IRC-Galleria

sinä olet niin kaunis kun nukut, sinun kasvoiltasi loistaa viattomuus.
sinä olet niin kaunis kun keskityt, sinun kasvoiltasi paistaa viisaus.
sinä olet niin kaunis kun työskentelet, sinun käsistäsi näkyy ahkeruus.
sinä olet niin kaunis kun katsot minua, sinun silmissäsi loistavat tähdet.
sinä olet niin kaunis kun puhut, sinun suusi kertoo rehellisyydestä.
olet paljon parempi ihminen, kuin minä itse.
olet kaunis myös sydämestäsi ja sielustasi.

Olen ollut liian väsynyt kirjoittamaan enää runoja,
lauluja, novelleja. Keskittymiskyky ja voimat ovat
menneet elämän järjestelyssä.
Jos olis oikeesti joku nappi josta sais lisää
energiaa, hymyn huulille ja vähän sitä
ihanaa hulluutta mitä mussa oli, niin ois hyvä.
Joku kysyi minulta: Minne se ihanan seksikäs
leikkisä neitokainen on mennyt?
Vai oonko mä kasvanut sen vaiheen yli sit?
Ihana että aurinko on jaksanut paistaa ulkona,
ei luulis menevän pitkään, kun se alkais
minussakin näkyä.
Sadekelillä sit muksataan ja syödään minttu-krokanttilevy.

On vaikea olla hiljaa, kun huudat minulle, loukkaat sisintäni, isket vyön alle.
On vaikeaa itkeä edessäsi, kun et ota minua tosissaan.
En uskalla tulla halaamaan sinua, kun kiroat minut maan rakoon.
On vaikea kuunnella sinun juttujasi, kun naurat minulle.
On vaikea tapella kanssasi, kun aloitat mykkäkoulun.
On hankalaa huutaa sinulle, kun en halua loukata sinua.
On vaikea tulla viereesi nukkumaan, kun käännät selkäsi.
On vaikea mennä yksin nukkumaan, kun en tunne ihoasi vasten omaani.
On hankalaa nousta ylös aamulla, kun viimeyö päättyi kyyneliin.
On vaikeaa elää kanssasi, kun joka aiheesta iskee riita.
On hankalaa olla ilman sinua, kun sovit riidan niin mahtavalla tavalla.
Miksi tämän täytyy olla niin pirun vaikeaa?

Vihaan, kun herätät, vaikka saisin nukkua.
Vihaan, kun änkäät ystävieni ja minun seuraan.
Vihaan, kun syöt ruokani ja poltat röökini.
Vihaan, kun et kestä olla väärässä.
Vihaan, kun olet parempi, kuin muut.
Vihaan, mutta silti niin rakastan, kun sanot
silti tarvitsevasi minua.

Yläkerrasta kuului aamuyöllä raikuva nauru.
Nousin ylös ja katsoin kelloa; 3.12.
Ihan sopiva aika aloittaa hipat.
Hipsin jääkaapille, otin kananmunan
ja kävelin rappuset ylös.
Naapurin ovikello soi.
Minä olin oven takana ja
lätkäisin avaajan naaman yllätyksen.
Perästä kuuluu,
jos minä en näe unia.

Tänään jaksoin hymyillä, kun kävelin kouluun.
Kuulokkeet korvilla annoin musiikin viedä minut
muualle, kun todellisuus vitutti.
Askeleet eivät tuntuneet vain etenevän,
vaikka pidensin niitä.
En ollut oikein mukana jutussa,
joten kävelin päin punaisia.
Vaikka joku olisikin töötännyt,
en olisi kuullut tai välittänyt.
Olisi voinut käydä huonosti.

Pakkasin eilen kamoja ja löysin vanhoja tavaroita edellisestä kämpästä,
edellisestä suhteesta, edellisestä koulusta, edellisistä ystävistä,
edellisestä elämästä. Tirautin muutaman tuskaisesti estellyn kyyneleen,
kun valokuvien saattelemat muistot ryöppyilivät pääkoppaan.
Jätesäkillisiä muistoja heitin roskakuskin pirssiin ja
pyyhkäisin posket kuiviksi.

Sinä olet luonani aamulla, herätät minut silittäen hiuksiani.
Olet aamiaisella kanssani ja katson kuinka komea oletkaan, kun luet lehteä.
Sinä poltat kanssani aamusavukkeen ja puhut viimeyöstä.
Sinä saat minut hymyilemään yhdellä katseella.
Olet kanssani kaupassa ja suutelet minua lihatiskin edessä.
Sinun sydämesi on puhdasta kultaa, kun painaudun kiinni sinuun ja tunnen sen lyövän.
Sinun kanssasi on hyvä olla, arjen keskellä.

Taas yksi turhantärkeä, tyhjyyttä painava päivä.
Koulutehtävät huutavat tekijäänsä, minä surffailen..
Aurinko ei anna elonmerkkejä,
punaisenoranssiin sävyttynyt taivas
livahtaa hiuksieni läpi, kun kävelen
koulun parkkipaikalle, täristen.
Imen nopeasti savukkeen, niiskutan
ja mietin mitä seuraavaksi
sanoisin ystävälleni.
Useimmiten en mieti,
sanon vain jotain älykästä,
kuten:
Hei oletko miettinyt, jos klitoriksen
tilalla olisikin kikkeli?
Ja kommentteja satelee..
Tunnen oloni turhaksi, ilman sisältöä.
Välillä pitäisi mennä virran
mukana, tanssia pillin mukaan,
uskoa, totella.
Sisimmissäni olen kuitenkin se sama
tyttö, joka uhmasi isäänsä
aina, kun sattui tilaisuus. Aina,
kun sai aiheen. Aina, kun
vastaranta ei vastannut kaikuna,
vaan sovelsi omia versioita. Aina,
kun isä sanoi jotain, mikä ei kalskahtanut
korviin kuin kukkaset.
Nyt mietin uudestaan ja hörähdän nauramaan,
luokkatoverit vilkaisevat useammin
olkansa yli minun saapuessani luokkaan
ja saan taas olla oma hölmö itseni. ;)