IRC-Galleria

Professori Koroshnilov päästi ilmoille mielenkiintoisen ajatuksen. Mitä jos elämä täytyisi jakaa erilaisiin "kategorioihin" atomien ja molekyylien sähköimpulssien mukaan? Pidän ajatusta mielenkiintoisena, en tosin aukottomana.
Millaiseen kategoriaan sisällytettäisiin ihminen, joka vahingossa on syönyt sähköankeriaan?
Entäpä ihminen, jonka soluissa on lukuisten mutaatioiden toimesta niin paljon kumia, ettei hän voi johtaa kunnolla sähköä?

Professori Koroshnilov! Alan vihdoin päihittää teitä älyn saralla!

Eilen jouduin outoon paikkaan nimeltä ihmemaa. Lääkärini sanoi, että kyseessä oli psykoosi, jonka liika stressi oli minulle laukaissut. Itse väittäisin syyksi lukemaani kirjaa, joka kertoi eräästä Liisasta. Miten tahansa, tapasin ihmemaassa toinen toistaan mielenkiintoisempia persoonia. Nautin suunnattomasti keskusteluistani valkoisen kanin kanssa ja hieman kammoksuin monarkistisia pelikorttihahmoja. Poltellessani vesipiippua kaalimadon kanssa, antoi hän hyvää hyvyyttään minulle kolme lukiokurssia. Saan siis lakin. Toisaalta seikkailujeni ihmemaassa jälkeen ei valkolakki tunnu erityisen tärkeältä. Kiva juttu silti.

Pihallamme on kaksi joen mitat saavuttanutta ojaa. Niissä elää luonnovaraisena kaloja ja vesikasveja. Koska jossain määrin haluan olla ns. "hauska jätkä" nimesin toisen Missisipiksi ja toisen Venetsian kanavaksi. Maltan tuskin odottaa, että purjehduskausi alkaa!

Neuvottelut seperatistien kanssa aloitettiin tänään. Heidän johtajansa Hunghvar Maghdva on yhteistyökykyinen persoona, joka jo neuvottelujen alussa kertoi mieltymyksistään tietyn luokan päihteisiin ja naisiin. Hänen partansa on aika sanoinkuvaamaton ja selässä roikkuva konekivääri luo kuvaa pelottavasta vuoristorosvosta. Koko kollegiomme yllätykseksi Hunghvar ilmoitti olevansa helluntalainen ja Metsä-Arborrean varakreivi Mighmur Ab-Figu pisti paremmaksi ilmoittamalla olevansa mormoni.
Onneksi tulehtuneet välit saatiin korjattua väkiviinan ja porttojen avulla!!

Harva meistä on ikinä nähnyt makedonian rusakkoa.

Se sysäyttää luontobongarin ikiaikaiselle matkalle ihmisyyteen ja oman päänsä sisään. Historia, kulttuuri!, juoksee silmissä ja voi nähdä roomalaiset rakentamassa kaupunkejaan ja haistaa ottomaani-valtakunnan kahviloista leijailevan vesipiipun tuoksun.

Kuinka ylväs näky onkaan makedonian rusakko!

Kokonaan toinen juttu on vielä titicaca-rupikonnat, jotka löysin elämääni katsoessani Meren salaisuuksia.





Post scriptum. Niitä on Titicaca-järvessä peräti miljardi!!!

Oikeastaan muistan, kuinka lapsena tahdoin niin kovasti olla intiaanipäällikkö. Haaveilin sulkahatusta, jonka kirjava sulkakuosi olisi ulottunut ristiselkääni saakka ja jousipyssystä, jolla mahtavinkin puhveli olisi saatu pihvilihoiksi. Kun paneudun muistelemiseen voin nähdä itseni ratsastamassa loputtomalla preerialla tuulta nopeammin, suuren Manitun johdattaessa minua "Suurilla poluilla".

Oikeastaan kyynel vierähtää silmäkulmaan...

Käyn surkeaa lukiota valkoisten miesten kaupungissa. Lännenmies H.H.L johtaa tätä nk. koululaitosta. Valkoiset miehet... Ne haluavat vain eristää ja tappaa meidät sukupuuttoon.

Pjotor Tee antoi minulle rahaa Cafe del Maressa. Olin tuntenut hänet jotakuinkin kolme ja kolme neljäsosa minuuttia. Kävelin lähimmälle R-Kioskille, josta ostin saamillani rahoilla erinäisiä substansseja. Substanssit olivat itsessään menneet sekaisin, joka johtuu ilmeisesti ilmaisen rahan saamisen synnyttämästä substanssi/objekti-paradoksista. Yllätys oli melkoinen kun tulitikkuaskista löytyi koiranpentu ja Chesterfield-topasta saattoi hypätä Amazonian sademetsiin.

Kirjoitin Pjotorille pari lausetta, sen nimi olkoon Suuri ylistysruno

Pjotr, ei-niin-täysinäinen lompakko
mutta pyytämättä hilu köyhälle
kukkikoot petuniat lakastumiseen saakka

Suoraan sanoen toivoisin pokkaavani Nobelin näillä sentimentaalisilla sanoilla

Dog me (dogmi)
Koira minä (koiraminä)

Avaruus

Deep space nine

Seilattuani Mayflower-aluksellani mielen ja ymmärryksen tutkimattomimmissa kolkissa, salatun persoonan ja toisaalta aistittoman super-minän selittämättömimmillä ja kartoittamattomimmilla raja-alueille, en silti voi kokea tehneeni historiaa. Minulle jäi käteeni vain kasa erilaisia eksistenssejä, joista jokainen on itsessään hyvin painajaismainen.

Näin unessani tuhatsilmäisen käärmeen, jonka silmissä paistoi kiirastuli. Lukien ilmestyskirjaa sen häntä jakautui piiskoiksi, jotka sivaltelivat karusti sen viattomia uhreja.

Kuulin käärmeestä myöhemmin kroatialaiselta papilta. Hän kertoi käärmeen olevan nimeltään Johnson.