leipää ja sirkushuveja. saherkakkupala oli hyvää ja oli kiva olla pitkästä aikaa teatterissa, mut hohhoi sanon minä. muistin taas et mimmosesta teatterista tykkään. pitää olla arkea, pitää olla tunteita. ei saa ylinäytellä eikä dramatisoida muuteskaa liikaa. less is more, sanois katrin. ihan törkee määrä lavasteita, sähköautoja, linnoja, hevosia, valtakuntia ja kuumailmpapallokin mikä meni ylös alas. vähän kun olis leffassa ollu. ja sit ne viel oli ihan innoissaa kui hienoo ja upeeta. ei miuu varten. ei.
ehkä minuu harmittaa se kun luin joskus kirjan tosta mihin toi elisabeth musikaali perustus. se kirja oli tosi hyvä, herätti kauheesti ajatuksia ja tunteita. sai miettii kui pienestä yksittäisten ihmisten elämä on kiinni. mut tos musikaalissa ajatus oli piilotettu kaiken hyörinän ja pyörinän, efektien taakse. nöötnööt.
nyt tarttis olla ahkera eikä mesee. kirjottaa edes dagbokit jos sit ei käytöshäiriöitä jaksa. mut jos kuiteski kirjautus ja sit sanois et pitää olla shh? onnistuisko?
kissa mököö vieressä. se ei tykkää kun tuun sisään ja meen koneelle. ja istun täs nii kauan et meen taas pois. se tarvii mua. se tarvii miun huomioo ja paijausta. enempi kun kukaan muu.