Minä Luojalta kaksi kättä sain.
Luoja kuiskasi;- Rakasta niillä.
Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.
Mutta en oppinut rakastamaan,
minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.
En oppinut käsiä käyttämään
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
- Katso, millaiset käteni ovat.-
Mitä tahansa tahdon koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja rakastaa rikkomalla.
On siis paras, kun käteni taskuun jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.
Näin Luojani silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
- Anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.-
Mitä tapahtui silloin, tiedä en.
Tuulet alkoivat huminoida.
Ne pyyhkivät lian ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.
Ja ne soittivat outoa sävelmää
ensin arasti ja aivan salaa.
Sitä säveltä voinut en hiljentää,
kun se villinä valtasi alaa.
Ja se levisi hurjalla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka ilosta uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormen päihin.
Jumala, Sinulta käteni sain.
Koko sieluni Sinua Kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain.
Mitä tahdot, se tee, se riittää.