Sanna synnytettiin maailmaan eräänä pyöreänä aamupäivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli poika. Perhe oli valtava ja he elivät loisteliaisuudessa. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä kiusattiin rumista vanhemmista.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään reippailu, niinpä huviksi tuli possut.
Sanna kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin aidoksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä oranssit silmät.
Armottomuudesta huolimatta hän oli todella kiltti. Lempiruokaansa sianpääkeittoa hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.
Sanna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan hautajaisissa. Alkoholia hän kauppaa kadulla.
Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.
Sen pituinen se.