Taas jään kiinni sua muistelemasta ja siinä samassa
haluis vihata ja rakastaa, muttei niitä aikoja takas saa en pystyis,
enkä haluaiskaan
ku ei haluu tuntee tunteita haikeita enää,
vaikka kaiken se kestää,
ei luota kehenkään, koska aiheetta pahoja aikeita
ja ainniitä vaikeita tulevia vaiheita pelkää.
On nii vaikeaa, olla miettimättä aikoja,
liikaa tavaroita liikaa tuttuja paikkoja muistuttaa,
ku ympärilleen katselee, jotain kaunista omistettuna valheelle
vielkin, kun avaan tekstiviestin,
saa kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin
mietin aikoinani miksi, ilosta ja surusta ja vihasta itkin
mut ei enää, ei enää koskaan
anteeks voisin antaa mutten kuitenkaan unohtaa,
viha syöny rakkauden mut paras tapa kostaa,
on viiltävät rippeet sun omastatunnosta.