IRC-Galleria

Yks blogiteksti randomilla:

Unohdammeko itsemme antamalla lupauksia joita emme voi tai halua rikkoa?
Onko kaikki lupaukset tehty pidettäviksi vaikka särkisimme niillä oman sydämemme?
Meillä on vain tämä yksi elämä ja voisimme elää sen onnellisina.
Miksi pidämme niin tiukasti kiinni lupauksistamme jotka eivät enää tunnu oikeilta?
Olemmeko joskus aivan liian ehdottomia?
Miten voimme elää noiden päätöstemme kanssa?
Vain me itse tiedämme mikä on meille oikein vai tiedämmekö?
Luovummeko omasta onnestamme toisen hyväksi,onko se elämisen arvoista?
Pakenemmeko noiden lupaustemme taakse,kun emme todellisuudessa tiedä mitä haluamme tai emme halua päättää?

Elämä pelottaa minuakin.En tiedä yhtään mitään tulevasta,ei kukaan muukaan tiedä.
Kaikki uusi ja tuntematon pelottaa.Olisiko joskus kuitenkin aika kohdata se pelottavakin kasvoista kasvoihin,koska silloin voi löytää onnen,kunhan antaa sille edes mahdollisuuden.
Jos saa kokea hiukan niitä onnen hetkiä voi tietää ja tuntea mitä voisi olla.
Miksi palata takaisin siihen kurjuuteen ja suruun?Siksi,että sehän on niin tuttua ja turvallista.Ja vaikkei se tuntuisikaan hyvältä niin se toimii niinkuin aina.
Mikään ei muutu eikä tarvitse pelätä tulevaa,koska kaikki jatkuu ennallaan.

Miltä tuntuu,jos et koskaan kuule mitään kaunista?
Kukaan ei kerro rakastavansa juuri sinua?
Sanotko itse koskaan mitään kaunista?
Miksi jatkamme elämäämme vaatimatta tuota kaikkea.Siksi,koska sekin on tuttua ja turvallista.
Jos emme ole koskaan kuulleet olevamme rakastettavia miten sitä edes osaisi kaivata?
Voiko olla totta,että kukaan ei ole koskaan sanonut rakastavan juuri sinua?
Minä sanoin niin ja sain vain tyhjän hiljaisuuden.Kerroit,että kukaan ei koskaan ole sanonut sinulle niin.
Onko tuo edes mahdollista?