Mun täytyy olla nyt yksin, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Ystävät ovat mulle tärkeintä koko maailmassa, ne vähäiisetkin mitä on enää jäljellä. Kadun kaikkea paskaa mitä olen saanut aikaiseksi, enkä ihmettelekkään miksi mun täytyy olla nyt yksin ja kärsiä ja ihan omasta tahdostakin. Ehkä tämä yksin olo tuo lopulta sen rauhan mitä olen niin kauan etsinyt, ainakin toivon niin. Elän silti positiivisesti puhtaana kaikesta paskasta, vaikka ehkä mun olisi pitänyt jo kauan sitten vajota sinne lopullisesti. Minulla on ihana lapsi jota en varmaankaan ikinä tule enää näkemään, rakastan häntä silti koko sydämmestäni vaikka jotkut tahot ehkä ei sitä uskokkaan. Uskon silti että elämä voittaa..