Mä oon niin väsynyt merkityksettömyyteen ja turhuuteen.
Kertokaa mulle, mitä on elämä, jotta mä tiedän eläväni, kun tämä mitä mä nyt olen, ei tunnu elämisen varjoltakaan. Mä vietän liian paljon aikaa yksin, ja liian vähän ihmisten kanssa, mutta aina kun mä olen tiettyjen ihmisten seurassa, tunnen vaan esittäväni jotain.
Miksi ei ole kirjoitettu puhtaita sääntöjä; "Elä näin -> olet onnellinen"
Mä haluan pois täältä, jonnekin kauas, jonnekin jossa mä voin unohtaa itseni ja löytää uudelleen, ilman minkäänlaisia oletuksia.
Mä oon väsynyt olemaan koulussa se, joka on ollut koko vuoden poissa. Orkesterissa se, joka ei harjoittele koska ei jaksa eikä pysty. Kavereiden joukossa se, joka nauraa koska luulee että pitää. Kotona se, joka vaatii ja tarvitsee erikoiskohtelua ja sääntöjä, joista ei lipsuta. Ruokapöydässä se, joka saattaa alkaa itkeä vain, koska peruna on ehkä isompi kuin eilen. Osastolla se, josta puhutaan selän takana.
Ennen kaikkea mä olen kyllästynyt olemaan se, joka ei ymmärrä edes itse, mitä haluaa.