IRC-Galleria

29.10.1942

Sukkaa ei ole vieläkään kuulunut, vaikka päivä alkaa taittumaan iltaan. Alan epäilemään, ettei Sukkaa nähdä enää ikinä. Olemme jo ihmetelleet miten se äijä on selvinnyt tänne asti.

30.10.1942

Sytytän sätkän ja lähden juttelemaan nuotion äärelle muitten ryhmäläisten kanssa. Oletamme, että Sukka makaa jossain tiellä snipun saaliina. Sinänsä säälittävää menettää hyvä snipu, mutta oli melkein oletettavissa koska näin tapahtuisi.

Katselen kiikarilla kuinka pari jänistä pomppii vastapäisellä rannalla pusikoissa. Kylläpäs tekisi mieli saada kunnon lihaa pitkästä aikaan.

31.10.1942

Vartio vuorossa jälleen. Pakko pistää lakkia syvemmälle päähän, ettei jäätyisi pystyyn. Vielä 3 tuntia vartiossa, ei tätä jaksa hullukaan. Illalla saimme vihdoinkin varustäydennyksen ja pari uutta nyyppää. Nuoria jannuja kummatkin, tuskin ovat edes kahta kuukautta olleet palveluksessa. Toivottavasti he saavat minun vartiovuoroni.

Palaan omalle paikalleni yläkertaan. Katselen kuinka tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla. Nyt ei kaipaisi mitään muuta kuin tukevan vuoteen ja kamiinan. Vetäydyin takin sisään ja luultavimmin nukahdin heti.

1.11.1942

Olemme olleet tässä tuhotussa kylässä parisen viikkoa ja ei vieläkään mitään havaintoa vihollisesta. Emme uskalla enää lähettää tiedustelijoita kirkkoa pidemmälle. Toinen nyypistä on lähtenyt takaisin ammuttuaan itseensä jalkaan.

Katselen taas kuinka jänikset hyppivät vastapäisellä rannalla, en tohdi vieläkään ampua niitä. Jotenkin ne eivät sovi tähän tuhoutuneeseen maisemaan, jossa on kuoleman tuntua ilmassa. Viimeiset huhut mitkä olemme kuulleet rintamalta, kertovat sakujen olevan tulossa tänne päin. Herättelen toiveita, että he tulisivat nopeasti. Tämä odottelu alkaa jo rasittamaan ryhmämme hermoja.

Pientä kinaa vaihteeksi leirinuotiolla. Kapuan takaisin yläkertaan.

2.11.1942

Yön aikana taistelupari Ana & Hiitti olivat käyneet ampumassa muutaman jäniksen.
Ainakin saimme syötyä tänään tuoretta lihaa. Kiitin jumalaa, ettei tarvinnut koskea noihin armeijan kuivamuoniin.

3.11.1942

Heräsimme yöllä pommikoneitten moottorien äänen, jotka kuuluivat vaimeina mutta tarpeeksi häiritsevästi etelästä. Munster-kill pisti lisäksi toisen meidän nyypästä vartioon. En tiedä mitä se taasen ajatteli, mutta eipä tuosta meidän alikessun ajatuksista ottanut kukaan selkoa. Sääliksi vaan kävi sitä nyyppää. Joutua kesken unien lähteä vartioon.

4.12.1942

Taasen yksi turhauttava päivä takana.

28.10.1942

Kylmä, liian kylmä. Yöllä oli pakkasta ja varusteiden puutteessa jouduin etsimään lehtiä jotten olisi jäätynyt pystyyn. Kuuntelen tykistön pauketta kauempana ja toivon että he tulisivat. Alikersantti Munster-kill tuli aamulla kertomaan, että varuste täydennyksen pitäisi tulla parin päivän sisällä. Niin varmaan, se oli jo muutenkin aina ollut myöhässä. Lähden hakemaan jotain purtavaa alakerrasta, jossa suurin osa meidän varustuksista säilytetään.

Pakkanen alkaa nousta pikkuhiljaa. Vieläkään ei ole vastarannalla näkynyt ketään. Munster-kill lähetti Sukan tiedustelemaan rannan toiselle puolelle. Luultavammin taas turha reissu.

27.10.1942

Taas odottelua. Istun talon ylimmässä kerroksessa kiväärini kanssa ja toivon, että päästäisi lähtemään tästä loukosta. Olemme kuulleet huhuja edessäpäin tapahtuvasta hyökkäyksestä. Aina välillä kuulemme kaukaa kaikuvan tykistön keskityksen. Odotamme, että jossain vaiheessa pääsisimme jatkamaan matkaa tästä pahuksen kylästä. Katselen välillä ikkunasta ja hankaan huurretta pois, jotta näkisin paremmin joen toiselle puolelle. Viime varuste täydennyksestä on jo puolitoista viikkoa. Kaipaisin jo muutakin sapuskaa, kuin saksalaisten jättämiä leivän palasia, jotka he jättivät taloihin paetessaan. Vielä muutama sätkä ja lisää odottelua.