IRC-Galleria

Miks mä teen tän kaiken itselleni? Miksen mä osaa lopettaa? Miks mä odotan, odotan ihan turhaan, turhaan sua kaipaan. Annetaan olla, jätetään tää, ei enää odoteta, ei odoteta turhaan.
Miks mun jokainen solu tahtoo sun luo, tahtoo sua rakastaa, tahtoo koskettaa ihoas pehmeää, vaaleaa? Miksen mä osaa olla rakastamatta, olla kylmä ja ilkeä, ilman tunteita.

Joka päivä kuljen yksin omaa polkuain, ei kukaan ole rinnallain, kaikki ovat minulle kuin ilmaa, kukaan ei hymyile, kukaan ei moikkaa, kuinka julma olenkaan itselleni vai onko maailma niin kurjaa, että se on muokannut minut tällaiseksi? Herätät minussa taas sen rakkauden, saat perhosia vatsaani, kiitos, olen melkein onnellinen. On unelmia ja tavoitteita joiden vuoksi elää, ei enää ole tyhjyyttä . Kun aamuisin herään ajattelen sinua, pääsisinpä luoksesi, pääsisinpä syliisi. Joka ilta ennen kuin nukahdan, näen hymyilevät kasvosi mielessäni.

Näytät silmissäni hyvältä vaikka näyttäisit miltä, saat minut muistamaan erään, ketä en enää koskaan näe. Näytät häneltä, sinä olet kuin hän, ainakin sisältä. Ehkä siksi välitän sinusa näin, ehkä siksi tahdon tuntea näin. Ehkä siksi saat minut tuntemaan surua ja onnea samaan aikaan, teet minut hulluksi. Mutta kaikesta huolimatta, sait minut henkiin uudestaan, puhalsit hiillokseen ja sait sen syttymään. Rakastan sinua, tietäisitpä sen. Tietäisitpä, että takias mä olen se ihminen, onnellinen, jonka luulin kadottaneeni kauan sitten.