IRC-Galleria

rokkineiti

rokkineiti

- "Elämä on laulun haaveunta..."

Selaa blogimerkintöjä

Sekavaa höpinää..Tiistai 25.07.2006 19:55

Sorruin muuten eilen syömään pitkästä aikaa irtojäätelönkin,
onhan kesä melkein lopussa ja syömäni irtojäätelöiden lukumäärän
voin onneksi laskea molemman käden sormilla, joten ei paha,
kun varpaita ei sentään tarvitse mukaan laskea <virne>.

Sain taas tänään muistutuksen siitä, että minulla on maailman ihanin ysti<3.
Ysti, joka tekee puolestani lähes mitä vain. Ja saan taas miettiä,
että kuinka voin korvata hänelle tämän viimeisimmänkin palveluksen.
Tuntuu, että olen velkaa edellisenkin palveluksen!
Joskus melkeinpä tuntuu, etten ansaitse ystäviäni.

Nettishoppailuttaisi (*himoitsee uusia ihania minihameita*), mutta koetan hillitä itseni,
ja jään venailee kiltisti vaikka Tampereen reissua, jossa on huvi ja hyöty yhdistettynä.
Sitä odotellessa lenkkeilen hulluna, kun ei ole oikein muutakaan,
ja ainakin näin ollen voin sentään brassailla fyysisellä kunnollani.
Meinäsin lisätä lenkkeilyä, tyyliin et lenkkeilisin 3x päivässä, mutta
huomasin sen olevan ehkä sittenkin liioittelua, kun tänäänkin vastaani tuli
joku puoli tuttu, joka totesi: "tyttö se vaan jaksaa, olet mun ohi mennyt aika usein".
Että hupsista vaan. Lisää lenkkireittejä mulle, kiitos!

Ja huomaan ajattelevani poikaa, jota tuskin tunnen..
Miten jotku onnistuvatkin tekemään minuun aina niin ylitsepääsemättömän hyvän vaikutuksen..
Toisaalta, olenhan aina ollut sitä mieltä, että kohtaamisessa ensimmäiset sekunnit
ratkaisevat eniten. Tiedän yleensä heti tulenko pitämään ihmisestä vai en.

"Koska miehet suunnittelevat kynttiläillallista?
-sähkökatkosten aikaan."


Sinä saatTiistai 25.07.2006 13:38

"Mitä saa jos antaa aivan liikaa eikä tahdo odottaa?
Sitä vaan haluan kertoa sinulle etten unohda

Tahdon pois tästä paikasta mennä niin kauas etten nää
takaisin koska olen niin hauras
Etten voi sua katsoa silmiinkään kauan ja tahdon huutaa

Huomenna unohdat taas sen kaiken minkä jouduit oppimaan
Haluan muistuttaa sua siitä mitä ois voinut olla

Tahdon pois tästä paikasta mennä niin kauas etten nää
Takaisin koska olen niin hauras
Etten voi sua katsoa silmiinkään kauan ja tahdon huutaa

Ethän käännä nyt selkää tiedä että pelkään
Kaikkea sinussa sillä sehän on selvää
Että teet mitä teet etkä välitä niistä jotka jalkoihis tallaat

Sinä saat aina kaiken mitä haluat
Sinä saat aina kaiken niin halvalla
Sinä saat maan ja taivaan jos uskallat
Sinä saat sinä saat ihan mitä vaan..."

Jotain..Tiistai 25.07.2006 13:16

Käytiin pitkästä aikaa mummolassa,
jossa muistellaan aina vanhoja *mutinaa*.
Sain kuulla olleeni pienenä äkäinen lapsi &lt;virne&gt;. Vallan mielenkiintoista.
En ollut varmaan yli kahteen kuukauteen käynytkään mummolassa O.o.
Ja pääsin kiertelee kirppareitakin<3. Harmi vain etten löytänyt juuri mtn kivaa.
Mä ostin vain yhden kirjan! Tosi friikkiä, mutta olinhan huolissani siitä miten
kirjaston kirjat riittävät tän viikon, kun kirjasto on kiinni. Piti sit ostaa luettavaa x).
Sain kuulla et porukatkin lähtee viikonlopuksi viihteilemään.
Minäkin olen vaihteeksi rahoissani, mutta taidan silti kiltteillä.
Kuopiorock esiintyjineen ei niin houkuta (lukuunottamatta Negsuja ja Mokomaa).
Se olisi kuitenkin huono lohtu siitä etten pääse Qstockiin :/.

"Silmäsi näkevät vain mitä haluat nähdä"

hei hoi.Lauantai 22.07.2006 20:12

Luin taas yhden kirjan päivän aikana.
Kirjailija Ildiko Von Kurthy (tämä nimihirviö, josta olen aiemminkin kertonut)
vetää vertoja melkeinpä Helen Fieldingille.
Ildikon kirjat ovat hauskoja! Luin juuri kirjan Kuutamotariffi,
joka kertoi 33-vuotiaasta epätoivoista sinkkuelämää viettävästä naisesta,
jolla oli hauska tapa käsittää lähinnä miehet väärin.
Yllättäen pystyin hyvin samaistumaan tuon 33-vuotiaan naisen elämään.
Toisaalta mietin, että olenkohan vielä reilun 10 vuoden päästä itse yhtä epätoivoinen
naisihminen. En kuitenkaan uskalla edes ajatella niin pitkälle O.o.
Kirja sai minut huomaamaan, että olen itse vielä varsin nuori (onneksi).
Minulla on aikaa elää ja olla epätoivoinen.

"en minä ole hankala, jos minun antaa olla sellainen kun tahdon olla"

[Ei aihetta]Perjantai 21.07.2006 19:18

Koko ajan vaan odotan
et tapahtuis jotain

En tiedä mitä haluan..Torstai 20.07.2006 16:00

mutta onko siinä muka mitään uutta?!
Qstock on sit loppuunmyyty lippupalvelun kautta.
Tokihan lippuja vielä saisi jostakin, jos oikein kovasti haluaisi..
En vain tiedä haluanko oikein kovasti.
Lähinnä kyllä NGT:n ja Mokoman keikat ois kiva kokea vielä uudelleen,
ja Qstockiin pääsisi pakoon tylsää kotiweekendiä, joita ei kestä montaa putkeen.
Mutta jostain täytyy aina luopua, jos tekee valinnan suuntaan tai toiseen..
Toisaalta ehkä kohtalo on sitä mieltä ettei minun pidä mennä Qstockiin..
Osa minusta pitää hyvänä vaihtoehtona myös Välipuistorockia..
ja muitakin rientoja elokuussa riittäisi..
Koskaan ei pidä jäädä tuleen makaamaan..
Yritän olla vähemmän katkera, mitä olin itse liian hidas päättämään x).

Kävin taas kirjastossakin hakemassa kassillisen lukemista,
voin paeta kirjoihin epäelämääni.
Ja kirjasto on vielä harmikseni tulevan viikon lomalla,
joten toivoa sopii, että kirjat riittävät enkä lue kirjaa per päivä,
sillä en tainnut lainata kirjaa per päivä.

Porukoillani on tänään 22-vuotis hääpäivä, joten sen kunniaksi olen syönyt mansikkakakkua miettimättä sen kaloreita.

"älä mene metsään"

KoukussaKeskiviikko 19.07.2006 19:36

"Hän on niin levoton
Nuori muttei viaton
Nähnyt muita enemmän
Hän tuntee kylmän elämän

Hän pakenee, omaan maailmaan
Pois juoksee, kun totuus on liikaa
On helppo leijailla, ei jalat maata kosketa
Hän on aina jossain muualla

Hän eksyy pimeyteen
Ja yö vain pitenee
Ei näyttää kasvojaan
Häntä muurit ympäröi

Hän pakenee, omaan maailmaan..."

^^
Vanhaa Lumoa, uutta odotellessa..

Viikko etenee..Keskiviikko 19.07.2006 16:48

Eilen pääsin vaihteeksi kaupungille *elämän pieniä iloja*. Hiphei.
Sain mustat suorat housut (kiitos äidin), muuta ostettavaa en sit löytänytkään..
(siis jos vaatteista puhutaan..) eihän täälläpäin ole yhtään kivoja kauppoja xP.

Uniklubi on sit perunut kivasti keikkojaan.
Olen huojentunut ettei bändin viikonlopun keikatkaan toteudu,
koska autoni on tällä hetkellä ilman rengasta (älkää kysykö miksi),
joten en olisi edes päässyt keikalle ja toisaalta en olisi edes tiennyt haluanko mennä
keikalle, joten nyt ei edes tarvitse stressata asiasta, koska kohtalo päätti puolestani :D.
Ja onneksi iskä ei huomannut autoni vikaa ennen Kiuruveden reissua &lt;virne&gt;.
Kohtalo on vaihteeksi ollut minulle lempeä.

Paitsi, että tahdon töitä, tahdon kämpän, tahdon syksyksi pois täältä!!!

"Tanssin vailla musiikkia, nauran vailla iloa"

Tiistaita.Tiistai 18.07.2006 13:32

Heräsin tähän päivään vallan aikaisin.
Ihmetys siis suuri, kun olen hereillä ennen yhtätoista O.o.
Eilen tuli kerrankin telkkarista hyvä leffa, nimittäin Valkoinen oleanteri.
Pitkästä aikaa jaksoin katsoa jonkun leffan loppuun asti (johtuikohan siitä etten katsonut sitä ihan alusta).

Äidin kanssa väiteltiin tänään niinkin mielenkiintoisesta asiasta kuin iästäni.
Ai minkä vuoksiko? No, kerroin tietysti odottavani syksyä ja sitä, että vanhenen vuodella..
(no ei se ihan noin mennyt, mutta kuitenkin..).
Sanoin, että minusta on kiva täyttää 22v. No äitini nauroi, että minähän täytän 23v!
Ja olin silleen: &lt;ihme&gt;. Piti itsekin alkaa miettiä, että olenko minä itse unohtanut elämästäni
kenties jotku synttärit ja aloin jo olla siinä uskossa, että täytän 23v (enhän ole matemaattisesti lahjakas, mutta viimein tajusin kelailla, että mitäs onkaan 2006-1984?)
Että sellaista.


"Ihminen ei voi rakastaa, jos hän on peloissaan"

Kysymyksiä ja vastauksia..Tiistai 18.07.2006 13:06

Sukupuolesi? - nainen
Pituus? - 170,5cm
Paino? - liikaa..
Silmien väri? - siniharmaavihree
Hiusten väri? - punertava
Mitä/ketä ajattelet nyt? - erästä ihan liiaksi. Haluan herran ulos päästäni!!
Mikä sinusta tulee isona? - olen jo aika iso ja ammattikin löytyy, mutta aika näyttää..
Horoskooppisi? - neitsyt
Lempiväri? - musta
Kenestä ihmisestä pidät eniten? - kysymyksen pitäisi olla keistä ihmisistä pidät eniten..
Lempinimi? - Gaa, Kata..
Lempiruoka? - kasvispihvit
Lempijuoma? - vesi, appelsiinimehu..
Kenen kanssa haluaisit asua? - yksin yksin yksin!!!
Lempibiisi? - Tällä hetkellä vaikka toi von Hertzen brothersin Kiss a Wish.
Lempibändi? - Monia hyviä. Mennään vaikka näillä: NGT, PMMP, HIM..
Lempiartisti? - Olavi Uusivirta, Robbie Williams..
Lemmikkieläimet? - koiravanhus löytyy &lt;sydän&gt;.
Minkä niminen haluaisit olla? - Jaa'a, joskus olin menossa vaihtamaan nimeäni, mutta tähän on tyytyminen, kun se on kuitenkin rakkaudella annettu.
Rakastatko itseäsi? - ripaus itserakkautta löytyy.
Näetkö itsesi täydellisenä? - En.
Oletko vapaa/varattu? - vapaa menemään ja tulemaan ;>
Juotko? - Juon (mutta myös syön).
Poltatko? - En.
Mistä tavarasta et voisi luopua? - Kaikesta materiasta voi luopua, eihän niitä hautaan mukanaan oteta.
Uskotko jumalaan? - Uskon.
Mitä unia näet useimmin? - Enneunia tai unia ihmisistä, joita alitajuisesti kaipaan.
Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle? - Eräälle vaikka.
Millä autolla haluaisit ajaa? - Auto kuin auto. Kunhan kulkee ja vie kohteeseen.
Lempikukkasi? - Auringonkukka.
Rahaa vai rakkautta? - Rakkaus.
Vihaatko ketään? - En yhtäjaksoisesti.
Mitä et suostuisi tekemään mistään hinnasta? - Monia asioita, joihin rohkeuteni ei vaikka riittäisi.
Uskotko kohtaloon? - Uskon. Kohtalo johdattaa.
Missä vaatteissa olet kuin kotonasi? - no jaa, riippuu. Rakastan hameita ja baarissa olen kuin kotonani &lt;virne&gt;.
Minkälaisesta kampauksesta/tyylistä pidät? - Rock/heavy. Heviletit mustissa vaatteissaan=&lt;sydän&gt;
Mitä sinulla on päälläsi? - *noloilua*. Lenkkeilyasuni..
Kenet haluaisit ottaa syliin? - hetken mielijohteesta vaikka kissan x). Mut pitikö tässä puhua ihmisestä?! En halua ketään lasta tai miestä syliini!!!
Rakastatko oikeesti ketään koko sydämesi pohjasta? - En kai?
Pahin mokasi? - LIIAN PAHA.
Elämäsi onnellisin hetki? - Ihana sellainen hetki oli &lt;sydän&gt;.
Kenen kanssa viimeksi mailailit? - Yhen tyypin, tuttava menneisyydestä.
Kenen kaa viimeksi puhuit puhelimessa? - En mä puhu puhelimessa..no ehkä äidin, kun sekoiltiin kaupungilla..
Kenen kaa juttelit viimeksi messengerissä? - puolitutun kaa.
Kuka viimeksi kattoi sua pitkään? - Ei muistikuvia, muistaisin jos joku ois tuijottanut mua..
Onko muita samassa huoneessa tällä hetkellä kuin sinä? - Ei.
Hyväksytkö homot/lesbot? - Jep. Hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Onko sinulla sisaruksia? - Veli.
Romanttisin paikka? - Jaa'a.. kerro minullekin missä se on..
Oletko tyytyväinen omaan kroppaasi? - En.
Väsyttääkö? - Heräsin aika vasta, mutta ei silti pahemmin väsytä.
Kenen viereen olet aina unelmoinut että pääset nukkumaan? - En mä halua nukkua kenenkään vieressä!!
Oletko kateellinen jollekkin ulkonäöstä? - Ihailen monen ulkonäköä, mutta en sanoisi olevani niin kateellinen..tai no ehkä hieman!
Suurin paheesi? - miehet? kurkkupastillit.. niistä en luovu xD.
Jos saisit lausuu 3 toivomusta, mitkä ne olisi? - Ei toivomuksia kerrota. Mut tiedän kerrankin mitä toivoisin.
Onko sinulla ollut koskaan mitään tuhmaa mielessä? - Aina, kun näen hottismiehen.
Mitä mietit tällä hetkellä? - Miksei meillä ole ruisleipää?! Argh.
Mitä siskosi/veljesi sanoi sinulle viimeksi? - Hehkutti Ilosaarta.
Otatko paljon aurinkoa? - Hengaan auringossa, mutta en rusketu.. enkä sinänsä yritä ottaa aurinkoa.
Kenet ottaisit mukaan autiollesaarelle? - Voisin mennä yksinkin..
Unelmajätkä/tyttö? - On olemassa ;> ja aika unelma onkin. Heviletit on unelmia.
Nautistelija vai kiireinen? - Nautiskelija/hengailija.
Pysytkö paikallasi minuuttia kauenpaa? - Jep, koneen näyttö pitää mut kiitettävästi paikoillani.
Oletko tyytyväinen elämääsi? - Yritän olla, mutta haluan aina parempaa!
Herkku mitä et voi vastustaa? - Ei kai sellaista ole?
Oletko vaivautunut jos joku katsoo sinua? - Olen, jos en tiedä syytä.
Merkitseekö raha sinulle paljon? - Tottakai. Rahalla pääsee pois ja rahalla saa.
Voisitko kuvitella tuhlaavasi 200 euroa kenkiin? - Voisin silleen et ostaisin monet kengät..
Kuka teillä kävi viimeksi kylässä? - Täti ja setä.
Oletko ylpeä ihminen? - Eräät on kyllä sanoneet niin. Olen mä joskus. *katselee ihmisiä nenä pystyssä*
Pelkäätkö verta? - En.
Oletko koskaan laittanut lantin lanttia hyväntekeväisyyteen? - Olen.
Itketkö usein? - En.
Onko sinusta häpeällistä näyttää tunteensa? - Ei.
Oletko itkenyt koskaan kenenkään ihmisen tähden? - Olen.
Onko elämä elämisen arvoista? - Tottakai.
Oletko ajatellut tappavasi jonkun? - En.
Oletko huutanut kenellekkään päin naamaa viimeisen kuukauden aikana? - Luultavasti. Äiti aina käskee olla huutamatta x).