Joka ikinen joulu ollaan perheen
kanssa menty mummmon luo syömään
jouluruoka, mummo on hääräilly keittiössä ja lauleskellu
joululauluja,kutonu villasukkia ja nauranu.
Enää on vain kylmä kivi, kylmässä maassa.
Sen maan alla tärkeintä mitä mulla elämässä ollu,
mitä mulla aina on ollu, mutta nyt ei enää ole.
Eka joulu ilman mummoa.
Ei mitkää huikeet fiilikset ole..
Ihminen joka aina on ollu elämässä,
nii sitä ei olekaan.
Sattuu, liikaa.
Mutta kyllä aika parantaa.
Pitää vaan jaksaa mennä eteenpäin,
hymyillä ja nauttia.
Vaikka mummo ei ole meijän kanssa täällä,
nii se on kuitenki meijän sydämissä.
ikävä suuri...