IRC-Galleria

Joku kuolee kohta.

Mä näen unia.

Ei vittu, tajusin just jotain.
Tajusin, että meillä ei ole todellisuudessa mitään menetettävää.
Ei mitään, minkä takia menettää yöunet.
Ei yhtikäs mitään.

Mut sitten totuus astui kuvaan.

Me kummiski kaikki itketään ittemme uneen.
Me kaikki angstataan, ku käytiin kampaajalla ja hiukset on ihan paskat.

Elli itkee, ku sen skoba on ihan paska.
Viima itkee, ku se ei ruskettunu tarpeeks.
Katri itkee, ku se on ihan sekaisin, eikä sillä oo rahaa.
Mirkka itkee, ku se luuli, et sil on vitun rumat kengät.
Mä itken muuten vaan.

Uskotteko kohtaloon?
Saattaa kuulostaa isolta kliseeltä, mutta mä uskon.
Mä uskon, että se iskee, kun sitä vähiten odottaa.
Se tulee sitten, kun sen aika on. Kun sitä tarvitsee.

Kuuluisat viimeiset sanat: "Ei siel enää oo opettajia."

Minä olen minä. Olen luonnonoikkujen huipentuma, oma persoonani, mutta silti vain yksi kaikista. Rakastan kahvipavun makua ja tajunnan räjäyttävää musiikkia.

BTW, ymmärrtätkö, ystävä hyvä, aikamme on lopussa. Tiimalasin hiekka on jo valunut.
"SYKSY ETSII MUA."