Tämä mun fiiliksistä isojen ja pienten arkisten päätösten edessä. (sellasten jotka ei siis liity moraaliin, kaikkihan me syntiä tehdään) Tänään kun tajusin että kun ennen aina hirveesti ahistuin kaikista päätöksistä niin jotenkin nykyään on kokemuksen kautta huomannu että Meidän Taivaan Isi johtaa kyllä oikeeseen suuntaan. Ei se aina tunnu siltä heti päätöksen jälkeen mut usein myöhemmin huomaa et olihan tää sittenkin oikee ratkasu. Ja vaik ei koskaan huomaiskaan sitä ni silti se oli. Raamatussahan luvataan että meidän rukouksiin vastataan! Mä en enää usko vääriin päätöksiin. Sain siitä 18 vuoden päättämättömyydestä tarpeekseni. Turhaa sellanen murehtiminen.
Anna tuulen viedä
Anna meren kuljettaa
Vaiket tulevaisuudest tiedä
Paras sua vielä kohtaa
Ei Herra vie sua harhaan
Askeleissaan kun kuljet
Johtaa sut omaan tarhaan
korvas kuiskauksilta suljet
Ja vain Jeesukselle avaat
vaik et mitään kuuliskaan
rukouksen tielle silti palaat
Eikä se tie vie hukkaan