Tiäkste. Talvi tuli. Mul ei oo mitään sanottavaa. Aivot tyhjenee kun velvollisuudet ja vastuut ja stressi kaatuu päälle eikä voi mennä chillaa ulos. Neljä kuukautta ni sit on taas aurinkoa ja ajatuksia.
Olis varmaan paljonkii juttui joit tarttis tehä mut ei mul oo mitään käsitystä niistä. Tök tök tök.
Oon polttanu sittenkin paljon enemmän tupakkaa kun piti. Ei hyvä. Eilen poltin seittemän vaik toissapäivänä vaan kaks.
Ainii, ja sen yhen minkä mies anto mulle kun meni hermot. Mulla siis. Lentokentällä. Kävelin sen luo, kurtistin kulmat ja sanoin et anna mul tupakka. Se oli menossa Egyptiin ja oli nukkunu lentokentällä yön kun hotelli olis ollu liian kallis. Sanosin et samassa tilanteessa ollaan ja kiits. Sit se häipys eikä sitä enää koskaan nää. Ikuna.
Niinku ehkä sitäkään puolustusvoimamiestä joka vaikutti kovin mielenkiintoselta persoonalta.
Mut sit niit näkee joit ei välttis tarttis. Tää on niin tätä. Eikä kotiinkaan pääse kun tarvii oottaa Ettee joka kuuntelee niitä jotka selittää mun pään yläpuolella kuinka siis ihan tosi kivaa oli kun meni ulkomaille ja sit siel oli tän näköstä ja tommosii ihmisii ja mä sain niin ja niin monta opintopistettä.
Vitun väliä. Mä oo minnekään menossa. Ei mua kiinnosta.
Siks karkasin. Odotan täällä Viuskan kans et päästään suunnittelee mitä kerrotaan pakolaiskeskuksen nuorille aikuisille kulttuurista. Hassua, mulla on käsitys että ne on kaikki miehiä vaiks ei ees välttis oo.