Fruittari eli hedelmä (homo quasimetrosexualis) on oikeastaan miespuolinen (11–20-vuotias) vastine pissikselle, mutta ei ihan. Suurin osa fruittareista löytyy lukioista, mutta muutamia laumasta eksyneitä löytyy myös esimerkiksi ammattikouluista.
Fruittari pukeutuu "muodikkaasti/tyylikkäästi". Esimerkiksi Lacosten ja Burberryn vaatteet ovat suosittuja fruittareiden keskuudessa. Useimmat fruittarit ostavat vaatteensa H&M-kaupasta, paitsi rikkaimmat fruittarit, jotka eivät tyydy halpamerkkeihin ja käyttävät kaikki rahat vaatteisiin. Esimerkiksi yhdestä vyöstä 100 euroa on hyvin edullinen hinta. Fruittarien pukeutumistyyliin kuuluvat myös ns. hinttilaukut, joista suosituin on täyslateksinen malli, jonka on H&M:lle suunnitellut Teuvo Loman. Pääasiassa laukkuja ja kalliita vaatteita käytetään siksi, että ne makean näköiset tyypit O.C.:ssäkin käyttävät. Nuoret fruittaripojat ovatkin erittäin suosittuja irstaiden keski-ikäisten pederastien keskuudessa.
Fruittarit käyttävät kalliita 90€ maksaneita ja 5€ arvoisia hajuvesiä, joita he laittavat kasapäin vain siksi, että huutoetäisyyden ulkopuolellakin olevat ihmiset havahtuisivat fruittarin olemassaoloon. Fruittarit ovat tunnistettavissa myös siitä, että usein heillä on savuke huulessa tai bissepullo kädessä. Toim. huom. Tämä kohta tosin kattaa yli 50 % suomalaisista Jos siis tapaat fruittarin, älä ilmoita hänelle tupakanpoltosta tai alkoholinkäytöstä alaikäisenä, koska mitä luultavimminkin fruittarin panos dialogiinne on: ”Haista vittu.” tai ”Imase.”