IRC-Galleria

Vittuku ei nyt pysty tekeen töitä.

mikä fiilis? siellä se on. sisällä avuton olo. kun se ei puhu. ei siitä voi puhua. kukaan ei tiedä. ja vaikka kertoisin niin ei kukaan lähellä ymmärrä.
tunne tunne. se tulee vastaan minne ikinä käännynkin. vaikea kuvailla.

Ajatukset on tuossa ne on siinä ne kelluu mun yllä ne on siellä. Ne ei anna mun tehdä töitä. Ajatukset käväsee avaruudessa. Ne käväsee paikoissa jotka pelottaa. Vanhuudessa, kuolemassa. Aikuistumisessa. Niin monessa ajassa ja se pelottaa.

Käväsee kai kaipuussa. Pelossa. Pelossa elää ilman häntä. Pelko siitä kun hän tulee takaisin matkoiltaan 2 kk päästä ja voinko silloin sanoa ei, en halua olla sun kanssa. Pärjään yksin. Voinko sanoa niin????? Mun on pakko mutta voinko oikeasti??????

Mun on pakko! Elina kiltti pliis ota nyt elämästäsi vastuu, ota siitä kiinni ja tee oikea päätös. Ihan oikea päätös. Ihan sun suusta sen sanan on tultava. Sun on päätettävä tää suhde. Vain sillä tavalla voit parantua, vain sillä tavalla voit tavata miehen jonka luona elämä tuntuu elämältä ja siltä kun pitää. Tavata miehen joka voi anta asulle oikeaa turvaa ja tasapainoa.

Olen niin aikaansaamaton selkärangaton luuseri.

Haluan omistaa elämäni jälleen. Itseni jälleen. Haluan uskoa itseeni. En halua pelätä enään.

Poista pelko rakas Jumala poista se mun sydämestä mun harteilta mun silmiltä.

Rakkaus rakkaus rikkoo, rakkaus ja uskoutuminen väärään ihmiseen tekee tuhoja. Siihen kiintyy, siihen väärään ihmiseen. Kun siihen on kerran uskoutunut, siitä ei pääse eroon vaikka sydän tietää että niin on tehtävä, jos haluaa elää oikeaa elämää.

Mutta se turva jonka siitä ihmisestä saan saa mut jäämään. Ei uskalla ottaa askelta tuntemattomaan, kylmään yksinäiseen ja jäiseen maailmaan. Kuin pieni kissanpentu, pelkään etten selviä. Pelkään paniikkia yksinäisinä iltoina.
Pelkään ettei kukaan kuule, pelkään ettei kukaan mua tunne tai halua tuntea. Pelkään tuntematonta, pelkään ikuista pelkoa ja ikuista kipua.

Pelkään sitä että siellä ei ole ketään, joka mut huolis, joka mua rakastais. Joka musta oikeasti välittäis. Ja kun vanhenen en voi itsekkään itsestäni välittää, en vaan voi. Mun mielessä vanhuus on yhtä kuin loppu. Että itseään ei voi vanhana rakastaa. Mä näen kyllä että on ihmisä jotka rakastaa, jotka pitää hauskaa ihan vanhanakin, on vieläkin omana itsenään, antaa itsestään vielä ympärillä oleville ihmisille, antaa huumoriaan ja kekseliäisyyttään ja sisäistä kauneuttaan. Ne elää yhä täysillä vaikka olisivatkin 40-60v tai 70v jne.

Mun on vaan niin vaikea kuvitella itseäni siinä. Ja että rakastaisin itseäni.

Olen kai pitkään kammonnut tuota kaikkea. Jotkut ihmiset ikääntyvät kauniisti. Musta tuntuu että mä en ole yksi niistä. Rypyt kun nauran, omg sitä ei vaan kauniiksi voi sanoa. Miksi sillä on niin hiton paljon väliä? Miksi ihmeessä se kauneus on niin tärkeetä?

Koska ilman sitä en ole mitään. Näin on kaiverrettu mun mieleen. Nämä asiat on kuin poltettu ihoon: Että vanha ja ruma = ei mitään. Otus jolla ei ole arvoa. Jos ei otuksella ole perhettä niin sillä ei ole arvoa ollenkaan. Eikä sen olemassa ololla ole merkitystä- Ja mua hirvittää olla se olento. Hirvittää enemmän kuin kuolema. Ja en halua kuolla vaan elää. Ironista. Tämä on fobia. Josta en itse pääse yli. Tarvitsen apua. Apua apua apua.