te pistätte mut valehtelee,
en haluu itekkää tietää totuutta.
en suostu myöntää asioita,
en ees itelleni.
mut jotkut niist ei oikeesti mee nii.
mun silmii kirvelee,
koska tää valo on liikaa.
se valaisee ehkä ulkopuolen,
mut ei sisintä.
se valo ei myöskää löydä tietä selän taa,
siel on aina varjoja,
mistä kukaan ei tiedä.
eikö kukaan uskalla ottaa niistä selvää ?
kukaan ei haluu mennä varjoon,
ja oppii tuntee mua kunnol.
siel on myös solmuja,
joita ei oo aukastu.
ja päivä toisensa jälkee,
ne solmut vaa kiristyy,
ja menee pahempaa sotkuu.
mitä kauemmi ihmiset lykkää niitte selvittelyy,
sitä pahempaa solmuu toinen menee.
nii ajattelun, ku tekojensakki kaa.
jos kukaa ei haluu avaa muitten solmuja,
ni ei sillon kenenkää kannata niistä valittaakkaa.