Outi syntyi uudelleen maailmaan eräänä sumuisena iltana. Savun haihduttua näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli älyttömän iso ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei tönitty.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään doorikset, niinpä ajanvietteeksi tuli valittaminen.
Outi kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin luotettavaksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä siniset silmät.
Epäonnistuneista suhteista johtuen hän oli todella bilehenkinen. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen suolistajana.
Outi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan urheilutapahtumassa. Alkoholia hän juo juhannuksena.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.
Sen pituinen se.