IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 26.08.2008 12:57

Lähtö 4:

V4-avaus ei ole yksinkertainen solmu avattavaksi. 9 STONEISLE CHERIE
saa nimellisen suosikin viran. Tamma taipui viimeksi hieman liian
kovan alkuvedon jälkeen johtopaikalta, mutta ei ole muutenkaan viime
aikoina sykähdyttänyt. Rahkeet riittävät näin helpossa lähdössä
kuitenkin korkealle, ja takarivin parhaalta paikalta kiriruuti säästyy
loppuhetkille. Heikkotasoisissa koitoksissa pärjäävät usein hyvät
asemat alkukiihdytyksessä saavat hevoset, joten seuraavaksi rankataan
1 KIVARIN ZAZAZAA ja 2 LITTLE ZIK ZAK. Edellämainittu nousi viimeksi
sisältä johtavan rinnalle kierros ennen maalia, ja taipui
kiripuolikkaalla. Jälkimmäinen parantanee Lieksan startistaan, ja
riittää kykyjensä puolesta tässä korkealle.

12 UMBRA LAUKKO on tauluaan kykenevämpi, mutta tamman uralle on
mahtunut paljon ongelmia. Heikko lähtöpaikkakaan ei välttämättä ole
voiton tiellä, jos päivä on vain oikea. 10 WILD HAPPY QUEEN jäi
viimeksi ilman kiritilaa 3. sisälle. Kunto vaikuttaisi olevan
kohdallaan, mutta voittaminen on ollut tammalle monesti hankalaa. 11
LA ANITA pystyy paljoon, mutta on pettänyt jo kahdesti suosikkina
pahemman kerran. Tamma ei viime Kajaanin vierailullaan viitsinyt kiriä
selkäreissulla ollenkaan, ja onkin tehnyt yleensä parhaat juoksunsa
vapaalta radalta. V4-kupongeille suositellaan raskasta rastitusta,
eikä läpivetokaan ole ollenkaan hölmö ajatus.

A: 9,1,2,12,10 B: 11,5,7,6

www.kainuunravirata.com


10. 20.5 x

Ei sitten vieläKÄÄN se pankki räjähtäny.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.