Ehkäpä just siitä johtuu se, että nyt ahistaa enemmän ku normaalisti. Oisin halunnu eilisen jatkuvan vielä, oisin halunnu olla kainalossa puoleenpäivään, oisin halunnu jutella lisää enkä nukkua yhtään. Minkäs teet. Oli viikonlopuks tultava taas tänne missä kissat levittelee sänkyihin roskia ja on istuttava uunin päällä lämpimänä pysyäkseen.
Ahdistaa:
-viikonloppu tuntuu tällä hetkellä ihan liian pitkältä ajalta olla näkemättä rakasta.
-viikonloppu tuntuu ihan liian lyhyeltä kokeisiin lukemisen kannalta. pikkujoulutkin olis.
-ajattelen taas liikaa rakkautta, mutta itseäni enemmän pelkään muiden puolesta.
-ilman tiedostamaani syytä joutuu suuri osa tästä ahdistuksesta minussa majailemaan.
-ikävä. yksinkertaista. ikävä. läheisyydenkaipuu.
Nautin kuitenkin melankoliastani. Itkeminen johtuu surusta (tai siitä tiedostamattomasta syystä), ja itkeminen sattuu, mutta tuntuu samalla hyvältä. Ei sillä tavoin hyvältä, että se muka oloa helpottaisi, mutta jotenkin tunnen olevani ulkopuolinen joka nauttii mun kivusta.
Tiedän, tiedän. En osaa kuvailla. En ole uskottava. En ole rakastettava, en halua olla. En halua rakastaa. En halua vaikeuksia. En
Tänään muistin eilisen keskustelun. Kysymyksen mihin ei se osannut vastata. Jospa kuitenkin.
Osasi.
Ja olen ... niin asiaankuulumattomalta kuin sen tässä kohdin kuulostaakin, tahtoisin sanoa että olen onnellinen. Mut en oo. Onnellisuus on niin suuri asia, en aio sitä tavoittaa. Tyydyn olemaan tyytyväinen, ja tunnen itseni tälläkin hetkellä ... tyytyväiseksi. Tiedän, kuulostaa laimealta, mutta en voi tuntea yhtä vahvasti kuin te muut. Se mikä teille on tavallista tyydyttävää elämää, on mulle suurinta tavoiteltavissa olevaa onnellisuutta, mutta onnellisuudeksi en sitä kutsu, koska luulisitte että olen oikeasti onnellinen. En.
Mutta onnellisuus on parempi sana.
Tästä ei pitänyt tulla tällaista ymmärrettävyyden ylittävää, mutta . se on parempi noin.