IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

voi ie.. :xTorstai 26.07.2007 19:54

[/] Laulanut suuren yleisön edessä. (en yksin, ysin musikaalis siellä takana piilos :D)
[ ] Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
[x] Ollut kotiarestissa. (moonta kertaa)
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
[x] Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana. (miksi niitä ei osaa ottaa vastaan)
[ ] Kokeillut huumeita.
[x] Lyönyt lähimmäistäsi. (sallaa yleensä :D)
[x] Laittanut nettiin kuvia.
[x] Levittänyt keksittyjä juoruja. (mutta vain jos ne on hyviä :D)
[ ] Ollut jälki-istunnossa. (ala-asteen vartin nuhteita ei lasketa..)
[ ] Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
[ ] ...ja antanut sille nimen.
[ ] Käynyt laulutunneilla.
[ ] Ollut kuorossa.
[x] Lintsannut koulusta.
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
[x] Nolannut itsesi.
[x] Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
[ ] Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa. (en ikinä taputa ensimmäisenä, ettei tuollaista tapahtuisi :D)
[ ] Ollut laivalla.
[ ] Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla
[ ] Rikkonut ikkunan.
[ ] Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille. (mutta olen ollut sellaisissa, enkä voittanut mitään lajia, tietenkään )
[x] Leikkinyt poneilla. (sennin, palleron, sannan ja nykyään sarkun kanssa)
[x] Ollut Spice Girls-fani. (leikissä olin aina Victoria)
[x] Ollut Backstreetboys-fani. (mmhhh, kevin :P)
[ ] Omistanut Baby Bornin.
[x] Ollut todella vihainen.
[x] Ollut sienessä.
[x] Ollut marjassa. (ja sehän on Marjan ja mun asia, että miten päin....)
[ ] Syönyt homeista ruokaa.
[ ] Nukahtanut elokuviin.
[/] Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
[x] Pelleillyt toisen kustannuksella.
[x] Ollut ihastunut opettajaani.
[x] Ollut hautajaisissa.
[ ] Ollut morsiusneitona.
[ ] Saanut lapsen.
[x] Hoitanut lapsia.
[ ] Vaihtanut vauvalle vaipan.
[ ] Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla. (mutta oon ollu asuntoauton sisällä! :D)
[ ] Käynyt Hailuodossa.
[ ] Asunut Raumalla.
[x] Muuttanut eri paikkakunnalle.
[ ] Koulukiusaaja.
[x] Koulukiusattu.
[ ] Luokan paras oppilas.
[ ] Luokan huonoin oppilas.
[ ] Luokan lyhyin
[x] Luokan pisin (ala-asteella :D)
[ ] Opettajan silmätikku.
[ ] Perheen nuorin.
[ ] Perheen vanhin.
[ ] Lastenkodissa.
[x] Tylsistynyt.
[x] Huumorintajuinen.
[x] Sekopää.
[x] Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi. (ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, korvatulpat?)
[ ] Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
[ ] Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
[x] Fanittanut smurffeja. (pidettiin jopa kotipileet missä soitettiin vain smurffeja, salla_muistot mieleen tulvahtaa *nauraa*)
[/] Ollut auto-onnettomuudessa. (tuli vain kuhmu ja säikähdys)
[ ] Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
[ ] Meinannut tukehtua.
[ ] Meinannut hukkua.
[x] Pyörtynyt.
[ ] Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
[x] Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
[x] ...ja päässyt myös sisään.
[x] Käynyt virpomassa.
[ ] Käynyt Oopperassa. (musikaalissa kyllä)
[ ] Esiintynyt Evankeliumissa.
[ ] Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
[ ] Ollut putkassa.
[ ] Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
[ ] Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa. (yritys ei oo vielä onnistunut)
[ ] Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
[ ] Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
[ ] Auttanut vanhuksen tien yli.
[ ] Nukkunut yli 24h putkeen.
[ ] Asunut Lappeenrannassa.
[x] Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
[x] Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä. (ei tee edes tiukkaa)
[ ] Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
[x] Velkaa yli 30e.
[x] Hävennyt omaa musiikkimakua.
[x] Puhunut unissaan salaisuuksia. (valitettavasti.. :|)
[x] Pettänyt parhaan kaverin.
[x] Eksynyt metsään.
[x] Eksynyt omaan kotikaupunkiin. (hahaa, saakelin seinäjoki :DD)
[ ] Mennyt väärään junaan.
[ ] Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
[ ] Seurannut 24-sarjaa.
[x] Täydellisiä Naisia.
[ ] Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
[x] Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
[x] Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
[ ] Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
[ ] Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
[ ] Saanut 4 kokeesta.
[x] Saanut 10 kokeesta.
[x] Värjännyt hiukset.
[x] Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
[ ] Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
[ ] Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
[ ] Syönyt muurahaisia. (yllyttänyt muita syömään kyllä :D)
[ ] Syönyt matoja.
[x] Tuntenut että joku seuraa minua.
[x] Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:
[x] tyttö
[ ] poika
[ ] 9-11
[x] 12-18
[ ] vanhempi
[ ] ruskeahiuksinen
[ ] vaaleahiuksinen
[ ] mustahiuksinen
[x] joku muu (miksi punainen ei ole listalla? :o)
[ ] lyhyt
[x] pitkä
[ ] joku muu
[x] iloinen
[/] laiska
[ ] väsynyt
[x] huumorintajunen
[/] vaatimaton

KUUNTELET:[ ]
[x] musiikkia
[x] Madonnaa
[x] Tiktakkia
[ ] Smakkia
[ ] Rasmusta
[ ] Himiä
[ ] Slipknotia
[x] U2:sta
[ ] Antti Tuiskua.
[x] jotain muuta

Katsot...
[ ] Lostia
[ ] Salkkareita
[ ] Täydellisiä naisia
[ ] 24:sta
[ ] Will&Gracea
[ ] Kotikatua
[ ] Innoa
[ ] Olet mitä syöt
[ ] Siskoni on noitaa
[x] Jotain muuta

Pidät...
[x] Musiikista
[x] Koulusta
[x] Kavereista
[x] Ystävistä
[ ] Lostista
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Pimeästä
[x] Valoisasta
[x] Sisustamisesta
[x] Sotkemisesta
[x] Siisteydestä
[x] Herkuttelemisesta
[x] Hunajasta
[x] Nauramisesta
[x] Lentokoneista
[ ] Matkustelusta
[x] Autoilusta
[x] Radiosta
[ ] Kauhusta (vaikka sitä on silti aina pakko katsoa..)
[x] Komediasta
[x] Draamasta
[ ] Scifistä
[x] Perheestä
[x] Sukulaisista
[x] Auringosta
[x] Uimisesta
[ ] Makkarasta
[x] Ranskalaisista
[ ] Nakeista
[ ] Kalasta (kalapuikoista :))
[x] Laulamisesta
[ ] Miekkailusta
[x] Kävelemisestä
[ ] Ulkoilusta
[ ] Lautailusta
[ ] Laskettelusta
[ ] Japanista
[/] animesta
[ ] Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[x] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[x] Permanentatut
[x] Suorat (koska permanentti epäonnistui.. *gröhöm*)
[ ] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[x] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun (haluaisin)
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Jonkin muun

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[x] Kyllä
[ ] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[ ] Musta
[x] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[x] Keltainen
[x] Purppura
[x] Punainen
[ ] Harmaa
[x] Ruskea/beige
[x] Valkoinen

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[ ] Sammareita
[x] Pitkiä hameita
[x] Polvipituisia hameita
[x] Minihameita
[x] Raitasukkia
[x] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia (kesällä tietenkin paljain varpain)
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja (missä villapaidat on listasta?)
[x] vetskari paitoja
[x] Huppareita
[x] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[x] Ballerinat
[x] Skeittarit
[x] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[x] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[x] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän... (oon laiska käyttämään mitään asusteita)
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[ ] Kangasvöitä
[ ] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[x] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä
[ ] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[x] Nykyajan hippi (xD)
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[x] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] ...ja häpeän tätä myöhemmin syvästi
[x] Olen tunkenut sormet kurkkuun oksentaakseni
[ ] Olen huutanut joskus kännipäissään: "Mä oon niin leija!"
[ ] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] ...ja nautin siitä syvästi
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, ja jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuultensa homoksi, lesboksi, huoraksi tms.
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[x] ...ja mietin näin samasta henkilöstä edelleen (ajattelen näin vain yhdestä ihmisestä, yleensä en tunne puhdasta vihaa ketään kohtaan)
[x] Olen liftannut
[ ] ...ja noussut epäilyttävän auton kyytiin (en sitten usklatanutkaan, onneksi)
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen jopa popsinut jotain huumetablettia!
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen sammumiskunnossa tai muuten kaatokännissä olevan kaverini rahoilla
[ ] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja ihan omasta tahdostani, aiheuttaakseni pitkiä katseita, halveksuntaa vanhempien ihmisten keskuudessa tai vain osoittaakseni oman typeryyteni
[ ] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaantulevan tuntemattoman henkilön
[x] ...tai ainakin olen haaveillut siitä (sairaista, hetkenmielijohteita tylsinä päiväinä)

VIIMEISEN VUODEN AIKANA:
[x] Ollut festareilla
[x] ...ja tietenkin kännännyt siellä
[ ] ...ja sattumoisin päässäni sattui olemaan kaljapackin kuoret!
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] ...ja nauranut itse selväpäisenä kuvauksilleni
[x] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] pussannut samaa sukupuolta edustavan kanssa
[x] Opetellut ajamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[ ] ...ja saanut siitä joitakin vammoja
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[x] Flirttaillut varattua
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x] Ikävöinyt niin, että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[x] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[x] ...ja jopa pitänyt sitä päälläni
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut @!#$ kaupan myyjälle


MINULLA ON/MINÄ OLEN:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Yli 10 euroa käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[/] Mesekeskusteluja auki (paitsi että ne on niinan)
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] ... ja hän on poika
[ ] ...ei, vaan tyttö
[/] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni (oli kunnes niina piilotti karkkikipon)
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona (kylpyamme ajaa melkein saman asian..:))
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[x] suunnitelmia ensi viikonlopulle


suolaista ja makeaa vettäKeskiviikko 25.07.2007 17:25

olen oikeassa veneessä
siinä mikä seilaa haaveitten ja unelmien valtamerillä
purjeissaan rakkauden kantava voima

vaikka matkustan yksin
valonani ovat miljoonat tähdet
kaikki ihmiset jotka kohtaan

taivaalla muutama tähdenlento
ihmiset jotka koskettavat minua
ja tähdet jotka loistavat muita kirkkaampina
rakkaani

en tiedä minne purjehdin
aallot vievät tuntemattomaan
ruori käsissäni yritän valita oikean tien

elämä on vain loputonta harjoitusta näytelmään jota ei tule
jumalien nukketeatteria
johon me osallistumme vaikka emme tiedä tarinaa
TALVI

(x) Pidän lumesta
( ) Ensilumien aikaan minut löytää puistosta laskettelemasta
(x) Lempiasusteitani ovat pipot ja kaulahuivit
(x) Lempijuomiani ovat lämpimät juotavat, kuten kaakao ja tee
(x) Pidän takassa loimuavasta tulesta
(x) Käytän villasukkia
( ) Lempivärini on musta
(x) Pimeässä hohtavat lumihiutaleet ovat kauniita
( ) Talvilajit ovat kivoja
(x) Masennun, kun lumi alkaa sulaa
(x) Joulu on kivoin juhla

Yhteensä: 8

KEVÄT

(x) Ekojen lumien sulettua kaivan tennarit/lenkkarit esille
( ) ...ja hautaan talvikamppeeni kauas kaapin pölyiselle pohjalle
(x) Voisin katsella tuntikausia luonnon heräämistä
(x) Tykkään vedellä kengilläni maahan pieniä uomia, jotka täyttyvät vedellä
(x) Hupparit ja farkut ovat kivoja
(x) Juoksen ilman takkia pihalla
(x) Lempivärejäni ovat pirteät värit, esimerkiksi vihreä ja oranssi
( ) Pääsiäisenä on kiva virpoa
(x) Etelästä palaavat joutsenet ovat kauniita
(x) Jään pinnalla olevasta vedestä heijastuva aurinko saa minut malttamattomaksi
( ) Talviturkkini lähtee aina ennen vappua

Yhteensä: 8

KESÄ

( ) Odotan koko vuoden kesäloman alkamista
(x) Vietän kokonaisia päiviä rannalla uiden ja aurinkoa ottaen
( ) Vaatteideni alla on aina uikkarit
( ) Lempivärejäni ovat sininen ja valkoinen
(½) Ostan shortseja/minihameita ja t-paitoja/toppeja heti niiden tultua myyntiin
(x) Pilvien katselu on lempipuuhaani
(x) Jos taskustani löytyy 2 euroa, ostan sillä jäätelön
(x) Juhannuksena olen elementissäni
( ) Mieleni tekee tappaa ihmisiä sadepäivinä
( ) En millään haluaisi talven tulevan
( ) Ensimmäisen kuuran peittäessä nurmikon vietän päivän mököttäen sisällä

Yhteensä:4 ½

SYKSY

(x) Puista putoavat lehdet ovat kauniita
(x) Sammutan välillä valot ja sytytän kynttilät
(x) ...sitten kuuntelen jotakin rauhoittavaa musiikkia
(x) Vietän tunteja samoillen metsässä
(½) Menen aina mummon/äidin seuraksi metsään poimimaan sieniä ja marjoja
(½) Lempivärejäni ovat kaikki ruskan värit, kuten punainen ja ruskea
( ) Omistan kumpparit
(x) Tykkään pomppia vesilätäköissä
(x) Pidän maalaamisesta ja piirtämisestä
(½) Syyslomalla lenkkeilen ja haravoin pihaa
( ) Lumen tulo ahdistaa

Yhteensä: 7 ½

aika tasaväkistä oli... <hymy>

goodbyes.Maanantai 09.07.2007 16:32

sain kasipallo "tatuoinnin" olkapäähäni värikuulasodasta
oli ihan ristuksen kivaa! <virne>

kun ovi sulkeutuu niin ikkuna avautuu, kuulostaa tyhmältä mutta tilanteeseen sopiva.

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 16:02

kertakaikkisen erittäinkin paska olo.
tilasin tuossa alle kuukausi sitten puhelinmyyjältä jostain kalsariklubista kolmet pikkarit, ku sai niin halavalla, ja paketti tuli eilen. Mummomallin pitsiunelmat, väreinä läpinäkyvä valkoinen, kulahtanu petroolin sininen ja persikka. 'innoissani' KAUHUISSANI avasin paketit ja esittelin sannalle ja janille sitten kaikki nuo upeat erotiikan tappajat. *nauru* Tasan ei käy onnen lahjat, paketit revittynä luin pikku tekstin takaa, this article is non returnable once the package has been opened..

yö ottaa taas vallanSunnuntai 24.06.2007 18:34

juhannus tuli ja meni
sauna.
uiminen.
grillaus.
festari.
juopottelu xD.

rakkaus on maailman vaikein asia.

hotmix ja muita virvokkeitaMaanantai 18.06.2007 18:59

grilli puskassa ja muurahaiset pöydällä
seuraava päivä nukuttiin
kiitos viiville viinirypäleistä
ja vieraille kivasta illasta

tuparit tuli ja meni.

pian saapuu taikayö
kun aurinko ei mene nukkumaan
keijut kastepisaroilla
hilettä ilmassa

olo on kun leijuisi.

eikö me kuulutakin yhteen vaikka välillä suukot muuttuvat pistäviksi sanoiksi?

saippuakuplakesä <3Tiistai 05.06.2007 13:42

mustakin tuloo nyt kaupunkilaanen

onko tänne blogiinkin tullu oikeinkirjoitustarkastin vai mikä tää punainen viiva on? :D
siinä tapauksessa melkein mun kaikki sanat on väärin.
outoa o.O

osaan ajaa ladalla!! *jepajee*

tekis mieli lähteä uimaan..
senssi! pian taas uimahalliin häröilemään! :D

nyt jo on ikävä koulukavereita

lehdet hiirenkorvilla<3Tiistai 22.05.2007 01:21

mitä?!!! näin mainoksen missä myytiin trampoliiniteltta.
kaikkea ne keksii.. *nauraa*
entäs jos pomppaa katosta läpi?
sen siitä saa, kun asuu ilman telkkaria, jää maailman menosta paitsi xD

mä haluan pitää grillipippalot ennenkuin muutan.
eli alle viikko aikaa.
ja pitäisi vielä hommata grillikin xD
mieluiten keltainen. tai vihreä. tai oranssi.

taas tekisi mieli mennä uimaan, vaikka varpaat on ihan jäässä jo valmiiksi.
jos tällä kertaa pääsisi eteenpäin sen kolme metriä xD
hitto oli kylmää vettä! :D

oli kivaa kun minnu tuli yllärikäynnille :)
puhuttiin kaikkia höpöjä niinku aina ennenkin.
ikävä<3