ja kaikissa huoneissa oli oma suihku ja vessa mikä oli luksusta meille. Intian valtameren rantaan oli minuutin kävely, kaikki oli siis ihanteellista.

Viikko sitten nautittiin sinisestä merestä, valkoisesta hiekasta ja polttavasta auringosta, iltasin kokeiltiin eri ravintoloita, koska syöminen oli edullista. Turistikama taas oli paljon kalliimpaa kun Ugandassa, että sitä ei tullut paljon osteltua. Keskiviikkona käytiin delffiini-snorklaus-safarilla n. Tunnin ajomatkan päässä Diani Beachilta. Siellä meidät vietiin ensimmäisenä lepakkoluolaan, jossa oli kuulemma aikoinaan säilytetty orjia ennen kuin heidät lastattiin laivaan. Seuraavaksi lähdimme paatilla merelle etsimään delfiinejä ja löysimmekin muutaman yksilön. Homman pilasi vaan se, että viisi turistipaattia saartoi laumaa joka suunnasta, joten eiväthän he pitkää ilonamme viihtyneet, yksi hieno hyppy sentään nähtiin. Siitä seilasimmekin koralliriutalle snorklaamaan. Mahtava lomaviikko siis kokonaisuudessaan.

Tämä viikko tehtiinkin sitten jo töitä Nsambyan sairaalalla, itse olen siellä HIV/AIDS- työssä, Home Care- yksikössä. Tänne HIV-potilaat tulevat vastaanotolle ja huonompi kuntoisten koteihin tehdään kotikäyntejä. Klinikalla on ollut mielenkiintoista olla ihmettelemässä toimintaa ja varsinkin kotikäyntejä seuraamassa, vaikka rankkoja käyntejä ovatkin olleet. Etenkin huonokuntoisten AIDS- vaiheessa olevien lapsipotilaiden luona vierailu tuntuu todella vaikealta. Vielä ensi viikko jäljellä, jonka jälkeen taas vaihtuu paikka.

Eiköhän tämä riitä tältä kertaa, enää viisi viikkoa jäljellä!