IRC-Galleria

Äänetön


Metsä. Se avautui nuoren susiuroksen silmien edessä herätessä suuren tammen juurelta. Se loisti kauneuttaan. Vihreää, keltaista, punaista, sinistä.. . Kaikkea mahdollista. Mutta miksi oli niin hiljaista. Kauempana loikki pari kaurista ja lintujakin lenteli taivaalla. Susi otti muutaman askeleen eteenpäin. Edessäpäin oli niitty joka näkyi selvästi metsästä joka oli isolla kukkulalla. Miksi niityllä näytti tuulevan. Eihän metsässä tuullut sillä kasvit eivät heiluneet tuulen mukana eikä hän edes tuntenut tuulen virettä ihollaan. Susi oli juuri aukaisemassa suutaan, kun metsä muuttui äkisti oudosti. metsä ei ollut se sama paikka mikä äsken. Puut tuntuivat itkevän. Kukat nuukahtivat ja maa tassujen alla tuntui yhtäkkiä kylmältä. Läheiseen koivuun lensi lintu. Ensin lintu näytti tavalliselta, mutta eihän… eihän sillä ollut suuta! Nyt niityllä olevat kauriit käänsivät päänsä kohti urosta. Niiden silmät kiiluivat mustina ja niilläkään ei ollut suuta. Hengitys kiihtyi, pelko valtasi ruumiin. Koko metsä… koko maailma oli äänetön. Mitään ei kuulun ei pienintäkään inahdusta. Susi käänsi päätään sivulle. Keltaiset silmät lautasina, korvat tiukasti niskassa tuo katsoi pientä Koiraeläin ‘laumaa’ joka tuskaisesti vongersi eteenpäin. Ne kaatuilivat ja yrittivät nousta pystyyn. Ne yrittivät aukoa suutaan onnistumatta. ne eivät vain pystyneet puhumaan. Mihin nämä astuivatkin maa muuttui kuolleeksi. Maailma menetti värinsä. Kyyneleet virtasivat yhden pienen pennun kasvoilla. Se kaatui mutaan ja yritti vaivalloisesti ylös, muttei onnistunut. Muta ja maa tuntuivat nielevän pennun syvyyksiin, kun se ei enää jaksanut taistella vastaan. Susi katsoi peloissaan pentua ja pentu vastasi katseeseen. Se tuntui yrittävän sanoa ’auta’ toivottomalla katseellaan. Hänen täytyi auttaa sitä. Tuo yritti lähteä juoksuun, mutta tunsi kuinka jalat eivät liikkunutkaan ja, kuinka hänkin alkoi vajota. Vaikka tämä taisteli, kuinka paljon vastaan tahansa hän ei hievahtanutkaan. Tuo ravisteli ja riuhtoi, mutta se ei auttanut. Susi huomasi, kuinka avuton pentu katosi maan alle. Uros yritti vielä huutaa apua, mutta suu tuntui, kuin se olisi liimattu kiinni. Juuri, kun tuo oli vajoamassa kokonaan maan alle ja yhtäkkiä kaikki katosi.
“ Towa… Herätys Towa!” Jokin kutsui urosta nimeltä ja tökki tuota kylkeen. Uros kääntyi kyljelleen vaivalloisesti vielä ihan unentokkurassa.
“Yngh” kuului tämä suusta haukottelun seasta. Pian tämä sai raskaalta tuntuneet silmänsä auki ja katseli siristellen ympärilleen.
“Oletko ihan kunnossa, kun vaikeroit ja auoit suutasi mitään sanomatta?” Kysyi taas lempeä ääni uroksen takaa. Nyt Towa tunnisti äänen. Se oli hänen emonsa Aella. Aella katsoi hieman huolissaan poikaansa.
“Oliko se vain unta?” Towa kysyi hiljaa melkein kuulumattomasti. Emo nyökkäsi.
Miksi se oli tuntunut niin todelliselta ja aidolta? Uros kysyi mietteissään itseltään noustessaan ja lähtiessään emonsa perään aamupalalle.

Anteeksi, ettei tullut kappalejakoa ja, että teksti on sekavaa yritin kuitenkin parhaani : ))