IRC-Galleria

Mikähän helvetin älynväläys oli tunkea ittensä lukioon?! Aina oon opiskelua vihannu ihan hemmetisti, yläastekin oli jo aika tuskaa, mutta ehei, viksuna tyttönä sitten keksin, että "MINÄPÄ MENENKIN LUKIOON." Helvetti että voi ihminen olla T Y H M Ä, kai se nyt olis pitäny tajuta että ei musta ole lukioon, ei tosiaankaan. Ja nyt kun sitten kerta alotin, niin pakkohan se on loppuun asti viedä. Ei helevetti. Ei musta ole tähän!

Millaista olisikaan
lentää rakkauden siivin,
kiitää korkealla maanpinnan yläpuolella
sinun kanssasi?

Hiljaa laskeutua alemmas,
antaa varpaiden hipaista
merenpintaa,
nauraen taas kiitää takaisin pilviin.

Nousta korkeammalle
kuin kukaan koskaan,
korkeammalle kuin kuu ja tähdet,
korkeammalle kuin aurinko,

varpaat hipoen
pumpulipilvien pintaa,
rakkaus sydämessä sykkien.

Miltä tuntuisikaan
leijailla jossain siellä
pilvien seassa,
välillä varpaanpäät
ruohoniittyä hipoen.

Millaistahan olisi
tuntea kerrankin
olevansa elossa?

(c) paperisiipi

Tuu viereeni,
kiedo kätesi ympärille
lupaus huomisesta
en ole enää yksin.

Tuu luokseni,
suutele pois pelkoni,
kosketa kevyesti,
lupaa että kaikki on hyvin.

Tuu luokseni,
kerro ettei tarvii pelätä enää,
ettei enää koskaan
tarvitse herätä painajaiseen.

Tuu valvomaan untani,
viereeni heräämään seuraavaan aamuun,
vie yksinäisyys pois.

(c) paperisiipi

Kun hymysi heijastuu kasvoilleni
ja lämpösi lämmittää minuakin,
minä hengitän sisääni tuoksuasi,
imen kosketuksestasi voimaa
seuraavien päivien varalle.

Hukun silmiesi syvyyteen,
katseessasi loistaa öinen tähtivyö ja
varoen minä kosketan ihoasi,
samettiakin pehmeämpää,
olemuksesi hehkuu valoa.

Ja kun olet niin lähelle minua,
sähkö lävistää vartaloni
ja voi kuinka tahtoisinkaan
kuroa umpeen nuo sentit,
painaa huuleni pehmeännäköisille huulillesi
ja imeä osan sisäisestä valostasi itseeni.

Sinä olet kaunis ja värikäs,
hehkut punaisena ja sinisenä,
mutta minä,
minä olen täynnä mustaa ja pimeää.

Nukahdan unelmaan,
jossa kietoudut ympärilleni,
tuot maailmaani taas kirkkaat
ja voimakkaat värit.

Älkää antako minun herätä.

(c) paperisiipi

Tällaista se sitten on, en osaa ajatella muita kuin Sinua. En vaikka yrittäisin, koska oikeastaan syvällä sisimmässäni en edes tahdo muuta ajatella, vaikka kuinka muuta yrittäisin itselleni uskotella. Salaa Sinä hiivit uniinkin asti, kietoudut ympärille lämmittämään ja hetken osaan olla onnellinen.. Kunnes herään ja putoan haavemaailmasta kylmään todellisuuteen, jossa ei ole Sinua minuun kietoutuneena. Ja se pieni kristallikyynel putoaa jättäen tyynyyn tumman, pyöreän rosoreunaisen kuvion. Ja pieni, raskas sydän huutaa ikäväänsä.

Katsot minua lämpimästi nappisilmilläsi ja polveni notkahtavat, pienenpieni ja heikko sydämeni sykähtää, riemuissaan pompahtaa, kirkuu koskettamaan. Ja kun hymy etsiytyy huulillesi, sydämeni kirkuu, se huutaa ja niin kovin tahtoisi esille tulla, Sinun käsiisi se olisi valmis tulemaan. Ja pieni sydämeni on varma, että osaisit sitä hellästi kohdella, pehmeästi pidellä, varoen koskettaa ja hellästi piilottaa.

Kai sydämeni toivoisi Sinun sydämestäsi paria itselleen, nyt kun vihdoin on niin samankaltaisen löytänyt. Kaikki kolahtaa täydellisesti yhteen, tuntuu kuin olisin tuntenut Sinut aina. Joskus hämmentyneenä mietin, miten voikaan olla noin täydellinen ihminen? Kun minulla on huono päivä, Sinun tarvitsee vain hymyillä ja myrskypilvet katoavat, aurinko paistaa taas kirkkaasti harsopilvien takaa. Ja Sinä naurat niin samoille asioille kuin minä, joskus tuntuu, ettei kukaan ole koskaan noin loistavasti ymmärtänyt. Ymmärrät minua joskus jopa puolesta sanasta, ajattelet niin kovin samoin.

Tämä tunne on kauneinta, hehkuvinta jota olen ikinä kokenut, yksi katse Sinuun ja valtava määrä shamppanjaa kuplii sisälläni. Ja toisina päivinä taas, epätietoisuuden ja pelon riivaamana en kestä edes katsoa Sinua. Sydänparka kirkuu: "Juokse, mene kauemmas! Pakene, mene pois hänen luoltaan, sattuu niin kovin!" Ja minä juoksen, sokeana ja huutaen, tunnen läsnäolosi vielä kilometrien päässä. En kestä olla lähelläsi, kun en tiedä, mitä Sinä minusta ajattelet, mitä minua kohtaan tunnet. "Tuskin hän välittää", soi päässäni ja se ajatus antaa minulle mustat siivet, jotka kuljettavat minua kauemmas Sinusta.
Ja kuitenkin nuo päivät hautautuvat niiden kauniiden päivien alle, päivien jolloin hymyilen sinulle, etsiydyn lähellesi, huomaamattomasti kosketan ja annan kuplivan, pehmeän tunteen täyttää itseni.

Sinun kanssasi saan aikaan keskustelun, joka saa ajattelemaan ja pohtimaan maailmaa ja elämää. Sillä Sinä olet syvällinen, monikerroksinen ja minä olen vasta päässyt näkemään pintakerroksiin. Ja voi kuinka tahtoisinkaan nähdä sisällesi, kerros kerrokselta tutustua Sinuun, sisimpääsi. Toivon niin kovasti, että auttaisit minua, että tulisit vastaan ja päästäisit minut lähellesi. Kuten minäkin olen valmis sisimpäni Sinulle avaamaan, niin vaikeaa kuin se tulisi olemaan. Olisin silti valmis yrittämään - Sinun kanssasi. Sinulle minä olisin valmis antamaan sydämeni avaimen, jota niin hellästi olen piilossa hoitanut ja kiillottanut. Sinun antaisin varoen heikkoa, kipeää sydäntäni koskettaa. Sinun kanssasi olisin valmis kokeilemaan, millaista onkaan päästää toinen ihminen lähelleen, antaa tämän nähdä pimeinkin kohta sisimmässäni. Ja avain, se on koko ajan kädessäni, joka on ojennettuna Sinua kohti. Voi kuinka toivonkaan, että ymmärtäisit, ottaisit avaimen ja antaisit elämääni sateenkaaren värit.

Toisit maailmaani värit, Sinulle minä antaisin ne värikynät, joita olen säästellyt. Voi ole kiltti, värjää sydämeni taas punaiseksi, taivas siniseksi, ruoho vihreäksi ja voi, painaa kynällä lujempaa, kaipaan vahvoja värejä! Vuosikausia olen harmaassa elänyt, ole kiltti, ota vastaan lahjani: avain ja värikynät. Sinulle minä ne haluan antaa, vain Sinulle, en kenellekään muulle.