IRC-Galleria

ordog

ordog

PunkRock is dead... and I´m a PunkRock!

Meinaan NummirockLauantai 01.07.2006 02:56

torstaina lähtö helsingistä siinä seitsemän pintaan. täyty koukata someron kautta noukkimassa tommin teltta. eteenpäin suuntaus viivästyi reippaalla tunnilla. matkanteosta mukavan teki kaikki tarpeellinen mukaan otettu kama. olisivat nyt leivänpaahtimen ja mikron viellä ottaneet.
Somerolta käännettiin keula kohti parkanoa, josta kaapattiin meikäläisen sisko kyytiin + lisää kamaa. loppu matka menikin onnellisesti jalat suussa ja tavarat jaloissa. hirtto paikalle saavuimme siinä 1:00. ei siinä sitte muu auttanu ku kaljat kiskasta naamariin. ensimmäinen havainto omalla leiripaikalla (sammuneitten kavereiden lisäksi) oli se, että meillä oli nuotion vieressä oma kiuas? harvemmilla meinaan on. teltan pystytystä tuli siinä yöllä kokeiltua, mutta kokeiluks jäi. päätin yrittää seuraavana päivänä uudemman kerran. no... ei sinne nukkumaan mentykään. heitin kamat kaverin autoon, jossa torkuin pari tuntia jonka jälkeen ylös virkeenä.
siinä sitten heti aamutuimaan aloin räpeltään krapulassa piilolinssejä punahehkuisiin silmiini ja niinhän siinä kävi, että onnistuin toisen tipauttamaan jonnekin, missä se luultavasti edelleenkin lojuu. äkkipäätös: puolisokeana on hauskempaa. yllättävän selväpäiset ystäväni järkyttivät minua, joten oli pakko tarttua pulloon. kovin äkkiä selvisi, mitkä hokemat tulisivat iskostumaan näiltä vestivaaleilta kielenkannan ympärille.
sitten alkaakin nämä muistikatkot.
no setti oli suunnilleen seuraava:
-viinaaviinaa
-kaljaaviinaa
-jotainviinaa
-viinii
-yleistä homoilua
-viinaa
-joku pändi
-haudataan rönni kilpailu
-vihtomista ja ruoskintaa
-lisää homoilua
-viinaaviinaaviinaa
-taas sie soittaa joku
-viinaa
-kännihoilausta ja kitaran rämpytystä
-vittuilu
-komeet kalsarit
-samat kalsarit rönnin päässä
-samat kalsarit nuotiossa
-viinaa
-räkästä naurua
-missä rajis on?
-ota siitä vähä
-vittuilua
-rillausta
-sammuneitten tuhrimista
-nokkosilla ruoskimista
-kaks huoraa talutuksessa
-kai siinä vähän nukuttiinkin
-ostetaan kaljaa
-kännipaini-cults
-naaras vihaa
-nuorta lihaa (makkaraa)
-hammasharjalla uhkailua
-plötkytystä
-pussailua (miesten kesken)
-joku pändi taas
-ruohopitti
-vitun väsynyttä läppää
-tunti unta
-kotiin

joo... siinäpä ne tärkeemmät. ne jotka muistaa, voivat valaista muista asioista.

ai niin... Motarilla helsinkiin päin tultaessa mosahti vasen takarengas. että meinas siinä sitte henkikin lähtee. noh... kerrankos sitä.
joo...

vittu joo!

repästiin tossa kaverin kans eilen illalla mopon etutangot irti, öljyjen ja stefojen vaihto mielessä kiiluen. alusta asti oli selvää, että kauan siinä menee. no, menee yhä edelleen. yöllä tapeltiin vielä joskus palttiarallaa kahden aikaan yhden vitun pultin kanssa, jonka joku entinen herra/rouva oli päättänyt mankeloida mahdollisimman pyöreäksi/tiukalle. Siinä sitä sitten väännettiin, porattiin, hakattiin, purtiin, kynsittin ja raavittiin eri asteista väkivaltaa hyväksi käyttäen. Lopulta todettiin, että asia ei ole miehestä kiinni, vaan työkalun puutteesta.
No... nyt käväsin tossa hyvinkin juuri ja äskettäin lähi huoltoaseman huolto puolella ja selitin äijille tilanteen.
"vai on pultit kireellä? ja pitäs saada löysemmälle?"
"näinhän on näppylät!"
"no voinhan mä kokeilla, mutta en mä tähän paljoa aikaa laita!"

kaksi sekuntia myöhemmin...

"noin. siinon! laita itte takas!"

pitkät kiitokset siitä juu, mutta en varmaan ikinä ole tuntenu itseäni niin turhautuneeksi. Siinä sitä seistä möllötin ja katsoin kun huoltomies pyörittelee pulttia rennosti kahden sormen voimia käyttäen ja viheltelee porilaisten marssia. kyllä siinä nauru pääsi ja jokunen voimasanakin. Kahvit lupasin miehille tarjota hyvästä työstä, heitin etuputken olkapäälle ja kävelin kotiin. Illalla sitten uusinta matsi.

Sauna Open AirSunnuntai 18.06.2006 22:03

No tulipahan toi vestivaali kesä potkastua taas vauhtiin. jumalattoman hauskaa oli (lukuun ottamatta BePopissa vierailua(kiitti M.Arkku)). Humalatilojen hyvänä auttajana toimi Otto Von Auerin omat keitokset. Tuli nähtyä muutama helvetin hyvä orkesteri esitys ja muutama harva ja valittu vanha kusipää.

Kaikkein koreiten aivoihin iskostuivat ensin W.A.S.P.:n korkeakulttuurinen rok rykäisy, jonka jälkeen kuvitteli, että kaikki on jo nähty. Sitten lauteille nousi Twistedsister ja pamautti pallit isoiltakin miehiltä vasemman aivolohkon tietämille. ei juma...
Tampere, kuten otto vappuna totesi, on kyllä siitä hieno kaupunki, että ihmiset voivat pilkun jälkeen tuoppiensa edestä notkumasta poistuttuaan kusta suoraan baarin etuoven eteen, sen enempää kenenkään hämmästelemättä.

"kusi, mitä mieltä?"

Kivaa, eikö? No on se!

Kuten aina, pikkasen turhan nopeasti nämäkin aivonjunttajaiset olivat ohitse ja kotiin oli palattava rahat juotuna ja maksa pilalla.
noh nou hätä. torstraina pääsee taas kun Nummirocki jo kutsuu rentoutumaan luonnonhelmaansa.
aaaaaah...
hei hei antielämä.

njoo että silviissiiiiiiiiiiiiin...Perjantai 19.05.2006 21:14

Winamp the mahti oraakkeli

Missä asut: King Diamond - The trees have eyes. jepjep...metsässä siis.

Kuvaile ensirakkauttasi: Eläkeläiset - humppabarbi. muahahaa... "Nukke oot irvokas, lapsia pelotat"

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Blake - come dawn. "from the right to come, too bad, but you're not the one"

Mikä on haasteesi: Amorphis - the smoke. Joo röökaus pitäs lopettaa.

Ketkä ovat ystäviäsi: Woodoo glow skulls - the kids will have to pay. kaikki kakofoniset punkkari äpärät sii....

Kuvaile ulkonäköäsi: W.A.S.P. - wild child. vitun komia kolli siis;)

Mitä teit viime yönä: Ramones - now i wanna sniff some glue. ihmekkös tuo pää on hitusen kipiä.

Mikä on elämäsi tavoite: King diamond - the crypt. eli lussen kämppiksenä asustelu.

Milloin harrastat seksiä: Manowar - mountains. tää on oton vika!

Miten haluat kuolla: Misfits - dust to dust. hähää... "with these final words i pull the switch we turn to dust, dust to dust, my name like the kiss of death, then we embrace, we turn to dust" se ois komiaa se.

Mitä sanot vanhemmillesi: Cradle of filth - the forest whispers my name. jaaha.

Missä vietät aikaasi: Judas priest - heading out to the highway. eli pärränpäällähän minä, misut kyytissä :P

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Ramones - blitzkrieg bob. hey hou lets go.

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: W.A.S.P. - maneater. ihmissyöjä tuli ja söi mun vaimon ja lapset.

Mikä on selityksesi kaikelle: Ajattara - harhojen renki. näit näkyjä, ruoja!

Mitä ajattelet perjantaisin: Dagoba - pornocars. autot ja porno sitä aina mielessä.

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: eläkeläiset -Humppaa nirvanassa. "miksei kukaan, tule mun mukaan...?"

Mikä on lempivärisi: Destiny's end - dressed in white. vittu joo!

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Maj Karma - turpaan vaan. niin. lisättävää?

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Misfits - scream. aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Kuvaile parasta ystävääsi: Ozzy osbourne - for what it's worth. I'll rest my case :D

Mitä on sänkysi alla: fear factory - new breed. no sekös sie haisoo.

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: My Fate - deadman. ja kävelevä sellainen.

Mihin menet häämatkalle: Slayer - hell awaits. ei saatana tä oraakkeli on loistava!

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Sentenced - fields of blood, harvester of hate. no sitähän minäkin.

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Twisted Sister - I wanna rock. sauna odottaa, juu juu juu :D

Lost in memories...Keskiviikko 17.05.2006 16:01

jah jah... mitäs täs ny on ollut.
-King Diamon heitti vitun kovan setin tos ennen vappua. saatana että 60 vuotias OS. hevari voikin vielä jaksaa. tuli katottua koko keikka raivoraittiina (eka kerta) mutta saatana, että olikin hauskaa!
-Vappu meni Otto Von Auerin + Mrs Von Aerin kanssa sekoillessa. olipas mukana muutakin porukkaa. Taksi jonossa toista tuntia tapellen lopeteltiin.
-PainoBaarin 5v. pippaloinnit. ilmaset safkat ja pitkä kolmonen 0,5 juuroo tsipale.
-kesä alko. meinaa sitä, että pärrä kausi tuli avattua. ih-nata.

jatkoja odotellessa.

pipappaluudaMaanantai 03.04.2006 22:39

1.4

Fear Factory+helkuta kännit with sunita.

.Torstai 16.02.2006 02:13

Synttärit oli ja meni. kiitos muistaneille:D epäkiitos eimuistaneille :P

Tommin kanssa kisastudio painossa. nopeet kännit ja nukkumaan.
5-0, go finland!





11.2. helevatan hauskat synttäritsembalot sarilla, vaikka tulikin vähä kiukuteltua.

10.2. spontaanikännit tommilla ja jatkot night lifessa.

...Maanantai 06.02.2006 01:06

3.2.
Blake ja The Black League tavastialla.
Vittu Jarva on kyllä Äijä!

4.2. Helevettikännissä ystävän syndebippalois...

King KongTorstai 29.12.2005 19:37

Kuinka vihaankaan ylikasvaneita loismatoja, sekä edellisiin verrattavia, ärsyttäviä kakaroita, jotka raahaavat hikisiä jääkiekkokassejaan elokuvateattereihin haisteltaviksi.

...---...Perjantai 11.11.2005 14:01

käväsin eilen hammaslääkärissä. porasivat niin maan perkeleesti ja antoivat kuolemantuomion viisaudenhampailleni. tammikuussa taas uudestaan.
woohaa :D