IRC-Galleria

:(Keskiviikko 13.04.2011 01:28

1. kuukausi
Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.
2. kuukausi
Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.
3. kuukausi
Arvaa mitä äiti! Minä olen poika! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.
4. kuukausi
Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.
5. kuukausi
Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?
6. kuukausi
Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!
7. kuukausi
Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?
Jokainen abortti on yksi pysäytetty sydän enemmän.
Ole kiltti , kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää , laita tämä omaan blogiisi
☺ Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - On
☺ Entä kenties pussannut? - juu
☺ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - een
☺ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - karkkii
☺ Oksentanut? - en ole
☺ Soittanut jollekkin? - Juu
☺ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? -juu
☺ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu

SINÄ:
☺ Onko sinulla lempinimiä? - ei oikee
☺ Monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
☺ Missä kuussa olet syntynyt? - huhti
☺ Oletko allerginen jollekin? - een
☺ Kuinka pitkä olet? - 156
☺ Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - kai se iha hyvä o

RAKKAUS:
☺ Seurusteletko? - kai sen niinkin voi ilmaista
☺ Jos et, haluaisitko? - ..
☺ Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - juu
☺ Oletko ihastunut? - Juu
☺ Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? -Juu

MIKSI:
☺ Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - seurustelempas
☺ Miksi olit viimeksi surullinen? - pitkä juttu
☺ Miksi teet tätä testiä? - Tylsää...

MILLOIN:
☺ Milloin viimeksi nauroit? - tnää joskus
☺ Milloin olit viimeksi autossa? - tos hetki sitten
☺ Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - ööööö en iha hetkee
☺ Milloin olet viimeksi opiskellut? - ööö en iha hetkee sitäkää :DDDDDD
☺ Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - ei siit ol kauaa

ONKO:
☺ Onko sinulla mp3? -joo
☺ Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - o
☺ Jos soi, niin mikä biisi? - Kaija Koo - Tuulikello

VIIMEISIMMÄT:
☺ Viimeisin bussimatka - en muista
☺ Viimeisin itku - eile
☺ Viimeisin nähty elokuva - en muist nimee
☺ Viimeisin soitettu biisi - ......

MUUTA:
☺ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - tosiaankin
☺ Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - en mööö tierä
☺ Rakastaako sinua kukaan? - Juu moniki
☺ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - Juu
☺ Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi? - Joo
☺ Kuinka monta lasta haluat? - 2-3
☺ Mitä teet huomenna? - opiskelen
☺ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - emt...
☺ Minkä väriset hiukset sinulla on? - päält blondi alt musta
☺ Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä? - juu
☺ Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - Juu...

TOTUUKSIA:
! oletko tyytyväinen elämääsi? » Kyl kai
! oletko sinkku? » E
! oletko hyvä koulussa? » E
! oletko ihastunut? » J
! kuunteletko musiikkia? » J
! oletko itkenyt tänään? » J

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET SINULLA ON:
! huone? » kaunis
! matto? » punanen on
! silmät? » vihreesiniset
! puhelin? » nokia hiano

OLETKO TÄNÄÄN:
! suudellut? » j
! halannut? » j
! itkenyt? » j
! nauranut niin että vatsalihaksiin sattui? » e
! ostanut jotain? » j
! tajunnut jotain uutta? » j

MINKÄ:
! värinen puhelin sulla on? » punane
! takia itkit viimeksi? » e jaks selittää
! tanssinut tangoa? » päivittäin

KETÄ:
! halasit viimeksi? » turkkaa
! ajattelit viimeksi? » turkkaa

SEKALAISET:
! oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? » no e
! vihaatko koulua? » j
! luotatko helposti ihmisiin? » j
! onko sinulla rusketusta? » j
! voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? » Juu
! näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi? » isä
! milloin oksensit viimeksi? » en muista
! onko sinusta liikkunut juoruja? » varmaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.09.2010 20:32

Kerro pojasta, jota viimeksi ajattelit.

1. Oletko nähnyt hänet tänään? - juu<3
2. Voisitko halata häntä? - toki
3. Millon viimeksi huusit hänelle? - ei siit kauaan ole aikaa
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä? - juuh
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - ööm... joku 2kk sitten
6. Mitä mietit kun näit hänet ensimmäisen kerran ? - en oikeestaan mtn...
7. Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - joo
8. Oletko vihannut häntä joskus? - niinkin vois kai sanoa ;D
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan? - ei ol tunnettu viel yhtäkään joulua :D
10. Oletko itkenyt hänen takiaan? - juu
11. Oletko itkenyt niin että hän näkee? - juu
12. Onko hän sinulle todella tärkeä? - on.
13. Pidätkö hänestä? - ja paljonkin
14. Onko hän mukava ? - juu
15. Onko hän komea / kaunis? - tarpeeks :D
16. Pukeutuuko hän huonosti? - KYLLÄ :D
17. Mitä hän miettii sinusta ? - se rakastaa mua :D
18. Seurusteleko hänen kanssaan ? - juu
19. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - ei
20. Onko hänellä ärsyttävä isä? - jaa a
21. Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - kattoo telkkarii
24. Onko hän hyvä koulussa ? - ei oo kai ollu
25. Mikä on hänen ärsyttävin piirteensä ? - kyl niit löytyy<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.08.2010 00:02

Miltä sinulta tuntuu nyt?
- Krapulaiselta
Kuunteletko ny jotain kappaletta?
- En kuuntele.
Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- kello, telkari
Voisitko seurustella jonkun kanssa?
- seurustelen
Mainitse yksi asia, jota odotat innolla:
- Jaaa aaaa
Mitä mieltä olet tupakoinnista?
- Tupakka tappaa.
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan, miksi?
- sinna mut en muist enää miks :D
Luotatko helposti ihmisiin?
- juu
Onko joku jota et koskaan unohda?
- On!
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita?
- useampiakin
Kuka viimeksi soitti sinulle? Miksi?
- jorin äiti :D mut en ehtiny vastaa
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- E

[Ei aihetta]Maanantai 26.07.2010 02:38

Tee tämä tai elokuusi menee pilalle !

Mitä poikaystäväsi harrastaa? - golffii
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? - emt..
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - juu
Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? - villeltä
Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? - en muist
Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi? - teemu
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin? - jazzeil
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? - jonku kans
Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa? - se vähä riippuu siit henkilöstäkin.
Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa? - iha ok kai
Onko sinulla mese? - juu
Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle? - jooo
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - perjantaina
Lähetit tekstarin jota kadut? - täst ei sovi puhuu xD
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotain? - pari pv sit
Oletko hiljainen vai äänekäs? - riippuu
Mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen? - emt
Viimeisin lahja jonka sait? - emt
Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt? - rahaaaaaaaa!
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - ju
Tykkäätkö perheestäsi? - tykkään <3
Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän? - äitii
Onko sinulla siskoja/veljiä? - sisko
Tykkäätkö heistä? - i love <3
Kuka on heistä sinulle läheisin? - sinna tietenkin <3 (se o ainoo)
Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko? - öö
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - ketäköhä ajattelin...?
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - juu
Koska olet viimeksi uinut? - en muist

[Ei aihetta]Maanantai 26.07.2010 02:24

BLONDITESTI
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
» Tähän mennessä; 5
[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.
» Tähän mennessä; 8
[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[x] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
» Tähän mennessä; 12
[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
» Tähän mennessä; 16
[x] Joskus huomaat ettet ajattele
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
» Tähän mennessä; 18
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja esim. 9+7
[x(oli pahaa)] Olet syönyt ötökän
[x] Teet tätä gallupia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
» Tähän menessä; 21
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
» Tähän mennessä; 22
[x] Olet lähettänyt ketjukirjeitä koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[] Käytät sanaa "makeeta"
» Tähän mennessä; 26
[] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[] Kaverisi eivät kiroile.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / julkisella paikalla.
[x] Yrität maatessasi etsiä katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan et älyä asiaa mutta alat nauramaan silti.
» Yhteensä; 31
0-10p. = Olet täydellinen.
11-20p. = Olet perusihminen.
21-25p. = Olet perusblondi.
26-30p. = Ööh, miten osasit lukea kysymykset!?
31-100p. = Py-sy pai-kal-la-si, soi-tan 1-1-2

[Ei aihetta]Perjantai 23.07.2010 00:04

MUSIIKKI.
1. Kuinka usein kuuntelet musiikkia? :: aika usei
2. Mikä biisi soi nyt? :: kiitos ja kunnia
3. Mikä biisi saa sinut nauramaan? :: en mää tied (pate posti mies :D )
4. Mikä biisi saa sinut herkistymään? :: sun särkyä anna mä en
6. Kuuntelevatko vanhempasi samanlaista musiikkia? :: osittai joo
7. Mikä biisi on kännykässäsi soittoäänenä? :: onko sulla pokkaa
8. Sano yksi yhtye, jonka kaikki levyt omistat? :: yö
9. Minkä bändin dvd:tä katsoit viimeksi? :: harvemmi kattele
10. Tykkäätkö laulaa karaokea? :: juu

SOSIAALISUUS.
1. Onko sinulla parasta ystävää? :: on
2. Onko sinulla paljon kavereita? :: ei niit nyt niin paljoo ole
3. Onko sinulla seurustelukumppania? :: on
4. Oletko ihastunut? :: olen, meinaa tähä seurustelukumppaniini
5. Tuletko ihmisten kanssa hyvin toimeen? :: joo
6. Tuletko vanhempiesi kanssa hyvin toimeen? :: joo
7. Riiteletkö usein ihmisten kanssa? :: en
8. Oletko helposti lähestyttävä ihminen? :: joo
9. Jutteletko helposti vieraille ihmisille? :: joo joskus
10. Suututko ihmisille helposti? :: joo

RUOKA.
1. Oletko nirso ruuan suhteen? ::e
2. Syötkö paljon? :: joo :D:D :DDDDD
3. Pidätkö kokkaamisesta? :: pidänn
4. Oletko hyvä siinä? :: iha
5. Mistä ruuasta et pidä? :: esim, maksalaatikko

LEMPI...
... vuodenaika? :: kesä
... vuorokaudenaika? :: emt
... viikonpäivä? :: perjantai
... roskaruoka? :: emt
... kukka? :: ruusu
... biisi? :: en tie
... karkki? :: suklaa
... hedelmä? :: emt
... paikka? :: en tie
... dvd? :: emt
... TV-ohjelma? :: salkkarit ;D

VIIMEISIN...
... ihminen, joka puhui sinulle mesessä? :: jennina
... biisi, jonka kuuntelit? :: kiitos ja kunnia
... ruoka? :: kiisseli :DDDDDDDDD
... juoma? :: coca-gola
... TV-ohjelma, jonka katsoit? :: en tie nimee joku rikos juttu se oli
... ihminen, joka käski sinun tehdä jotain? :: äiti
... ihminen, joka soitti sinulle? :: sinna

[Ei aihetta]Torstai 22.07.2010 02:14

Koska kävit viimeksi suihkussa? - tnä aamul
Viimeisin suudelmasi? - ei siit kauaa ole
Mitä biisiä kuuntelet? - en mitää
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia? - joo
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin? - Mul on jo parikin, mut maybe niskaan 2
Jäisitkö nyt kotiin vai lähtisitkö johonkin? - kotiiiin
Viimeisin ostos? - en muist
Oletko avoin tunneasioissa? - Noo juu kai
Voisitko suudella jotakuta tehdäksesi tyttö-/poikaystäväsi hulluksi/mustasukkaiseksi? - en
Oletko suudellut ketään jonka nimi alkaa J:llä? - joo
Montako lävistystä sinulla on? - 2 + korvikset
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi? - e
Missä kännykkäsi on nyt? - emt, kyl se tuol josain on
Oletko mukava kaikille? - e (=
Tykkäätkö kuhertelusta/kiehnäämisestä? - juu
Kenellä on kyky satuttaa sinua henkisesti? - ..
Miltä sinusta tuntuu nyt? - väsytttäää
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla? - villee
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? - ehkä, ehkä ei
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen? - juu
Nukuitko viime yön yksin? - en xD (mul on koira) :D
Uskotko että asiat muuttuvat seuraavien 3 kk aikana? - toivottavasti ei paljoon :D
Olisiko ärsyttävää jakaa sänky jonkun kanssa joka yö? - ei kai

[Ei aihetta]Torstai 22.07.2010 01:57

HIUSTENVÄRI: Blondi/musta
LÄVISTYKSET: Huuli ja napa + korvikset
TATUOINNIT: Ei ole.
KORUT: Pari sormusta, kaulakoru
SILMIENVÄRI: Sini vihreet
KENGÄNKOKO: 37
OIKEA VAI VASEN: Oikea.
USKOTKO RAKKAUTEEN: Uskon.
OLETKO KOSKAAN SÄRKENYT KENENKÄÄN SYDÄNTÄ?: Voi olla.
ONKO KUKAAN SÄRKENYT SINUN SYDÄMESI: On.
PELKÄÄTKÖ SITOUTUMISTA: En.
ONKO SINULLA KOSKAAN OLLUT SALAISTA IHAILIJAA: On.
USKOTKO RAKKAUTEEN ENSI SILMÄYKSELLÄ: Uskon.
MILLAINEN RAKASTETTUSI PITÄÄ OLLA: Kiltti ja rehelline (ei kuitenkaan mikään "nössö" ) :D
RAKKAUS VAI RAHA: Rakkaus.
VIINA, OLUT VAI SIIDERI: Olut ja viina.
YHDEN YÖN JUTTU VAI SUHDE: Suhde.
VILLIT ILLAT VAI RAUHALLISET KOTI-ILLAT: Molemmat iha jepa
VÄRILLISET VAI MUSTA-VALKO VALOKUVAT: Emt
PUHELIMESSA VAI KASVOTUSTEN: Kasvotusten.
MESE VAI S.POSTI: Mese.
OLETKO NUKKUNUT KOSKAAN VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN SÄNGYSSÄ: Olen.
SUORASANAINEN VAI KIERTELIJÄ: Enemmän suorasanainen.
PAIDAN VÄRI JOKA ON NYT PÄÄLLÄSI: Valkonen
ENTÄ KENGÄT: Ei ole.
PALJONKO RAHAA PUSSISSASI TÄLLÄ HETKELLÄ: kyl siel joku 50e on
KATSO VASEMMALLE: koira :D
MILLOIN OLIT VIIMEKSI TOSI VIHAINEN: No on siitä aika kauan aikaa.
HENKILÖ JONKA NÄIT: Jennina ja Ville♥
HENKILÖ JOTA HALASIT: Ville
KAPPALE JONKA KUULIT: En muista.
MISTÄ ET PIDÄ : Ärsyttävistä ihmisistä.
MITÄ HALUAISIT: Nukkuun
~ Kuka sanoi sinulle viimeksi että hän välittää sinusta?
- Ville
~ Missä söit viimeksi leipää?
- en muist yhtään
~ Kelle teit viimeksi ruokaa?
- Itelleni.
~ Kuka pussasi sinua viimeksi poskelle?
- Ville
~ Suulle?
- Ville
~ Mitä kuuluu tämän päivän suunnitelmiisi?
- ei mitään
~ Onko siellä lämmin?
- SopVitun kuuma
~ Millon kävit viimeksi suihkussa?
- tnä
~ Oletko sinkku?
-en
~ Kelle suutuit viimeksi?
- En muista
~ Millä luokalla olet?
- En enään millään.
~ Millon olit viimeksi jollain ystävälläsi yötä?
- en muist
~ Mitä kuuluu?
- paskaa
~ Vihaatko jotain ihmistä että haluaisit pyörittää sitä piikkipusikossa?
- j
~ Onko sinulla ketään ikävä?
- eipä oikeestaan
~ Vihaako sinua joku?
- Saattaapi olla.
~ Onko sinulla ollut alkoholillinen putki päällä?
- miten sen nyt ottaa
~ Viimeinen kysymys, poltatko tupakkaa ?
- Poltan.