kivi huojuu
ihmisen raunioilla
pysäyttää lähestyvän
kesän
vain aika liikkuu
varjot pitenevät
kasvoillani
harmaa silta jäätyy
joen ylle
tulisilmäinen tyttö
eksyy elämän
taakse
vetää kättään
pitkin
talven lakanaa
metsä
on liian kylmä
vaiteliaiden tähtien
yössä