Lapin vaiettu menneisyys
Syksyn kyyneleet hiuksissa
hellä kosketus iholla
pakkanen puree poskia
kuin jäähampainen perkele,
eikä kuitenkaan
päivää toista tätä kauniimpaa.
Kultaan valetut surusilmät
tummat kuin aurinko
kirkkaat kuin unettomat yöt kesien
ei aika haavoja paranna
arvet aina jäävät jäljelle.
Raskaat ovat jäljet
menetetystä elämästä,
Ivallinen hymy
kevään raikas tuulahdus
vielä hiipii kylmänväreet
pitkin maaemon rankaa.
Ota askel, jaksa vielä toinen
armoa et täältä saa.
Vetiten totuus
suokasvien sylissä
siellä makaa vainaja
vääryydellä tapettu.