IRC-Galleria

Heräsin tänään kahden aikoihin. Katsoin päivän postit ja voi vittu. Työkkäri oli pakottanut minut infotilaisuuteen, jossa esitellään TE-toimiston yhteistyökumppaneita. Tilaisuuden tavoitteena on parantaa työllistymismahdollisuuksiani. Se on Pasilan virastotalolla 17.10. klo 9:30. Minä olen ollut viisi vuotta työttömänä enkä todellakaan halua takaisin työelämään. Jos joudun töihin, niin tapan itseni. Minä en oikein näe pointtia elää, jos koko loppuelämän viettää töissä. Sitten on vielä tuo aika 9:30. Minä heräsin tänään 14 ja herätys olisi jotain 8, koska matkaa on niin paljon, koska pitäisi kiertää kun ei täältä mene ollenkaan hyvää kulkuyhteyttä sinne. Kuusi tuntia aikaisemmin pitäisi herätä kuin tänään. Ajassa on myös se, että olen 9:30 vielä humalassa tai vähintäänkin haisen ihan vanhalle viinalle. Olisi hyvä jos olisi olemassa joku pilleri jolla voisin olla edellisen päivän selvänä ilman vieroitusoireita. Olen minä aikaisimmassakin töissä haissut vanhalle viinalle, mutta se on täysin eri asia, koska pystyin tekemään työt ihan hyvin. Nuo tyypit eivät vaan tiedä sitä ja ajattelevat ehkä, että minusta olisi tullut vasta työttömänä ollessa juoppo. Minun on nyt vain pakko päivää ennen juoda niin vähän kuin mahdollista. Minun myös pitää selvittää missä on Pasilan virastotalo. Tiedän Pasilan juna-aseman, mutten virastotaloa. Minulla on myös hieman alle neljä viikkoa aikaa yrittää saada aikaan uusi unirytmi. Tämä on todella masentavaa.
Joka tapauksessa aloin sitten juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla kuin katsoin Housen, Degrassia, Pulmuset, Leijonan Luola Kanadan, Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Minä söin myös lihapiirakkaa.
Klo on nyt 20:11

Minä tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi kuuntelin musiikkia. Tyylilleni poikkeuksellisesti en kuunnellut ns. itsemurhamusiikkia, vaan normaalia musiikkia. Kävin myös katsomassa Photofeeleriin uusia kommentteja. Näytän ihmiseltä joka on viittä vaille sammumassa niin sanotusti. Kännivuosinani minulla on ollut hyviä vuosia sekä huonoja vuosia. Eniten vittumaisia ja masentavia vuosia. En edes muista milloin minä viimeksi olin onnellinen. Siis niin kuin yleisesti ottaen onnellinen. Kaikilla on aina välillä masentavia päiviä, mutta tuntuu, että minulla on suunnilleen melkein joka päivä. Milloin minä muka olin viimeksi oikeasti onnellinen? Minun kaveritkin ovat jättäneet minut. Enkä edes tiedä miksi. Loppujen lopuksi mitä syytä minun on edes syytä elää? Minun äitini huolehtii kissoista, joten voisin saman tien tappaa itseni vaikka huomenna. Minulla on vain se ongelma, että olen jo vuodesta 2003 sanonut samaa, että ”mä tapan itteni” ja silti elän vieläkin. Olen yrittänyt, mutten ole onnistunut ja olen liian pelkuri hypätäkseni katolta. Pelkään liikaa halvaantumista. Joo no tästä tuli taas niin vitun pirteä päiväkirja.

Hyvää illanjatkoa!