Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään,
mutta eivät koskeneet toisiaan.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on, että kun sanomme tämä kestää, sen
voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"