Tänä keväänä aika mennyt niin nopeesti. Onko mun elämä ollut niin yksinkertaista, etten ole edes huomannut kuinka aika vaan valuu käsistä? No en mä sillai harmittele, kyl musta tuntuu et oon eläny ja nauttinut, vaik olenkin maalla asustellut. Tänään olen ollut sitten maalla-maalla, metsän keskällä ja pessyt ikkunoista hirvien aivastusjälkiä pois. Äiti on säestäny mun työtä antamalla parisuhdeneuvoja --- Äiti-raasu..
Tänne maalle-maalle kun tulee niin tavalliset asiat unohtuu ja täällä elää niinku tätä hetkeä, eikä osaa stressata mistään. Ihmeellisesti tää vanha koti pitää pintansa, eikä muutu enää kodiksi mulle. Tää on paikka missä voi olla, mut täällä en osaa elää "normaalisti". Mä vaan olen, mut en pysty edistää elämääni enkä toimimaan. Vähän kuin olisi laatikossa. Miten mun olis käynyt, jos en olisi saanut omaa asuntoa Mäntyharjusta? Täällä jumittaisin, enkä eläis...
Ulkona on niin harmaata, etten osaa iloita jo vihertävistä puunoksista. Ne niinku häviää tonne kaiken taakse ja harmaiden vanhojen heinien väliin. Mut kyl tuo luonto tosta viel puhkee, kun aurinko paistaa ja räntäsateet loppuu. Lintujen laulu ja metsojen soidinmenot on ainakin niin kovat, ettei se kesä enää kaukana ole. Mut se kesäntulo on aina yhtä ihmeellistä. Vaikea uskoa todeksi.
Pitänee mennä tekemään homma päätökseen. Jos viitsis viel sämpylöitä leipoa koululaisille.
Rebe