IRC-Galleria

1. Intro. Pilvet
2. Yksin Yskin
3. Kipu ja Viha, Sielu ja Liha
4. Olo ja Tila

1. Intro
Pilvet

Mustat pilvet ylläni eivät näytä tyyntymisen merkkejä lainkaan,
pilvet ylläni iskevät salamoita selkärankaani,
terävä raekuuro repii arpisen kasvojeni poskipäitä,
aurinko paistaa ja hymyilee vain muille,
mutta käteni, jalkani, ruumiini, pääni, ajatukseni,
katseeni ja kosketukseni ovat jäiset ja olo on turta..

2. Yksin Yskin

Yksin istun yksiössä, täysin keskellä yksiötä,
tämä yksinäisyys alkaa yskittää,
ei tätä elämää kestä yksinään, KUOLEN!!!
yksinäisyyttäni ei voita yksikään, TULE LUOKSENI!!!

jos tulet, tule yksin, niin olemme kaksin,
kaksistaankin voimme olla yhdessä yksin,
kaksi on aina parempi kuin yksi,
kahdessaan keksisimme varmasti enemmän,
menisimme vaikka elokuviin, ESKAPISMIA!!!
ei elämää eletä kuin elokuvissa, KUSETUSTA!!!

elokuvat ovat vain elämän esittämistä,
elämä edellyttää tuskaa, paskaa, yksinäisyyttä,
joita et välttämättä elokuvista näe,
tässä teille ensimmäinen säe.

3. Kipu ja Viha, Sielu ja Liha

Krooninen kipu, sielussa, luussa, lihassa ja vihassa,
sieluni haistaa pelon, vihan, raa'an lihan,
tämä kipu nostaa päähäni veren ja vihan,

sielu itkee vertaan, kipu sidoksissa selkärankaan,
rystyset valkoisena, pelosta puristan, vihasta puristan,

viha muuttuu peloksi, pelko muuttuu vihaksi,
verinen rupi muuttuu uudeksi lihaksi,
päälle kasvaa uusi iho, arpi, pysyvä merkki,

sielu itkee vertaan, kipu sidoksissa selkärankaan,
rystyset valkoisena, pelosta puristan, vihasta puristan,

arvistani en pääse pakoon, olipa retki,
muistoihini syöpynyt kipeä hetki,

ei sieluni itke vertaan, ei kipu sitoudu selkärankaan,
rystyset valkoiset, pelosta kuristaa, vihasta kuristaa,
kun itseäni kuristan..

4. Olo ja Tila

Olo = paska,
Tila = kriittinen,
Olotila = jotain ihan muuta..

Kaadun maahan..

Fyysinen minäni alkaa lohkeilla,
rapistua kuin maali vanhan,
kauan aikaa sitten autioksi jääneen talon seinillä oleva maali,
kova ulkokuoreni alkaa saada uuden muodon, värin ja hajun,
kovan kuoreni alla mädäntyy jokin,
nyt niin turhiksi käyvät sisuskaluni palaa,
jalkani, käteeni ja selkäni juurtuvat maahan,
sattuu, pian en pysty enää liikkumaan..

Psyykkinen minäni on vielä kirkas,
mutta alkaa vähitellen haalistua,
kuin maatuvaksi alkaneen vartaloni muodot,
silmäni näkevät aivan jotain muuta kuin todellisuuden,
en kuule kuin pelkkää kohinaa, tuntoni, tunteeni alkaa kadota,
vihdoin tajuntani alkaa näyttämään edes jonkinlaista katoamista,
kauhukuvat silmissäni alkavat kadota ja oloni alkaa rauhoittua,
tiedän loppuni tulevan, mutta en enää pelkää sitä,
löysinkö vihdoin rauhani..?