IRC-Galleria

Lento lähti Vaasasta klo 6.10, mutta kentällä piti olla jo 5.10. Siitä syystä "hyvin nukuttujen, neljän-viiden tunnin" yöunien jälkeen piti herätä jo puol neljältä. Olin vähä sekasi aamulla :D

Äitee lähti viemään mua Vaasaan, ja automatkalle liittyi myös Miusi matkalaukkuineen. Lentokentällä Pepsu sitte anto meille matkalipputulosteet, ja niitten ja passin kans me mentiin lähtöselvitykseen. Kyllä poka jännitti, eka kerta ku oli tuo. Matkalaukku ei kuitenkaan painanu laisinkaan liian paljo. No sitte piti vielä mennä sen "piippi-koneen", eli turvatarkastuksen läpi. Mulla ei luojan kiitos piipannu, pidätin oikeen henkeäki, ku menin siitä läpi :'D Merikalla piippas, hahhaa!

Vaasasta lähettiin sitte Helsinkiin Finnairin koneella. Istuin Merikan vieres ja me siinä aivan paniikis ja hermostuneina höpötettiin ja naurettiin toisillemme, ennen ku kone nousi ilmaan. Molemmat oli aivan kauhuissaan, ku kone yhtäkkiä lähti kiihdyttämään kauheeta vauhtia kiitoradalla ja sit lopulta nousi ilmaan :'D Me ei ehditty oleen lentokorkeudes ku ehkä jotain 5-10 minuuttia, ku kone alko jo laskeutua Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja taas oltiin aivan paniikis.

Seittemän jälkeen oltiin siis Helsingis, siellä sitte ventattiin jatkolentoa Müncheniin jotain tunnin verran muistaakseni. Sillä lennolla sain istua yksin ikkunan vieres. Lento kesti pari tuntia, mä luin ja kuuntelin musiikkia. Me saatiin lentoemänniltä ällöä leipää, mut muut syötävät ja juotavat oli ihan siedettäviä.

10.30... tai anteeks 9.30 oltiin Münchenin lentokentällä. Saksassa kello kun on tunnin jäljes Suomen ajasta. Saatiin laukut, ja lähettiin lentokentän sisäpihalle. Matkalla sinne oli aivan ihania sellasia liukuhihnoja, mitä isois kaupois on. Ku käveli niitä pitkin, niin näytti ku olis juossu :'D Jätettiin laukut sisäpihalle ja Pepsu vahtimaan niitä. Sitte saksalaiseen S-Marketin korvikkeeseen Edekaan ostamaan pahoja kolmioleipiä.

Münhenista lähettiin metrolla... Öö, mikäs sen paikan nimi olikaa? No emmä ny justiin muista, mutta kumminki mentiin johonki metrolla ja siellä vaihdettiin junaan, joka vei meidät Traunsteiniin. Meidän oli tarkotus lähtee heti seuraavalla bussilla Inzelliin, mutta oltiin valitettavasti samaan aikaan liikkeellä ku millon saksalaisilla loppu koulu ja ei sitte mahduttukaan sinne bussiin kaikkine tavaroinemme. Ootettiin tunnin verran seuraavaa bussia ja sitte lyhyt, mutta pitkältä ja hiostavalta tuntuva bussimatka maailman kauneimpaan paikkaan, Inzelliin.

Majotuttiin Haus Stefaniehen viiden hengen kaksioon Merikan, Miuhun, Anitan ja Heinin kans. Katteltiin ikkunoista pihalle, ihailtiin Alppeja suoraan meidän kattoikkunasta ja voivoteltiin, ku on niin kuuma, tais olla jotain25 astetta sillä hetkellä. Lyhyen alkusaarnan jälkeen by Pepsu, Jarkko & Pete me saatiin lähteä tutustumaan Inzellin keskustaan. Olihan siellä nähtävää, ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Kuvia tuli otettua. Mä ihastuin paikallisiin taloihin niin paljon, että lupasin melkeen heti ensimmäisellä sekunnilla meneväni sinne uudestaan. Ja tuon lupauksen mä ihan oikeesti aion pitää, mutta sitä en tiiä, koska se totetuu. Kuka ostais mulle lipun?

Puol seittemän me mentiin syömään. Kyseisen Haus Stefanien pitäjäperhe piti ihan siinä tien toisella ravintolaa pystys sen maailmankuulun Inzellin pikaluisteluradan kyljes. (Btw, Pepsu on kuulemma tullu siellä seittemänneks Olympialaisis 16-vuotiaana pikaluistelus, näin mulle kerrottiin.) Tää kyseinen ravintola oli auki oikeestaan auki vain meitä varten, koska se joutuu kesäkuun alus väistyyn rakennustöiden tieltä. Sen pikaluisteluradan päälle rakennetaan urheilustadion, koska muuten siellä ei saa pitää enää kisoja. No, itse pääasiaan: ruokaan. Oltiin vähä haltioissamme, ku se vanhin täti henkilökunnasta kanto meidän pöytään pienet alkukeittoannokset (juoman tilaamisen jälkeen tietysti). Se oli munanvalkuaiskeittoa ja tosi hyvää. Alkukeiton jälkeen käytiin hakees salaattia. Sitä siinä sitte syötiin, kunnes meidän eteen kannettiin valtavat annokset pasta bolognesea. Mä tuijotin sitä annosta hetken suu auki. Mutta sitte se tuliki syötyä kaikki ja mahat täynnä me sitte laahustettiin takas Stefanielle.

Loppuilta on täs vaihees hämärän peitos, mut ku mä tutkin tätä mun siellä kirjottamaa matkapäivistä, niin siinä kerrotaan, et "juteltiin hetki ja mentiin nukkumaan, ku päivä oli ollu niin pitkä...". Kai tuota sitte pitää uskoa :)