IRC-Galleria

pohjoinen

pohjoinen

evt. örveli von naulapää

Blogimerkintä

- Vanhempi »

kirjoitus virheet o jostain...Sunnuntai 16.07.2006 02:01

27.10.1942

Taas odottelua. Istun talon ylimmässä kerroksessa kiväärini kanssa ja toivon, että päästäisi lähtemään tästä loukosta. Olemme kuulleet huhuja edessäpäin tapahtuvasta hyökkäyksestä. Aina välillä kuulemme kaukaa kaikuvan tykistön keskityksen. Odotamme, että jossain vaiheessa pääsisimme jatkamaan matkaa tästä pahuksen kylästä. Katselen välillä ikkunasta ja hankaan huurretta pois, jotta näkisin paremmin joen toiselle puolelle. Viime varuste täydennyksestä on jo puolitoista viikkoa. Kaipaisin jo muutakin sapuskaa, kuin saksalaisten jättämiä leivän palasia, jotka he jättivät taloihin paetessaan. Vielä muutama sätkä ja lisää odottelua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.