IRC-Galleria

KorentoSunnuntai 29.04.2007 17:37


Tämä on poljettujen sydämien katu
Tämä on haudattujen unelmien tie
Kaksi maailmaa,
se toisistaan erottaa,
leveyttää kasvaa
kaista kerrallaan.
Sä kuiskaat mulle,
että kohta meillä on vain kuu.
Aurinko ei ehkä enää ikinä nouse,
mutta sitä ei kannata
ajatella ollenkaan.
Porttikongin eteen pysähdymme,
sinä katsot taivaalle.
Sullon ikävä syksyä,
pimeetä ja tähtiä.
Sä haluaisit jo nukkumaan.
Sunnuntai on päivistä julmin,
jos et sitä tiedä,
sen tulet huomaamaan.
Kaikki tavat
jolla ihminen voi olla yksin
ne sunnuntaina muuttaa luokses asumaan.
Jumalat ja saatanat
ne on tänään täällä kaikki
mikä ikinä sinua kiinnostaa.
Pimeys ja valo
se mikä toisen repii rikki,
se jonkun toisen mielipuoleksi kiihottaa
Aina kun rakkaus
on herkimmillään
lentää jostain musta lintu
ja säälimättä levittää
suuret siipensä, varjonsa
päälle haavoittuvan
sielumaiseman.
Jostain leijuvat paikalle
hetket tällaiset,
kun haluun kertoo sulle jotain
mitä vielä musta tiedä et.
Äärellä meren
synkkien aaltojen
kuiskaan sulle hiljaa..
Joskus haluun mennä kadunkulmaan alasti,
joskus ryömin ullakolle, häpeän yksin,
joskus haluun rikkoo autot, talot, ikkunat kaiken
pidä kiinni, pidä musta silloin kiinni
Päivä harmaa.
Mun radio soittaa:
"On niin helppoo olla onnellinen"
mut eihän niin voi kukaan väittää,
vai olenko vain kateellinen?
Yksinäisyys painaa
mut hiljaa säröille.
Olen levoton ja valvon
aamun tunneille.
Kuvittelen sut jonkun toisen
alle ja päälle.
Onko järkee?
Ei ei.

Mä tiedän mitä haluan.
Mä tiedän mitä mä teen.
Mä meen pommi sylissäni
lentokoneeseen,
ja kun kaikki räjähtää
ei ole ikävää,
ei mitään.
Ei ei.
Marraskuussa lumi satoi vastaan.
Et halunnut nähdä minua enää koskaan,
ja luulen ettet näekään,
eikä ehkä pidäkään,
sillä sydäntä jonka pysäyttää
ei uudelleen saa käynnistää.
ajoin lapsena pyörällä laaksoon,
kyyhkyt nousivat tieltäni lentoon
ja aurinko
paistoi kauniisti udun läpi

ne sanoivat: älä pelkää,
sillä jos pelkäät,
kaadut varmasti

niin käy aina

tänään katson sairaalan parkkipaikkaa
betonitalon ylimmästä kerroksesta,
on aivan rauhallista,
vain hoitaja käy tasatunnein
huoneessa

ja katson kyyhkysiä katolla,
raudanharmaassa maisemassa,
suljen silmäni
ja avaan ne taas uudestaan.
linnut ovat poissa,
olivatko ne siinä ollenkaan?

olitko siinä ollenkaan?
tunsinko sinua kuitenkaan?
katsoitko samaan suuntaan?
näitkö minusta unta koskaan?
niin minä rakastin sinua,
niin minä rakastin sinua,
olitko siinä ollenkaan?

niin käy aina
Hän istuu minun viereeni
oudossa tukassaan
värikkäissä vaatteissaan,
silmäluomet purppuraa.

Kai jostain pyrstötähden takaa
laskeutunut luoksemme hän.
Ja kadun vilinään
unen lailla katoaa.



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.