IRC-Galleria

Seittemältä kömmittiin paksujen peittojemme ja ällöjen untuvatyynyjemme uumeneista ylös ja kaheksalta syömään aamupalaa. Meinasin pyörtyä onnesta huomattuani, kuinka IHANIA meidän aamupalasämpylät oli. Myöhemmin me ristittiin ne "ihaniksi, rapeiksi sämpylöiksi", tuli niitä ostettua meidän Saksan kotiakki. Meinasin mä niitä tänne Suomen kotiakki tuoda, mutten sitte kuitenkaan muistanu.

Yheksältä lähettiin kiertään apostolinkyydillä "tota isoa kiveä", kuten Pepsu tämän ilmaisi. Eli siis Alppien yhtä vuorta Falkensteinia. Se lenkki oli 6 kilsan pitunen ja kävelyvauhti oli suorastaan "päätähuimaavaa". Eli siis käveltiin verkaalleen ja otettiin lots and lots of kuvia. Siellä mettikös meni sellanen kiva puro, jonka vesi oli niin puhdasta, että sitä pysty juomaan. Meitä vastaan tuli pari koiranulkoiluttajaa ja me ihmeteltiin, kuinka hyvin noi saksalaiset koirat oli koulutettu, ku ne oli vaan vapaana eikä ees meinannu tulla edes haistelemaan meitä.

Meillä meni sellaset kolme tuntia tolla reissulla meidän kävelyvauhdilla ja sit mentiin käymään maauimalalla. Vesi oli aivan hel..skatin kylmää, mut pitihän sinne tietysti jalkansa tukkia. Siinä sitte pohdittiin viidestään varmaan puoli tuntia, et mennäänkö syömään johonki vai mennäänkö ostaan jotaki ruokaa haussille ja syödään siellä. No lopulta me päädyttiin hakeen Edekasta muutama sämpylä sun muuta syötävää ja suunnattiin Stefanielle. Hämmästeltiin, kuinka NOPEESTI me opittiin kulkeen Inzellis, vaikka me oltiin oltu siellä vasta vajaa vuorokausi. Se vaan oli niin yksinkertanen kaikkine pikkuteineen, että ongelmia ei juurikaan ollu. Ja sitä paitsi, jos me oltais eksytty, olis pitäny ettiä yhtä tiettyä ristiä ja suunnata suoraa sitä päin.

Se risti nimittäin oli pystytetty yhen luistelijanuorukaisen (21-v), joka oli kiivenny sinne ja tippunu sieltä sitte. Löydettiin myös maasta muistomerkki ja mulla tuli aina haikee olo, ku kattoin kaikkia niitä ristejä siellä vuoren huipuilla.

Illemmalla mä hoksasin Anitan, Miusin ja Heinin huoneen yhen ikkunan takana olevan pienen tasanteen, jonka päälle mä tietysti tukin istumaan. Alettiin kutsua sitä "Riinan" tai "Rinden" tai "Rinchensteinin" tai minkätahansa mun nimestä väännetyn ikkunaksi. Siellä mä vietin paljo aikaa koko reissun ajan, kuuntelin musiikkia, kirjotin päivistä tai puhuin puhelimes. Mun on todella ikävä sitä ikkunaa...

Illalla sitte saatiin alkukeittona nuudelikeittoa. Se oli tosi hyvää. Salaatin jälkeen saatiin lautaset eteemme, jossa oli ranskalaisia ja kanapihviä. Tosi nammm. Ruuan jälkeen mentiin haussille. En ny muista alkoko meidän kortinpeluuhullutus tänä päivänä, mutta jotain me vielä sekoiltiin ennen nukkumaanmenoa. Mut siitä kortinpelaamis-hulluudesta sitte myöhemmin.