IRC-Galleria

kai sitä pitäis taasen leikata kaljuksi. säästyy ainakin hoitoaine kuluissa, jos ei muuta.

mestari sitten hommannut mulle vastaavan hommat työmaalta,muttei pahemmin nappaa tällä palkalla. joutuis muka vahtimaan kivimiesten saumojen osumista kohilleen.... ite ne on sinne hommannut. itelle riitää että olen konekuski

joutuu kummiskin toisten urakkaan puuttumaan... kiitos virolaisten, jotka pistävät 6m2 päivässä noin suunnilleen.

kaikki kiitos pomolleni prkl...

partakin sitten melkein lähti. no ompahan siistimmän näköinen. sen siitä saa ku antaa naisille sakset baarissa.


::ei tällä palkalla::

parta vai ilman partaa vai väjätynä

tuli sitten luvattua tänään mennä töihin... vaikka ois ollut rokulipäivä toiselta työmaalta. No aamulla ylös 0500 ja ajelemaan hallille päin, mistä työkaveri otti kyytiin. sitten onnelisen väsyneenä suunta moottoritiellä ja kohti helsinkiä ja vuosaarta. sinne saavutti siinä noin 0745.

ei sitten muuta kuin etsimään työmaalta traktoria ja peräkärryä. ne sitten valmiiksi saatuani ja tankattua traktori. kello 1100 pääsi lähtemään ajelemaan turkuun päin (200km) ja traktorilla tietysti. koko helkutin matka kesti semmoset 5h ja rapiat. taitaa olla pisin matka mitä olen ikinä ajellut traktorilla päivän aikana.

mukavaa oli =)

katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten

5.12.1942

Päätimme lähteä illemmalla hämärän turvin katsomaan kirkon maastoa.
Emme löytäneet mitään mikä olisi viitannut vihollisen käyntiin siellä.
Pakkanen on taas kiristynyt, kirjoittaminen käy yhä vaikeammaksi. Kirjoitan nykyään nuotiolla, jonka äijät olivat väsänneet navetan suojiin.

6.12.1942

Tulipalopakkasta ja nuotiolla istumissa. Turistiin, että pitäisikö vaihtaa asemapaikkaa sillan toiselle puolelle. Siitäkään tullut mitään. Otin illemmalla vapautuksen käydä katsomassa kirkontornia. Illemmalla alkoi kunnolla pyryttämään lunta ja näkyvyys laski muutamaan metriin.

7.12.1942

Joulu & uusivuosi alkavat lähestyä. Huomaan ajattelevani kotiani, kuinka kaipaankaan sinne ja lähikapakkaan. En muista, koska olisin viimeksi juonnut kunnon kaljaa. Toivotan vanhemmilleni ajatuksissani hyvää joulun odotusta.

8.12.1942

Sakuista ei ole kuulunut mitään. Päätimme siirtyä toiselle puolelle jokea.
Iltaan mennessä olimme katsoneet sopivat asemapaikat. Itse jouduin kirkon torniin.
Loppupäivä menikin sitten paikkojen nimeämissä.

Illalla kuulimme oman tykistömme ammuksien viheltävän jossain kaukana. Taivaan rannassa näkyvät välähdykset kertoivat, että vihollinen on hiljalleen lähestymässä.




9.12.1942

Aamulla saapui taistelulähetti. Sakut ovat kuulemma kärsineet itärintamalla tuntuvia tappioita ja joutuneet perääntymään. Uutinen piristi jonkun verran meitä. Illemmalla kuulimme jo sakujen ampuvan meidän suuntaan tykistöllänsä ja omiemme vastaavaan siihen. Loppu yö menikin sitten pilkkiessä kirkontornissa, sätkä huulilla.

10.12.1942

Kuide ja Pikkupomo olivat aamulla palanneet tiedustelemasta. He olivat nähneet luultavammin tiedustelupartion jälkiä noin kymmenen kilometrin päässä asemistamme. Se tiesi tehostettua vartiointia. Kirosin sitä, kirosin kaikkea.

11.12.1942

Kirottu pakkanen ja lumi. Ensi yönä olisin tiedustelemassa etumaasto mahdollisten vihollisten varalta.

14.12.1942

Rämpiminen metsässä alkoi jo käymään voimille. Emmekä olleet vielä nähneet mitään jälkiä. Omatkin jäljet peittyivät lumisateessa, samoin vihollistenkin jäljet.

15.12.1942

Viime yönä näimme sakujen tiedustelupartion viiden kilometrin päässä asemistamme. Luultavammin enää muutama päivä ja he olisivat täällä. Varmistimme loppu päivän asemiamme. Odotimme kaikki tulikosketuksen tapahtuvan lähi päivien aikana.

16.12.1942

Taloja tutkiessa löysimme muutaman pullon ranskalaista konjakkia. Mieliala nousi, kun illalla söimme kuivamuonaa ja nautimme konjakkia. Täytin taskumattini, ei sitä tiedä koska taas saamme jotain muuta, kuin vettä juodaksemme. Ja ainahan sitä jotain pientä lämmikettä pitää olla.

Illan aikana pakkanen kantoi lähestyvän vihollisen ääniä korviimme.

17.12.1942

Vihollinen tuli yöllä kuun valossa etumaastoon. Pari tarkkaa laukausta ja muutama viilto lisää kiväärinperään. Kiitin itseeni, että olin kohdistanut tähtäimen edellisenä iltana. Kävimme tarkastamassa ruumiit aamulla. Luultavammin heidän jälkiä olimme nähneet etumaastossa aikaisempina öinä. Juttelin Munsterin kanssa. Päätimme vielä jäädä muutamaksi yöksi asemiin ja seurata tilanteen kehittymistä.
Oletimme saavamme vihollisen jälkijoukon kimppuumme päivän tai kahden päästä.

18.12.1942

Yhtä tyhjän kanssa tämä odottaminen. Sakut tiesivät meidän olevan kylässä, kun heidän tiedustelijoita ei ollut kuulunut takaisin. Sinä hetkenä kirosin liian herkkää liipaisinsormeani. Sain myös kuulla Munsterin valitus virren yön tapahtumista. Menköön helvettiin koko äijä.

19.12.1942

Vihollinen tuli kolmen ryhmän voimin yöllä. Jouduimme perääntymään takaisin vanhoille asemapaikoille joen toiselle puolelle. Emme uskaltaneet sytyttää nuotiota. Tänä iltana söisimme vähiä sapuskoitamme kylmiltään.

23.12.1942

Viime yönä vihollinen oli saanut asemansa valmiiksi toisella puolella jokea ja alkanut tulittamaan asemiimme. Yritin tähyillä kiikareilla vihollisia ikkunasta. Mutta turhaan, he pysyivät piilossa. Samat säännöt pätevät täälläkin kuin muuallakin: "älä pistä päätäsi esiin talon nurkan takaa". Yksi saku ei tiennyt sitä ja Kuide sai helposti napsittua hänet kirkontornista.

26.12.1942

Marssimista, marssimista ja marssimista. Viime päivät ovat olleet raskaita olemme marssineet kuudenkymmenen kilometrin matkan lumisateessa. Ja ajaen itsemme äärirajoille ja peläten samalla että sakujen partiot saavuttavat meidän väsyneen ryhmän.

Jouduimme jättämään taisteluparin Anan ja Hiitin suojaamaan selustaamme perääntymisen aikana. Kuulimme jossain perääntymisen vaiheessa konepistoolin naksuttavan äänen joka jäi kaikumaan pakkasilmalla hiljentyen lopulta kokonaan.
Toivottavasti he selvisivät.

27.12.1942

Ryhmämme oli kutistunut alkuperäisestä kuudesta sotilaasta kolmeen. Mutta olimme turvassa ainakin tällä hetkellä. Kuulin juttuja, että muutama omista pojistamme olisii siirtynyt vihollisleiriin. Mutta toivon, että ne olisivat huhuja. Illalla saatiin kuulla, kun ylikessu tuli kertomaan uusimmat tornijuorut, että lisää hävikkiä olisi tapahtunut tällä puolella rintamaa. Se ei kuulostanut lohdutta

päivä joku pitää tarkistaa.....

Muutama päivä vapaata ja porukat ovat unohtaneet meidän menettämät ryhmän jäsenet. Sota muuttaa ihmista ja sitä alkaa ajattelemaan vaan elossa säilymistä. Menneitä muistellaan sodan jälkeen jos sinne asti edes kukaan selvitää.

ja lisää....

Kuide ja Munni löysivät partioreissullaan muutaman litran, jonkun säälittävän metsäkemistin tekemää ponua. Sitä en ymmärrä minkä takia joku jaksaa tehdä salassa näin sota-aikana ponua.

Tais muutama päivä painua unohdukseen, kun heräsin sellistä. Olin Kuiden ja Munnin sanojen mukaan avautunut ylemmilleni ja joutunut huostaan otetuksi. Jota en kyllä ihmettelen huononmaineeni tuntien.

29.10.1942

Sukkaa ei ole vieläkään kuulunut, vaikka päivä alkaa taittumaan iltaan. Alan epäilemään, ettei Sukkaa nähdä enää ikinä. Olemme jo ihmetelleet miten se äijä on selvinnyt tänne asti.

30.10.1942

Sytytän sätkän ja lähden juttelemaan nuotion äärelle muitten ryhmäläisten kanssa. Oletamme, että Sukka makaa jossain tiellä snipun saaliina. Sinänsä säälittävää menettää hyvä snipu, mutta oli melkein oletettavissa koska näin tapahtuisi.

Katselen kiikarilla kuinka pari jänistä pomppii vastapäisellä rannalla pusikoissa. Kylläpäs tekisi mieli saada kunnon lihaa pitkästä aikaan.

31.10.1942

Vartio vuorossa jälleen. Pakko pistää lakkia syvemmälle päähän, ettei jäätyisi pystyyn. Vielä 3 tuntia vartiossa, ei tätä jaksa hullukaan. Illalla saimme vihdoinkin varustäydennyksen ja pari uutta nyyppää. Nuoria jannuja kummatkin, tuskin ovat edes kahta kuukautta olleet palveluksessa. Toivottavasti he saavat minun vartiovuoroni.

Palaan omalle paikalleni yläkertaan. Katselen kuinka tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla. Nyt ei kaipaisi mitään muuta kuin tukevan vuoteen ja kamiinan. Vetäydyin takin sisään ja luultavimmin nukahdin heti.

1.11.1942

Olemme olleet tässä tuhotussa kylässä parisen viikkoa ja ei vieläkään mitään havaintoa vihollisesta. Emme uskalla enää lähettää tiedustelijoita kirkkoa pidemmälle. Toinen nyypistä on lähtenyt takaisin ammuttuaan itseensä jalkaan.

Katselen taas kuinka jänikset hyppivät vastapäisellä rannalla, en tohdi vieläkään ampua niitä. Jotenkin ne eivät sovi tähän tuhoutuneeseen maisemaan, jossa on kuoleman tuntua ilmassa. Viimeiset huhut mitkä olemme kuulleet rintamalta, kertovat sakujen olevan tulossa tänne päin. Herättelen toiveita, että he tulisivat nopeasti. Tämä odottelu alkaa jo rasittamaan ryhmämme hermoja.

Pientä kinaa vaihteeksi leirinuotiolla. Kapuan takaisin yläkertaan.

2.11.1942

Yön aikana taistelupari Ana & Hiitti olivat käyneet ampumassa muutaman jäniksen.
Ainakin saimme syötyä tänään tuoretta lihaa. Kiitin jumalaa, ettei tarvinnut koskea noihin armeijan kuivamuoniin.

3.11.1942

Heräsimme yöllä pommikoneitten moottorien äänen, jotka kuuluivat vaimeina mutta tarpeeksi häiritsevästi etelästä. Munster-kill pisti lisäksi toisen meidän nyypästä vartioon. En tiedä mitä se taasen ajatteli, mutta eipä tuosta meidän alikessun ajatuksista ottanut kukaan selkoa. Sääliksi vaan kävi sitä nyyppää. Joutua kesken unien lähteä vartioon.

4.12.1942

Taasen yksi turhauttava päivä takana.

28.10.1942

Kylmä, liian kylmä. Yöllä oli pakkasta ja varusteiden puutteessa jouduin etsimään lehtiä jotten olisi jäätynyt pystyyn. Kuuntelen tykistön pauketta kauempana ja toivon että he tulisivat. Alikersantti Munster-kill tuli aamulla kertomaan, että varuste täydennyksen pitäisi tulla parin päivän sisällä. Niin varmaan, se oli jo muutenkin aina ollut myöhässä. Lähden hakemaan jotain purtavaa alakerrasta, jossa suurin osa meidän varustuksista säilytetään.

Pakkanen alkaa nousta pikkuhiljaa. Vieläkään ei ole vastarannalla näkynyt ketään. Munster-kill lähetti Sukan tiedustelemaan rannan toiselle puolelle. Luultavammin taas turha reissu.

27.10.1942

Taas odottelua. Istun talon ylimmässä kerroksessa kiväärini kanssa ja toivon, että päästäisi lähtemään tästä loukosta. Olemme kuulleet huhuja edessäpäin tapahtuvasta hyökkäyksestä. Aina välillä kuulemme kaukaa kaikuvan tykistön keskityksen. Odotamme, että jossain vaiheessa pääsisimme jatkamaan matkaa tästä pahuksen kylästä. Katselen välillä ikkunasta ja hankaan huurretta pois, jotta näkisin paremmin joen toiselle puolelle. Viime varuste täydennyksestä on jo puolitoista viikkoa. Kaipaisin jo muutakin sapuskaa, kuin saksalaisten jättämiä leivän palasia, jotka he jättivät taloihin paetessaan. Vielä muutama sätkä ja lisää odottelua.