Kasvot punertaa, Odotus innostaa.
Sisäinen tärinä YouTubesta, kaikkea uutta voi oppia.
Suuri tarve kaikkeen mikä on tuttua lauluista.
Kohta peruskesäkivaa, väkisinkeksittyä, mutta kivaa saa luvan olla silti. Amerikan serkut lähtee kuukaudeksi ausseihin. *sulla on koulua* No kiitos tiedosta.
Maailma on kutistunut viime näkemältä paljon, mitään ei kerkeä tapahtumaan. Tunti aikaa miettiä mistä saamme paikan. Missä olisi lämmin, ei tuulta, ei hyttysiä, mutta vettä.
Ja ketä me haluamme mukaan että kaikilla olisi kivaa?
Onko työnantajilla vihaa viikonloppuperuuntumisista? luultavasti. Vastatkaa nyt edes viesteihin.
Aika kuluu, tahdon värit pois.
Särkänniemessä oli niiin ihania kaneja. <3