salakavalasti haen pullosta taas lohtuu
mut mitä vittuu voi tehä ku rutiineihin tottuu
olo helpottuu hetkeks, mut sit taas viha palaa
vihaa pahaa maailmaa, tai sit mikä pahinta..
vihaa itseään, on itsensä vihollinen
samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen
tarkotus ei ollut koskaa loukata mut
niin aina ymmärretää, vaik en sitä tarkottanut
... kipu lisääntyy, silmät verestää
mun on aika mennä, on aika levähtää
sytytän savukkeen, sytytän toisen
kyynel valuu poskel ja sydämeen koskee
pitäis olla rohkee, mut en osaa kun sotkee..
omat asiani, ja muiden viel sen lisäks
halusin kaikkee, mut sainko mä mitään
sanoin joskus ettei kaikkea voi menettää
.mut must tuntuu, etten voi menettää tän enempää