Katsot minua lämpimästi nappisilmilläsi ja polveni notkahtavat, pienenpieni ja heikko sydämeni sykähtää, riemuissaan pompahtaa, kirkuu koskettamaan. Ja kun hymy etsiytyy huulillesi, sydämeni kirkuu, se huutaa ja niin kovin tahtoisi esille tulla, Sinun käsiisi se olisi valmis tulemaan. Ja pieni sydämeni on varma, että osaisit sitä hellästi kohdella, pehmeästi pidellä, varoen koskettaa ja hellästi piilottaa.
Kai sydämeni toivoisi Sinun sydämestäsi paria itselleen, nyt kun vihdoin on niin samankaltaisen löytänyt. Kaikki kolahtaa täydellisesti yhteen, tuntuu kuin olisin tuntenut Sinut aina. Joskus hämmentyneenä mietin, miten voikaan olla noin täydellinen ihminen? Kun minulla on huono päivä, Sinun tarvitsee vain hymyillä ja myrskypilvet katoavat, aurinko paistaa taas kirkkaasti harsopilvien takaa. Ja Sinä naurat niin samoille asioille kuin minä, joskus tuntuu, ettei kukaan ole koskaan noin loistavasti ymmärtänyt. Ymmärrät minua joskus jopa puolesta sanasta, ajattelet niin kovin samoin.
Tämä tunne on kauneinta, hehkuvinta jota olen ikinä kokenut, yksi katse Sinuun ja valtava määrä shamppanjaa kuplii sisälläni. Ja toisina päivinä taas, epätietoisuuden ja pelon riivaamana en kestä edes katsoa Sinua. Sydänparka kirkuu: "Juokse, mene kauemmas! Pakene, mene pois hänen luoltaan, sattuu niin kovin!" Ja minä juoksen, sokeana ja huutaen, tunnen läsnäolosi vielä kilometrien päässä. En kestä olla lähelläsi, kun en tiedä, mitä Sinä minusta ajattelet, mitä minua kohtaan tunnet. "Tuskin hän välittää", soi päässäni ja se ajatus antaa minulle mustat siivet, jotka kuljettavat minua kauemmas Sinusta.
Ja kuitenkin nuo päivät hautautuvat niiden kauniiden päivien alle, päivien jolloin hymyilen sinulle, etsiydyn lähellesi, huomaamattomasti kosketan ja annan kuplivan, pehmeän tunteen täyttää itseni.
Sinun kanssasi saan aikaan keskustelun, joka saa ajattelemaan ja pohtimaan maailmaa ja elämää. Sillä Sinä olet syvällinen, monikerroksinen ja minä olen vasta päässyt näkemään pintakerroksiin. Ja voi kuinka tahtoisinkaan nähdä sisällesi, kerros kerrokselta tutustua Sinuun, sisimpääsi. Toivon niin kovasti, että auttaisit minua, että tulisit vastaan ja päästäisit minut lähellesi. Kuten minäkin olen valmis sisimpäni Sinulle avaamaan, niin vaikeaa kuin se tulisi olemaan. Olisin silti valmis yrittämään - Sinun kanssasi. Sinulle minä olisin valmis antamaan sydämeni avaimen, jota niin hellästi olen piilossa hoitanut ja kiillottanut. Sinun antaisin varoen heikkoa, kipeää sydäntäni koskettaa. Sinun kanssasi olisin valmis kokeilemaan, millaista onkaan päästää toinen ihminen lähelleen, antaa tämän nähdä pimeinkin kohta sisimmässäni. Ja avain, se on koko ajan kädessäni, joka on ojennettuna Sinua kohti. Voi kuinka toivonkaan, että ymmärtäisit, ottaisit avaimen ja antaisit elämääni sateenkaaren värit.
Toisit maailmaani värit, Sinulle minä antaisin ne värikynät, joita olen säästellyt. Voi ole kiltti, värjää sydämeni taas punaiseksi, taivas siniseksi, ruoho vihreäksi ja voi, painaa kynällä lujempaa, kaipaan vahvoja värejä! Vuosikausia olen harmaassa elänyt, ole kiltti, ota vastaan lahjani: avain ja värikynät. Sinulle minä ne haluan antaa, vain Sinulle, en kenellekään muulle.