onhan kesä melkein lopussa ja syömäni irtojäätelöiden lukumäärän
voin onneksi laskea molemman käden sormilla, joten ei paha,
kun varpaita ei sentään tarvitse mukaan laskea
.Sain taas tänään muistutuksen siitä, että minulla on maailman ihanin ysti<3.
Ysti, joka tekee puolestani lähes mitä vain. Ja saan taas miettiä,
että kuinka voin korvata hänelle tämän viimeisimmänkin palveluksen.
Tuntuu, että olen velkaa edellisenkin palveluksen!
Joskus melkeinpä tuntuu, etten ansaitse ystäviäni.
Nettishoppailuttaisi (*himoitsee uusia ihania minihameita*), mutta koetan hillitä itseni,
ja jään venailee kiltisti vaikka Tampereen reissua, jossa on huvi ja hyöty yhdistettynä.
Sitä odotellessa lenkkeilen hulluna, kun ei ole oikein muutakaan,
ja ainakin näin ollen voin sentään brassailla fyysisellä kunnollani.
Meinäsin lisätä lenkkeilyä, tyyliin et lenkkeilisin 3x päivässä, mutta
huomasin sen olevan ehkä sittenkin liioittelua, kun tänäänkin vastaani tuli
joku puoli tuttu, joka totesi: "tyttö se vaan jaksaa, olet mun ohi mennyt aika usein".
Että hupsista vaan. Lisää lenkkireittejä mulle, kiitos!
Ja huomaan ajattelevani poikaa, jota tuskin tunnen..
Miten jotku onnistuvatkin tekemään minuun aina niin ylitsepääsemättömän hyvän vaikutuksen..
Toisaalta, olenhan aina ollut sitä mieltä, että kohtaamisessa ensimmäiset sekunnit
ratkaisevat eniten. Tiedän yleensä heti tulenko pitämään ihmisestä vai en.
"Koska miehet suunnittelevat kynttiläillallista?
-sähkökatkosten aikaan."