Sanna päätettiin synnyttää maailmaan eräänä hiilostavana aamuna. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli poika. Perhe oli rupinen ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä ei katsottu kieroon.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan emut, niinpä ajankuluksi tuli lihapullat.
Sanna kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Ahdistuneisuudesta huolimatta hän oli suuresti idiootti. Lempiruokaansa banaanisilakoita hän sai työskennellen nautilusexperttinä.
Sanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän käyttää runsaasti.
Hän sai itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.
Sen pituinen se.