IRC-Galleria

rennblautur

rennblautur

hello everyone. let's go have a look what's happening at the evil office.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.12.2009 00:21

1. MITÄ TAPAHTUI TAMMIKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ?
- Varmaan Sinan kanssa hengailin sipsi- ja repeilykrapulassa meillä.
2. MIKÄ OLI HELMIKUUN TÄRKEIN PÄIVÄ JA MIKSI?
- HALIPÄIVÄ oli aika mielenkiintoinen. Olisin halannut mm. yhtä ihmistä mutta hän meni pois. Sitten ei uskallettu käydä halaamassa yhtä toista. Hehe.
3. MIKSI TUON MAALISKUUN VOISI ELÄÄ UUDELLEEN?
- Jaa. Synttärinä oli luultavasti kivaa. En muista mitää mitä silloin tapahtui.
4. MITÄ MIELTÄ OLET HUHTIKUUN TAPAHTUMISTA?
- Luultavasti olin ahdistunut säästä.
5. MILLAINEN MIELIALASI OLI TOUKOKUUSSA?
- Oli semmonen kumma väsynyt fiilis että halusin lomalle mutta toisaalta en halunnut lähteä lyseosta.
6. MILLAINEN SÄÄ OLI KESÄKUUSSA?
- Muistan että mua paleli helkkaristi kun seisoin päiväkodin pihassa katsomassa ipanoiden perään.


7. MITKÄ OLIVAT HEINÄKUUN PARHAAT HETKET?
- Heinäkuussa olin Pirkon kanssa ruisrockissa. Paras vitun hetki oli vittu kun todettiin että tässähän ollaan eturivissä ja kohta Mew syöksyy lavalle. Paleli ja olin märkä, mutta se ei haitannut. Myös Valkosipulimajoneesilla maustettujen makkaraperunoiden syöminen sateessa jäi mieleen.
8. MITEN ELOKUU LÄHTI KÄYNTIIN?
- Lähdettiin äitin ja sen miehen ja koiran kanssa tädin luokse. Siellä on aina kivaa. Otin kuvia ja nukuin ja rentoilin ja löysin hienoja asioita kirppiksiltä.
9. MASENSIVATKO SYYSKUUN SÄÄT?
- Syyskuussa oli muistaakseni nättejä sumuisia aamuja.
10. MIKSI MUISTELET MIELELLÄSI LOKAKUUTA?
- Muistan ku yhtenä viikonloppuaamuna menin koiran kanssa ulos ja sää oli ihan helvetin hieno. Oli sumua ja valoa ja se oli oikeasti hienoa.
Niin ja sitten syyslomalla Tampere oli loistavuutta.
11. MITÄ OLISIT HALUNNUT TEHDÄ TOISIN MARRASKUUSSA?
- En tiiä. Marraskuu oli semmonen melko hyvä kuukausi jossa oli hienoja asioita mutta alko olla aika pimeää.
12. MITÄ TULEE VIELÄ TAPAHTUMAAN JOULUKUUSSA?
- Sina ja Pirkko tulee meille.
13. Mikä on ollut vuoden paras bändi?
- Mew. Ja GHA, of course.
14. Mikä on ollut vuoden paras biisi?
- An envoy to the open fields
15. Mikä on ollut vuoden paras elokuva?
- Hmm. Ehkä Pitkät Kihlajaiset. Hankala sanoa.
16. Mikä on ollut vuoden paras tv-sarja?
- Skins.
17. Kuka on ollut vuoden paras näyttelijä?
- Öö.
19. Kuka on ollut vuoden paras kaveri?
- Ei tätä voi sanoa :D
20. Mikä on ollut vuoden paras päivä? (Miksi?)
- Hmm. En tiiä :D Ruissi oli hienoa. Taidenäyttelyn avajaiset myös oli hienot.
21. OLETKO MATKUSTELLUT PALJON?
- Melko. Käynyt Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Sotkamossa ja ties missä.
22. OLETKO SAANUT UUSIA YSTÄVIÄ?
- Joo.
23. MITKÄ OVAT SUURIMMAT SAAVUTUKSET?
- No oon ainakin edelleen hengissä ja mm. soittanut musiikkia ja ollut sosiaalinen ja pitänyt taidenäyttelyn.
24. MITÄ KAIKKEA OLET OPPINUT?
- Hm. Ainakin olen tyhmempi kuin mitä oon luullut. Jaa-a. hankala kysymys.
25. MITKÄ OLIVAT PARHAIMMAT, UUDET KOKEMUKSET?
- Oli hienoa tutustua ihmisiin ja kaikkee mahdollista.
26. MISTÄ OLET YLPEÄ?
- Musiikista ja käsitöistä ja taidehötöistä.
27. MIKÄ VUODENAIKA OLI PARAS?
- TALVI
28. MIKÄ HETKI OLI UNOHTUMATON?
- Niitä on aika paljon.
30. MONEENKO IHMISEEN IHASTUIT?
- Heh. Ehkäpä. Aika moneen.
31. MITÄ olisit tehnyt toisin?
- En ehkä mitään.
32. MIHIN olit pettynyt?
- Siihen kun ei saatu harjoitella lyseolla enää :(
33. MITÄ olisit halunnut kokea?
- No. Mennyt mikä mennyt.
34. MIKÄ oli kamalin päivä?
- Hmm. Jaa-a. Öö.
35. MIKÄ oli kamalin kokemus?
- Hmm. Jaa-a. Öö.
36. MIKÄ suututti eniten?
- Jotkut ihmiset ottaa päähän. Paha sanoa että mikä eniten.
37. KENELLE olet vihainen ja miksi?
- En kellekään nyt.
38. KETÄ et olisi halunnut koskaan tavata?
- Hmm. Jaa-a. Öö.
39. MITÄ itse olisit voinut tehdä toisin?
- No voi herra isä.
40. OLETKO oppinut virheistäsi?
- Hmm. Jaa-a. Öö. (siis kuinni alkaa väsyttää??)
41. MILLAINEN KESÄ OLI?
- Hieno. Telttailu tosin jäi väliin. Ensi vuonna sitten.
42. PAISTOIKO AURINKO?
- Kesäisin se tuppaa paistamaan.
43. MITÄ KAIKKEA TULI TEHTYÄ?
- Kävin festival ja muu ei muistu. Kävelin illalla ulkona.
44. HULLUIN PAIKKA JOSSA VIETIT YÖSI?
- Ö? Hotelli?
45. KESÄN PARHAAT HETKET?
- Ö? Festival?
46. KESÄN PARHAAT TYYPIT?
- Pirkko ja Silja-täti ja meidän koira :D Jonas bjerre ja muut Mew-tyypit.
47. OLITKO FESTAREILLA, MISSÄ?
- Festival?
48. PARAS KESÄBIISI?
- An envoy to the open fields!
49. LIHOSITKO PALJON?
- E.
50. OLIKO KIVAA PALATA ARKEEN KESÄN JÄLJILTÄ?
- Juu ihan.
51. OLIKO TÄMÄ PARAS VUOSI IKINÄ?
- Toisaalta juu toisaalta ei.
52. OLISITKO JÄTTÄNYT TÄMÄN VUODEN ELÄMÄTTÄ?
- No en. Miten mä sen oisin, vajonnu koomaan?
53. AIOTKO SAADA PALJON JOULULAHJOJA?
- JOO ens vuonna.
54. MILLAINEN TULEE OLEMAAN TÄMÄN VUODEN VIIMEINEN VIIKKO?
- Oon kotona ja angstaan ja sit Sina ja Pirkko.
55. MITÄ TAPAHTUU VUODEN VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ?
- Olen kotona ja katson ilotul
56. MITEN JUHLIT VUODEN VAIHTUMISTA?
- No. Riehun ja kuuntelen tän vuoden ekan biisin.
57. MILLAINEN ON UUDENVUODENLUPAUKSESI?
- En harrasta.
58. MILLAISIA TAVOITTEITA SINULLA ON VUODEKSI 2009?
- Etsin mielenrauhaani ja löydän sen.
59. VOITTAAKO VUOSI 2009 VUODEN 2008?
- Toisaalta joo toisaalta ei.
60. SELVIÄÄKÖ BARACK OBAMA HENGISSÄ?
-Toivottavasti, siinä tyypissä on jotain johdonmukaisuutta.

VuosikymmenTiistai 29.12.2009 23:40

Ajattelin listata merkityksellisimmät bändit ja levyt tänä vuosikymmenenä, ja koskapa olen vielä melko nuori niin nämä on myös käytännössä koko elämäni merkityksellisimmät bändit ja levyt.

Aikajärjestyksessä
1. Aqua - Cartoon Heroes ja Aquarium. Isoveli kerran sanoi että saattaisin tykätä, eikä missään nimessä ollut väärässä.

2. U2 - All that you can't leave behind. U2:lta tietenkin melkein kaikki muutkin levyt, mutta tuo oli se josta koin herätykseni. Saan edelleen kylmiä väreitä Beautiful Daysta, lähinnä siksi että silloinkin sain. Hehe. Opettelin laulamaan kunnolla kun kuuntelin U2:sta.

3. My Chemical Romance - The Black Parade. Elämäni ensimmäinen oikea konsertti (Tik Takia ei lasketa!!), fanfiction ja randomi rokkailu.

(Kerronko miten hankalaa oli löytää kuvaa mun pörröstä?)
HETKINEN OLENKO MINÄ antanut tiialle tuon neuleen?? Missä se oikein on?? APUA.

4. Sigur Rós - Takk... Siitä on hiton pitkä tarina. Kuuntelin sitä ensin netissä jostain ulkomaalaisesta radiosta, mutta en onnistunu saamaan selville bändin nimeä. Se kappale oli ihan mieletön. Sitten se oli telkkarissa Planet Earthin mainoksessa ja kuolin ja juoksin kiljuen keittiöön ja sit sain selville että mikä se oli ja bhaaaa. Tässä koin heräämisen älykkääseen musiikkiin, ja silti strokes oli vielä tämänkin jälkeen.
Eight flew over, one was destroyed.


5. The Strokes - Room on Fire ja muut levyt. Samoihin aikoihin oli myös I Was A Teenage Satan Worshipper ja The Horrors.

5½. Franz Ferdinand oli hitonmoinen juttu ehkä viisi kuukautta ja siten kyllästyin. Siitä tämä puolikas.

6. Mew - ...And the Glass handed kites. Ostin tän jo silloin kun kuuntelin Sigur Rósia. Sit koin myöhemmin totaalikuolemisen. Siis kuolemisen. Oon kuollu kun oon kuunnellu tätä levyä jumalauta.

En gång var jag i Ruisrock med Pirkko (hon tog fotot) och i dag jag talar svenska, jag vet inte varför. Random.

Hehe menossa ruissiin katsomaan MEWTÄ ETURIVISTÄ ei helvetti mä oon nähny mewn iiiihan läheltä.

(7. Bon Iver - For Emma, Forever ago ja Joose Keskitalon tuotanto ovat ravistelleet viime aikoina, mutta en osaa vielä sanoa että miten ne jäävät.)

Jossain välissä on ollut mm. Radiohead ja Bombay Bicycle Club.
Running from home

Tästä tulee aina mieleen Jack Steadmanin kuuntelu.

Hehe.Tiistai 29.12.2009 23:22

Viimeisiä viedään vuodelta 2009, se on fakta.
Joten olisi mukavaa, jos sinä kertoisit parhaan muiston
tai hetken minun seurassani vuodelta 2009!

In time do you forget (daydream)Maanantai 14.12.2009 23:48

Dig out yourself from rubble
Removing all your fear
And we'll take away your troubles
The things that you hold dear.
And so you'd better not confied in your friends
'Cause this is the place you're going
The agency extends.

I'd die if you went away
In time do you forget
what you always remember?
Whatever made you feel alone
Has gone already.

But don't you know, you're sorrow can be your closest friend
Hey, I love what you have done with yourself
No don't patronise me, sorrow
I don't mean to




Do you forget when you daydream?
What made you alone has gone already.

.Lauantai 07.11.2009 21:38

Special
You're like a rocket through me
Special
You're a rocket through me
and I can not, this time.

I know you said to me!
I don't care at the same time.

Tein huvikseniMaanantai 19.10.2009 00:18

Tällaisen. Jostain bongasin.

KUVAILE

kukkaroasi: Se on kiva, semmonen ihan erinomaisen tavallinen nahkalompakko ja siellä on mm. lappuja ja parin kaverin kuvat.


hammasharjaasi: Semmonen hotti vaaleanpunainen jossa on jotain rehujen kuvia.

päivittäisiä korujasi: Jaa-a. Nykyään nuita on korvikset, kolme sormusta, 10 rannekorua ja neljä kaulakorua.

kännykkääsi: Sen nimi on Robin ja se on maailman paras kännykkä.

tyynyliinojasi: Ne on valkoiset hörhellykset ja tykkään niistä.

huonettasi: Se on random ja melko viihtyisä joskin aika pimeä.

aurinkolasejasi: Punasankaisia molemmat

shampootasi: mikä sattuuu

CD-stereoitasi: Ne on randomit ja pölyisät

lävistyksiä: Korvissa!! :D Killellä on

mitä on nyt päälläsi: Löysät varkut ja violetti t-paita ja äiskän neuletakki jonka oon ominut.


MUUTA
jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?:
- Jaa-a.
ketkä haluaisit nähdä juuri nyt?:
- Vaikka jonkun kaverin! Voisin halata esim.
soittotaito?:
- Pianota rääkkään ja kitaraa.
pidätkö kynttilöistä?:
- Ju.
pidätkö suitsukkeista?:
- Ju.
pidätkö veren mausta?:
- Ju.
uskotko rakkauteen?:
- Jaa-a. Toisaalta kyllä, toisaalta en.
uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?:
- Joo.
osaatko syödä puikoilla?:
- En!
lempilimu:
- Jaffa! Mistä tuli mieleeni että munhan piti juoda tuolta jääkaapista loput jaffat kun sitä oli vähän
jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin?:
- Ihmisen hulluutta ja typeryyttä ja kaiken tarkoitusta
Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?:
- Menisin nettiin 30.8. ja huomaisin että Mew lippujen varausnumero ärrällä on eri kun lippupisteessä!
miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! yksi asia, minkä ostaisit:
- PIANO
mitä pizzasi päälle laitetaan?:
- Kaikkee juustoja ja katkarapuja vaikka
ruotsi vai englanti?:
- molemmat
pidätkö sateesta?:
- Juu. Semmosesta kovasta sateesta.
minkä vaihtaisit itsessäsi?:
- Pituuden mut en muuta
minkä väriset sukat sinulla on nyt?:
- Oho parilliset! Mustavalkoraidalliset.
mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi saapuneet-kansiossa lukee?:
- Uu^^.

Mä kuuntelen billy talentia^^.

oletko hyvä matematiikassa?:
- Joskus oli tosi hyvä, nykyään pärjään.
mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?:
- Meillä on samanlainen ruumiinrakenne (ainakin joskus parinkymmenen vuoden päästä) ja sit käyttäydytään aika samalla tavalla jotenki
mistä luulet, että muut tunnistavat sinut?:
- Siitä ku oon lyhyt. Nykyään varmaan sit punaisesta nupista!
mikä kappale soi nyt päässäsi?:
- Mew - Chinaberry Tree
paljonko kello on?:
- 20.36
missä huoneessa olet nyt?:
- Olkkarissa
minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?:
- Tanskaan
onko sinulla parasta ystävää?:
- Onhan nuita
oletko humoristinen?:
- Ju :DD ainakin nauran koko ajan
omistatko hyviä ystäviä?:
- Ju.
onko kynsissäsi kynsilakkaa?:
- On.
mikä on puhelimesi taustakuvana?:
- Jonas joka karjuu semmosille siisteille valoille
omistatko raitapaitoja?:
- Joo
kenelle näytit viimeksi keskisormea?:
- Varmana Sinalle.
mäkkäri vai hese?:
- Hese kun ei täällä oo semmosta mäkkäri nimistä ihmettä täällä.
historia vai äidinkieli?:
- Äidinkieli <3
syötkö usein karkkia?:
- En oikeestaan kauheen
onko sinulla mielikuvitusystävää?:
- Ei ennää :(
tiedätkö jääkiekon säännot?:
- En!
minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
- Tavalliset ja semmoset hassut!
onko tylsää juuri nyt?:
- Ei oikeestaan kun jännää!
kenen luona olit viimeksi?:
- Sinan varmaan
henkilö jolle nauroit?:
- Pirkko
joka nauroi sinulle?:
- Varmaan se Pirkko tai sit äiti
mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?:
- Öö?
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- En mä muista mitä kuuntelin viimeksi!
Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
- En tiiä
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- En varmaan
Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- En
Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
- Jos tän neuletakin saa jättää pois
Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
- joo
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- Joo
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- Ehkäpä.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- Mikspä ei
Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
- En muista kyllä
Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
- Eipä pahemmin
Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Mua ei saa yleensä hiljaseksi tekemälläkään, mutta yleensä kotona oon ihan hirljää.
Kenestä ihmisestä pidät eniten?
- No ainakin monesta immeisestä!
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- Tää menee vähän ympäripyöreästi tonne edelliseen o_o
Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- Vaikka kelle!
Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- Ju.
Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
- Varmaan joku ihkuteiniporukka jossain.
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- En ainakaan muista.
Mitä et voi vastustaa?
- RUOKAA ja musiikkia ja varsinkin valkosipulimajoneesia (hirvitys) ja ruisleipä ja perineinen näkkileipä on hyvää.
Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
- Pirkko!
Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- Joskus tosi kauan sitten join jotain ihme seurustelujuomaa ja sit mun maksa otti ja vaihto paikkaa mahalaukun kans eikä se ollu kivutonta.
Mitä bestiksesi/poika-/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi?
- Varmaan että moikka taikka heippa.
Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
- Äiti
Oletko rauhallinen ihminen?
- En varsinaisesti.
Tylsistytkö helposti?
- Melko.

ALL MANNER OF MALADY, COME TO BE SEEN.Torstai 15.10.2009 00:07



http://www.youtube.com/watch?v=oTCG1iT1vUs

In the corners of your eyes
I'll stretch the sky in blue
I'm thinking, you're made for me
I'm thinking of things you said.

:(Tiistai 13.10.2009 23:15

.
There's a killer on the street.
Näin tänään.

TanssiaLauantai 11.07.2009 00:50